Marraskuiset

Kaamoskauden piristäjäksi osoittautui Juhani Mäkelä, jolta luin peräti kolme kirjaa. Kuukernuppi on matka kauas jo melkein unohtuneeseen maailmaan. Melko sadunomainen on Matti Hällin Hailuotokuvaus. Matti Rönkän Eino julkaistiin samana vuonna kuin isäni kuoli. Päähenkilö, sotaveteraani muistutti paljolti isääni.









Lasse Lehtinen: Fyrkanvaltaajan kuolema, 1990

Hirtehinen ajankuva vajaan kolmen vuosikymmenen takaa. Ja juuri nyt, kun verotiedot ovat taas julkaistut ja lehdet pullistelevat raharikkaiden tuloista. Ja kun nykyajan Kuprut ( Kourit ) eli Wahroosit antavat kommenttejaan julkisuuteen, voi hyvin kysyä: onko mikään muuttunut? Nurkanvaltaajat ovat yhä liikkeellä ( Fortum/Uniper ). Lehtinen, jos kuka, tietää oltuaan "vallan kammareissa".





Ulla Lipponen, toim.: Kuukernuppi, vanhoja ja uusia lastenloruja, 2007 ( 1984 )
Kuvitus: Laura Savioja

Runot ja runokirjat ovat "harmaata aluetta", "mukavuusalueeni ulkopuolelta", mutta loruista minä tykkään ja olen niitä yrittänyt rustata itsekin lapsilleni ja työssäni oppilailleni. Tietyssä iässä loru puree aina. "Sano puukko! Puukko. Anna kullalles suukko!" Muistan sen jopa omasta lapsuudestani.






Markku Tynkkynen: Keltainen Taunus ja muuta elämänmenoa, 2009

Valitsin tämän kirjan kirjastosta puhtaasti nimen perusteella, olenhan ollut aikojen alussa "Taunus-mies" itsekin. En siis lukenut takakannesta kirjoittajasta mitään.
   Lyhyiden tarinoiden aiheet, sujuvasti kirjoitettuja, koskettelevat arkisia, herkkiäkin aiheita. Kirjan loppua kohden niissä alkoi tulla yhä enemmän näkyviin kristillinen arvomaailma. Tuntui uskomattomalta, miten mikä aihe tahansa kääntyi aasinsillaksi Raamatun lauseeseen, Jeesuksen tai Jumalan tarkoituksiin. Huippuesimerkkinä tästä ihaileva näkemys kävelijä Valentin Konosen sisukkuudesta ja taisteluista kilpakentillä vertautumassa Jeesuksen kärsimyksiin ristillä. - Olisi hauska tietää, mitä Kononen itse ajattelee tästä!






Panu Rajala: Ilonhilaaja, 2017

Olipa mukavaa lukea tämä rattoisa artopaasilinnamainen, kalleisokalliomainen veijaritarina hyvin ajankohtaisesta aiheesta. Mitä heijastusvaikutuksia voisikaan olla kouhakaavasta, sovinistisesta, huonosti käyttäytyvästä presidentti Trumpista suomalaiseen pikkukirkonkylään. Pikku-Trump Korvensuo, eläkkeelle jäävä verojohtaja kohauttaa Kyrönsarven kunnan elämää perusteellisesti.
   Tähän kirjakampanjaani liittyen siteeraan Panu Rajalaa kohdasta, missä kirjan sankari pohtii elämäänsä yksinäisenä joulunviettäjänä: "Lukeva ihminen ei ole koskaan yksin, ei edes tämmöinen kaikkia periaatteessa vieroksuva köriläinen. Kirjoista löydät aina älykkäimmät, iloisimmat, riipaisevimmat, ikimuistettavimmat ystävät."






Matti Rönkä: Eino, 2015

Kuvaus sotaveteraanin viimeisistä vaiheista ja tunnoista vanhuuden muistivaikeuksien ja muiden oireiden vaivatessa. Menneen elämän muisteleminen ja suhde jälkipolviin on kerrottu todentuntuisesti. Kirja sopi erityisen hyvin luettavakseni seurattuani läheltä satavuotiaan isäni viimeisiä vaiheita hoitokodissa. Nyt ymmärrän paremmin, miltä hänestä on saattanut tuntua.






Juha Numminen: Tappajan valta,2017

Vaihteeksi nykyaikaan sijoittuva rikosromaani. Siinä kaksi "sankaria", poliisi ja tutkiva journalisti, selvittelevät samaa tapausta, jossa yhteinen nimittäjä heille on läheinen suhde pääkonnaan, hurmaavaan psykopaattiin. Osoittautui, ettei tällä konnalla ollutkaan tekemistä huoltoaseman joukkosurmaan, vaan hänellä oli aivan omat konnankoukkunsa. Se tietysti aiheutti lukijalle hämmennystä, mikä varmaan oli tarkoituskin. Joukkosurman syylliseksi paljastetaan lopulta, monien vaiheiden kautta, hieman epäuskottavasti erään uhrin lähisukulainen, joka suoritti teon jouduttuaan paniikkiin.






Juhani Mäkelä: Noin viisikymppisen kirja, 2002 ( 1992 )

Seuraavaksi halusin lukea jotakin humoristista, naurettavakin kelpaisi. Koska kirjasto oli kiinni, käännyn yläkertamme kirjakasojen puoleen.
   Löytämästäni teoksesta en muistanut mitään - aikaa oli kulunut tarpeeksi ( ? ). Mutta sain, mitä kaipasinkin. Seitsemänkymppisenä oli mukava lukea, mitä nuorisolle kuului.
   Erityisesti ilahdutti tämän blogin henkeä myötäilevä pakina "Lökäpöksykultti", missä alkuasukasheimo oli mieltynyt arvostamaan möhömahoja ja löysänä roikkuvia housuja kantavia keski-ikäisä miehiä. - Varsin piristävä kirja marraskuun ankeuteen.






Matti Hälli: Kesäheinä ja Kissankello, 1973

Novelleja, joissa Suomen luonto kuvataan kauneimmillaan mielikuvituksen lennokkaalla kosketuksella. Kirjailijan ja hänen vaimonsa elämä kesämökillä saa syvyyttä ja herkkyyttä luonnon hengistä, lapsuuden muistoista ja arveluista aikojen alusta. Tunnelmat ja tuntemusten vaikutelmat viipyilevät hyvinkin arkisten askareiden vaiheilla - saunaa rakennettaessa, rappuja korjatessa tai morsiusarkkua suunnitellessa.





Juhani Mäkelä: Noin kuusikymppisen kirja, 1998

Joskus käy näin - viehättyy johonkin. Niin kuin nyt Juhani Mäkelän huumoriin. Luettuani edellä "nuorukaisten" kirjan yritin etsiä kirjastosta Seitsemänkymppisen kirjaa. Oli tyytyminen Kuusikymppiseen. Enkä pettynyt. Tällaista voi kirjoittaa vain, jos on elänyt ja kokenut ja jos on se tietty pilke katsannassa.




Kesken jäänyt:



Henry Aho: Soldiers of Parra, 2017

Kirjan kannessa on leima: "Huumoriromaani". Niinpä lainasin kirjan sen perusteella, olinhan hauskuusdeprivaatiossa. Luettuani neljä ensimmäistä riviä minun oli pakko lopettaa.
   Henryn olisi varmaan hyvä tietää, mitä Juhani Mäkelä edellä olevassa kirjassaan kirjoittaa:
   " Alku onkin erittäin tärkeä, sillä mahdollinen lukija tekee sen perusteella päätöksen, jatkaako eteenpäin." - Tai sitten Henry on hyvinkin tietoinen asiasta ja haluaa karkottaa tietynlaiset, tosikkomaiset ( ? ) henkilöt lukijakunnastaan.




      

Juhani Mäkelä: Kaikkien alojen erikoisasiantuntija, 1990

Edellisen kirjan pettymyksen jälkeen tartuin taas Mäkelään. ( Niitä on vielä pari muutakin varalla. )
Veikeällä otteella kirjailija tarkastelee tässäkin teoksessa maailman menoa. Merkittävän itsenäisyyspäiväjuhlamme lähestyessä siteraan Mäkelän ohjeita Linnan juhlien oikeaoppiseen seuraamiseen:
   Pääsääntö on, että kodeissa seurataan vastaanottoa hyvin pukeutuneena, vähintään tumma puku tai pikkumusta, lapsilla merkkifarkut ei ole riittävän arvokasta.
   "Lasten nenät on syytä niistää ohjelman alussa... Mikään ei pilaa juhlatunnelmaa tasavallan presidentin linnassa niin pahasti kuin aavistus siitä, että lapsikatsojien nenästä roikkuu räkätippa..."

Juhani Mäkelä: Entä jos sittenkin?, 2001

Vastalääkkeeksi kaamosmasennukseen Mäkelän vaihtoehtoinen omaelämänkerta, mikä näinä vaihtoehtoisten totuuksien aikana osoittautuukin yllättävän nykyaikaiseksi. Oli oikein piristävää lukea tapauksista, joissa kirjailija toimittajana sai olla mukana sekä jossitteluista, joissa hän olisi saattanut olla mukana jos olisikin käynyt toisin. Hauska idea muistelmateokseksi!
   Ja lopuksi pieni bloginkirjoittajallekin sopiva ohje Mäkelältä: Juttu yleensä paranee, kun se lyhenee.

Haastettu 4

Seuraavaksi luin kymmenen pohjalaisen kynäniekan tuotosta. Kyllä täällä kirjoittaa osataan. Ja tyylissä pohjalaisuus tuntuu.

Vaasan Jaakkoo: Oottako kuullu, 1987

Tämä on niitä kirjoja, joissa pitäisi ehdottomasti olla alussa varoitus: VOI VAARANTAA TERVEYESI JA PERHESUHTEESI!!!

En, nimittäin, päässyt kuin vähän matkaa ensimmäistä pakinaa, kun jo piti "äänehen nauraa pryyskyttää henki hapatoksis ja veret silmis". Ja vaimo loi viereiseltä soffalta karuja katsantoja  mun päälleni - yritti siellä keskittyä vakaviin ihmissuhdetragedioihin tiiliskiviromaanissaan.

Raskas luettavaksi Vaasan Jaakoon teos. Mutta erinomaanen!

Ilmari Turja: Ilmari Turjan paremmat jutut, 1985

Isonkyrön kriivarin tarina- ja muistelmakokoelma kattaa ajan itsenäisyytemme alkuvuosilta 1980-luvulle. Hillityn huumorin ja vahvan pohjalaisuuden sävyttämät kertomukset ottavat kantaa merkittäviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin: naispappeus, naisen asema työelämässä, koululaitos, arkkitehtuuri, maatalous, sananvapaus ( itsesensuuri ), maanpuolustus joitakin mainitakseni. Turja marssittaa sivuilleen myös lempihahmonsa ittensä Särkelän. Lapsikertomukset ovat myös hauskoja.

Monasti käyvät ilmi kirjoittajan lukuisat suhteet aikansa merkkihenkilöihin kulttuurin, politiikan ja talouden aloilla.

Orvokki Autio: Viistotaival, 1980

"Hillitte ittes, Laimi!" on lause, joka on jäänyt meillä käyttöön vaimon kanssa luettuamme tämän kirjan ensimmäisen kerran 1980-luvulla.

Romaani tuo oivallisesti esiin eteläpohjalaisen pienen kylän asennemaailman kaavamaisuuksineen, talon tapoineen - ja ennen muuta sen, "mitä ihimisekki tuasta aatteloo".

Henkilöt kirjassa ovat aitoja, todentuntuisia; muistuttavat joitakin tuntemiani vanhoja naisia täällä Jurvassa.

Tiina Hietikko-Hautala: Aaveiden kaupunki, kummitustarinoita Vaasasta, 2009

Tämän kirjan luettuani katselen tuttua Vaasan kaupunkia uusin silmin. Suvilahden Ninja-jutun taustat muistuttavat pojantyttäreni totisena kertomaa kissan vakoilevaa silmätarinaa.

Henry Aho, Anu Mäntylä: Kaksoissielut, 2011

Valitsin tämän kirjan, koska etäisesti tunnen nuoret, teuvalaiset kirjoittajat ja koska olen ihmetellyt kirjan aiheeseen vahvasti liittyvien netin seuranhakupalvelujen suosiota.

Kirjan henkilöiden iän ja heidän nettikirjoitustensa teini-ikäisyyden välillä on outo ristiriita, kehittymättömyys. Tarinassa juotiin paljon, poltettiin paljon ja nähtiin vähän väliä painajaisunia. Juonessa on epäuskottava, "kioskikirjallisuudelta" maistuva murhaajan esiinmarssitus ja myötähäpeää herättävä loppuratkaisu.

Jorma Ojaharju: Oma koti kullan kallis, 1989

Kirja ajoittuu 1980-luvun lopun kasinopelureiden ja asuntokeinottelijoiden kulta-aikaan. Kirjailija on hyvin perehtynyt "pelin henkeen" ja välittää asiantuntevasti jobbareiden asennemaailman ja toisaalta kärsimään eli maksamaan joutuvan tavallisen kansalaisen aseman ja hädän.

Eira Pättikangas: Olkileijona murisee, 2012

Kuin vanhasta Suomi-filmistä. Lähes joka sivulla asiat kääntyvät päähenkilön, nuoren ja kauniin, köyhän mökintytön miesasioihin. Ja pian oli arvattavissa, että pääseehän se neitokainen kirjan lopussa emännäksi naapuriin, isoon taloon.

Kovin stereotyyppisiä pohjalaisia maalaishenkilöitä juoruämmineen, kateellisine naapureineen ja maineestaan arkoine emäntineen nostetaan esille tarinan edetessä. En luultavasti lue toista Pättikankaan kirjaa, mutta täytyihän nyt kurikkalaaselta edes yksi lukaista.

Markus Aaltonen: Ameriikan Antti, 2002

Tämä elämänkertateos on minulle lähes pakollinen tässä kategoriassa: onhan kysymyksessä naapurin mies, talomme tontti on alkuaan ostettu Amerikassa tienatuilla taaloilla Hiipakan talosta ja kirjoittajakin on Seinäjoelta. Kirja tihkuu pohjalaasta uhoa menestyksekkäästä työurasta, naisonnesta, vauhdikkaista irroitteluista sekä kodin ja suvun opettamien arvojen kunnioittamisesta.

Mutta, niin kuin kaikissa elämänkerroissa, niin tässäkin siloitellaan ja kaunistellaan tapahtumia. Grynderitoiminnoissa myös Amerikoissa tärkeintä on voiton maksimointi. Silloin saattaa helposti tulla asiakkaan ja rakentajan välille  eturistiriitoja, joita puidaan oikeudessa. Niin myös Kangas Construction-yhtiölle.
Samoin muistelmissa voidaan päähenkilön tekemiksi sijoittaa tapauksia, jotka ovat sattuneet alun perin jossakin muualla ja aivan toisen henkilön tekeminä. Niin kuin esimerkiksi Ameriikan Antin puhe keilailuseuran juhlapäivällisillä: "Tarjoilija, tua lasku tänne, mä maksan." Minkä lauseen puolestaan Ilmari Turja kertoo kauppaneuvos Lallukan lausahtaneen eräillä toisilla päivällisillä: "Tarjoilija, tuo sie lasku, mie maksan!" Ehkäpä tuo on niitä maailmalla kiertäviä kaskuja, joita sijoitellaan milloin kenenkin suuhun.

Kaiken kaikkiaan oli mielenkiintoinen tarina Jurvan fiksunoloosesta ja komiannäköösestä Kunnaksen poijasta.

Antti Tuuri: Taivaanraapijat, 2005

Kirja Amerikkaan kultaa vuolemaan lähteneiden suomalaisten elämästä sopi hyvin edellisen jatkoksi. Tuurin lakonisella tyylillä selostetaan arjet ja juhlat, onnet ja onnettomuudet. 1900-luvun elämästä toiset selvisivät, toiset eivät, niin kuin vaimonikin suvun vaiheista Amerikassa hyvin tiesin.

Heikki Ylikangas: Ilkkaisen sota, 1996

Säästin tämän viimeiseksi. Nuijasota, mikä on kirjan aiheena, on kiinnostanut minua jo aikaisemminkin useista syistä. Näiltä paikkakunniltahan Etelä-Pohjanmaalta Jaakko Ilkan johdolla talonpojat sortajia vastaan lähtivät taistelemaan. Oman sukuni miehet puolestaan kokivat kohtalonsa Hämeessä. Isäni oli mukana pystyttämässä nuijasodan muistomerkkiä Padasjoen Nyystölässä 1936.

Ylikangas kuvaa joukkojen kulkua ja elämää, sisäisiä ristiriitoja ja hajaannusta, mikä sitten johti tappioon, pakenemiseen ja voittajien armottomaan kostoon.

Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.