Pojantyttäreni on alkanut kutsua sitä möhöksi. Siitä voi päätellä, että meillä on lämpimät ja läheiset välit. Möhö pullottaa mukavasti etumuksessani. Ei siitä ole varsinaisesti haittaa, mutta joskus kun sylkäisen, huomaan roiskeita möhölläni. Lisäksi se saattaa kerätä muistoja erinäisistä muistakin tapahtumista elämässäni – muistakin kuin aterioistani.
Meillä on kirjoja joka huoneessa. Yläkerran kaaos on masentava. Sinne pitää rynnätä apinan raivolla ja tuhota ja tuhota. Siitä huolimatta voi havaita rauhoituttuaan lukemattomia kirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti