Yhteiskunnan jakolinjoja

Pojantyttäreni whatsappasi tänä aamuna. Sanoi tekevänsä aamupalaksi ( yksin kotona ) lettuja. Siksi kaipasi neuvoja. Ei ollut ennen tehnyt. Onneksi hänellä oli pussi, jossa olivat kaikki aineet ja ohjeetkin pussin kyljessä.
   Siinä herkkujen hiljaa tiristessä pannulla minulle jäi aikaa harhailla sanojen maailmassa. Niinpä järkytyin huomatessani, miten kansa jakaantuikin luokkiin käyttämänsä sanan mukaan:

Esimerkiksi.

Lettu tai lätty. Sen käyttäjät ovat neutraalia, kiihkotonta kansanosaa, lapsia, nuoria, tavallisia suomalaisia, työssäkäyviä, keskiluokkaisia aikuisia.
   Vähän tietysti arvelluttaa sanan alkuperä. Tulee ruotsin sanasta plätt. Mikähän siinä on, kun ruokapiireissä on näitä muukalaissanoja - on soppaa ja pizzaa ja leipäkin on muka germaaninen nimi ja idästä vaikka kauha tai kapusta.

Ja sitten

heti on tehtävä selväksi, että se pirkkapinaattilättyjä mikrottava sohvaperunarupusakki kuuluu täysin tämän luokittelun ulkopuolelle. Ovat se vihon viimeinen kasti(kkee)ton paarialuokan mutasarja. Hävetköön! Vedänkö päin lättyä? Mitä te tänne tulette! Menkää takaisin kotiinne!

Mutta

Räiskäleitä paistava kansanosa on alkuperäistä, suomalaisugrilaista, sisukasta ja rehtiä rahvasta. Räiskäle paistetaan mielummin pyöreäreunaisessa paistinpannussa, jossa se käännetään heittämällä niin että rasva räiskähtää.
   Sitten kun se on hädin tuskin paistunut, joku ruokakunnan jäsenistä sieppaa sen ahnaasti kuumottaviin näppeihinsä, ennen kuin paistaja ehtii edes ajatella sen syömistä, ja pistelee sen kieltä polttavana suuhunsa rasvan valuessa suupielistä leukaperiin, josta se hätäisesti pyyhitään sormilla - sormet taas puolestaan siistitään verkkahousujen lahkeisiin, jotta oltaisiin valmiina nappaamaan seuraava räiskäle.

Kun taas

ohukainen lautasella. Sen nauttija istuu täydessä tällingissä katetun pöydän ääressä kankainen ruokaliina sylissään aterimet kätösissään pikkusormi ojentuneena ja keskustelee ruokaseuransa kanssa henkevästi mainiten esimerkiksi "..voimavarojen hyödyntäminen..". Ja nikerrettyään pienen palasen suuhunsa nostaa hillitysti ruokaliinan sipaistakseen viiksiinsä tarttuneen kipenen kermavaahtoa tai vaihtoehtoisesti huulipunaansa tuhraamatta suupielestä hillonhiutaleen.
   Jo yritettäessä sanoa sanaa ohukainen on aloitettava huuli pyöreänä, hienostuneesti, porvariston hillittyyn charmiin liittyneenä ylemmän luokan edustajana. Näillä ihmisillä on suuri houkutus siirtyä käyttämään sanaa vohveli ( crêpe ) , mutta silloin on menty jo aivan hakoteille aiheestamme.

Oikeastaan

minun pitäisi nyt lähteä tästä käymään kaupassa. Lapsenlapsi keskittyy siellä lettujensa nauttimiseen. On ostettava maitoa, leipää, juustoa, pinaattilättyjä...