Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.
Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.
Gabriel García Marquez:
Miguel Littínin maanalainen seikkailu Chilessä ( 1986, suom. 1988 )
Pinochetin sotilasdiktatuuria paossa ollut elokuvaohjaaja Littíni menee salaa kotimaahansa ja tekee monen eri ryhmän kanssa dokumenttielokuvan diktatuurin ajan oloista. Palattuaan Marquez haastattelee häntä ja kirjoittaa hänen "seikkailuistaan" tämän kirjan.
Littínin muuntautuminen "urugualaiseksi liikemieheksi" vaatii paljon sekä henkisesti että fyysisesti. Chilen maanalaista vastarintaliikettä tarvitaan projektin onnistumiseksi. Kertomus alkaa muistuttaa kuviteltua jännitys- tai agenttitarinaa, mutta valitettavasti se on täyttä todellisuutta.
Kirjan taustojen ymmärtämistä helpottaa aikaisemmin lukemani Heikki Hiilamon "Näkymättömät sankarit", jossa kerrotaan suomalaisten diplomaattien salaisesta avusta Chilen diktatuurin vaikeissa alkuvaiheissa kaappauksen uhreille.
Marquezin "Patriarkan syksy" sopi myös taustoittamaan Littínin salaisen oleskelun olosuhteita.
Nobel-palkinto 1982
Elias Canetti: Sokeat ( 1935, suom. 1983 )
Tämän kirjan kahlaaminen otti lujille. Sinnittelin se loppuun asti, mutta ymmärsinkö mitään tarkoituksista, joita oli tekstissä suoraan ja rivien välissä epäsuoraan.
Kirjassa seurataan oppineen miehen, Peter Kien vaiheita. Hän elää vain tieteelleen ja kirjoilleen eikä ymmärrä elämästä mitään, sen hän kuvittelee.
Tämän kirjan kahlaaminen otti lujille. Sinnittelin se loppuun asti, mutta ymmärsinkö mitään tarkoituksista, joita oli tekstissä suoraan ja rivien välissä epäsuoraan.
Kirjassa seurataan oppineen miehen, Peter Kien vaiheita. Hän elää vain tieteelleen ja kirjoilleen eikä ymmärrä elämästä mitään, sen hän kuvittelee.
Ymmärtämättömyyttään hän tulee menneeksi naimisiin taloudenhoitajattarensa kanssa, jonka luulee myös rakastavan kirjoja. Nainen osoittautuu "syöjättäreksi", joka lopulta ryöstää Kienin ja ajaa hänet kotoaan.
Tämän jälkeen alkaa Kienin täydellinen sekavuusvaihe, mikä hänen veljensä avustusyrityksistä huolimatta päätyy Kienin mielisairauteen ja tuhoon.
Kirja pursuaa mitä eriskummallisimpia hahmoja, joiden kanssa Kienillä on suhteita hyvässä ja pahassa. Loistava kuvaus kiihtyneen väkijoukon mielialojen vaihteluista tuo mieleen nykyajan kuohahdukset sosiaalisen median foorumeilla.
Kirjan kansilehden selostus siitä, mitä kirja oikeastaan tarkoittaa - "fasismin psykologian tutkielma ja liberaalin humanismin tappion kuvaus" - jää minulta kuitenkin avautumatta.
Nobel-palkinto 1981
