Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jurva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jurva. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. lokakuuta 2026

Trossoota sankareistamme

 

Osatahan täällä Etelä-Pohojanmaalla muutakin kun painia. Ei silti etteikö löytyys antiikin Milon Krotonlaisen vertaasia raavahia miähiä, jokka nostaasi häriän hartehillensa ja kuskaasi sitä starioonin ympäri ja sitte lopuksi söis sen hiukopalakseen.


Mutta kun sulle lyötääsihin hikilaurat jalkoohin, lykkisikkö kun Mietaa - aiva tappamise meiningis - ja sitte häviääsit sillä lekentaarisella sarasosasekunnilla Wassperkille niin luulekko, että ratkeesit ryyppäämähä, vai olsikko niinkun Mietaa lunkisti ja kentlemanni.


Arvelekko, että Mietaan käret vähä tutaji sen 15 km:n rypistyksen jälkehen. Meil on täällä Jurvassa sellaanen miäs, jonka käsi oli/on vakaa:


Melkoonen ansioluettelo jurvalaasella!


Tehkää peräs nuaret!


lauantai 8. elokuuta 2026

Hiljaa hyvä tulee

 



Viime syyskuussa, melkein vuosi sitten, istuin ( väitetysti ) hyysikän katolla ja vahtasin vanhan miehen ikiaikaisella oikeudella toisten työntekoa. Oli kevyen liikenteen väylä tekeillä. Sitä oli vuosikaudet suunniteltu - ja lykätty ja lykätty taas aloittamista. Mutta ihmeiden aika ei ole ohi. Se valmistui vuoden puurtamisen jälkeen. 



                     8. 9. 2025                        7. 8. 2026




8. 9. 2025



8. 8. 2026

tiistai 15. lokakuuta 2024

Lenkkipolkuni varrelta

 Heinäkuun lopulta asti seurasin erään rakennuksen viimeisiä vaiheita. Vanhat miehet tavallisesti seuraavat mielenkiinnolla toisten töitä, kun ei tarvitse itse tehdä - neuvovatkin tyhmempiä. Tässä lopputulos:


maanantai 1. helmikuuta 2021

Padasjoki haastoi

 


Tipaton tammikuu! Pyh! Mutta sadan kilometrin tammikuu - se vasta jotakin!

Aloitimme vaimon kanssa projektin ja selvitimme sen leikiten. Oli yksi myrsky&matkapäivä, jolloin pidimme taukoa. Muutoin kävelimme tipallisenakin sadepäivänä. ( Eivät onneksi huomanneet kieltää kävelemästä muuallakin, esim. Pohjanmaalla. )

1. 1. 2021 Puusepänraitti, Jurva 5,5 km.


2. 1. Pikku-pappila ( paluu ),  5,6 km.


3. 1. Pappilanharju,  5,8 km.



4. 1.  Kirjastolenkki,  4,4 km.


5. 1.  Sairaalalenkki,  2,6 km.


6. 1. Kirjasto-Pikku-pappila,  3,7 km.




7. 1. Sairaalalenkki + koulu,  6,0 km.


8. 1.  Koululenkki,  4,1 km.


9. 1.  Haapalanmäki,  4,2 km.


10. 1. Pappila,  3,4 km.


11. 1. Sitten siirryttiin Padasjoelle: 
          Posti-Kirkkopuisto-Koiravuori. 6,4 km.




12. 1.  Palokunta-Koiravuori,  5,6 km.


13.1.  Ilmoilantie,  4,3 km.


14. 1. Oli pakko palata Jurvaan, eikä voitu paluupäivänä kävellä.


15. 1. Pikku-pappila-Jaakontie,  3,4 km.


16. 1.  Kuutamossa sairaalalenkki, 3,5 km.


17. 1.  Kirjasto,  4,9 km.


18. 1.  Museo,  7,4 km.


19. 1.  Suppukuja,  4,3 km.


20. 1.  Posti-Haapalanmäki,  7,3 km.


21. 1.  Pappila,  3,0 km.


22. 1.  Vanha meijeri,  7,2 km.


23. 1.  Kankaanpään raunio,  2,8 km.


24. 1.  Peurantie-lossakka,  4,4 km.




25. 1.  Metsäkuja,  3,2 km.


26. 1.  Teatteri,  4,0 km.




27. 1.  Palokunnalle,  5,4 km.


28. 1.  Pikku-Jurva,  4,2 km.



29. 1.  Puusepänraitti,  5,5 km.


30. 1.  OK:N varasto-Nuorisoseura-kirkonpiha,  4,1 km.




31. 1.  Korvenkuja-Auneentie,  5,6 km.




Σ 141,8 km

Vaimon takki kului takaa puhki valokuvaamisesta. Lähes kaikki hänen piponsa pääsivät kuviin. Piikkikengät olivat ehdottoman turvalliset. Kahdet rasat useimmin välttämättömät. Paleltumia ei tullut, ei myöskään hiertymiä. Kerrospukeutuminen aina paikallaan - valitettavan usein liian lämmintä. Mitähän nyt sitten helmikuussa..?