Villitys 2016
En tiennytkään olevani mukana uudessa villityksessä pienten ystävieni kera. Mutta meidän kesken ei ole taustalla mitään salattuja voimia eikä uskomuksia. Kunhan vain hauskuuttelemme ja olemme lapsellisia (, mistä pojantyttäremme vaikuttaa nykyään nolostuvan ).
Voihan olla, että "Asiantuntijoiden mukaan nuket tuovat epävarmoille ihmisille lohtua."
Luonnon helmassa 2015
Tänään oli poikkeuksellinen päivä. Aurinko paistoi matalalta ja suoraan arkistohuoneeni ikkunasta silmilleni. Niinpä keskeytin hommani ja lähdin vaimoni kanssa kävelylle. Mukaan tulivat tietysti Helmi ja Ilmi.
Kirkas valo suoraan silmänpohjaan aiheuttaa mielenvikaisuutta, luulisin. Keksin nimittäin itselleni uuden urheilulajin nakujuoksun lisäksi: kusiaispesässä istuminen. Maailmanennätys siinä lajissa varusteena paljas takapuoli on noin kaksi tuntia ( Guinness ). Ei mikään mahdoton aika rikottavaksi.
Aloitin välittömästi talviharjoittelukauden.
Lasten kanssa on rasittavaa lenkkeillä. Heti kun selkänsä kääntää, ovat heikoilla jäillä kurppailemassa, vaikka minä kuinka monta kertaa olen kieltänyt.
Mutta reipasta retkeilyhenkeä heillä kyllä riittää.
Pakettimatka
Päättivät lähteä jouluiselle rekiretkelle Helmi ja Ilmi.
Helmi taisi löytää sen.
Kyllä, Helmin ja Ilmin
geokätkö löytyi.
keskiviikko 23. joulukuuta
2015
Käväisin jokunen päivä
sitten Lahdessa katsastamassa koiraperheen karvakuonojen kuntoa. Lähtiessä en
tullut kurkistaneeksi takapenkille, josta olisin löytänyt kaksi
salamatkustajaa, jänikset Helmi ja Ilmi.
Varsin ystävällisesti meidät ottivat vastaan Muru ( valkoinen ) ja Molly ( musta ).
- Olkaa hyvät ja käykää peremmälle!
Mietittiin siinä yhdessä tuota tarjoilupuolta.
Ilmin jutut saattavat kiinnostaa... tai sitten eivät.
Helmillä on hyvin luottamuksellisia asioita... Ei voi vähempää kiinnostaa.
Otetaanpa välillä vähän rennommin.
Kotoisen jouluinen tunnelma. Tänne voisi jäädäkin.
Rauhallista Joulua !
Ulkomailla 2016
"Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa,
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa,
missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan,
siellä huolet huomisen voi jäädä unholaan."
Voi-voi! Tulikohan se Ilmin passi varmasti mukaan? Matkaliput ainakin on. Ja hammasharja.
Saisi taksi vihdoinkin tulla. Kyllähän sitä matkustaisi, mutta tämä odottaminen.
Kuinkahan sitä osaa puhua näin äkkiseltään ulkomaankieltä. Onneksi on mukana serkkumme Tilda. Hän on paljon matkustellut.
Ulkomaan aurinko on kuuma. Se voi polttaa herkkää hipiää. Siksi on hyvä totutella varovasti
hotellin terassilla.
Toisena päivänä uskaltaa jo mennä ulkomaan meren rannalle varjon alle.
Hui! Vesi on täälläkin märkää!
Nyt saavat rusketusraidat kyytiä.
Hei haloo! Tietääks kukaa, missä päin ne pyramidit on?
Kameli on koppava eläin. Suuttui, camello, vaikka minä vain kysäisin, että mihinkä ne bootsisi jätit!
Nyt alkaa jahti! Tuolta huvivenesatamasta rikkaan, komean perijän metsästys. Sillä pitää tietysti olla oma jahti.
Onnistuimme saamaan kutsun hienoon kyläpaikkaan. Pedro Privado y Prohibido el Paso pyysi meitä vierailulle. Hänen isänsä on ilmeisesti mukana kiinteistöbisneksessä, koska noita kylttejä on joka paikassa. No, upea jahti hänellä ainakin oli.
Ei siitä Pedrosta ollut mihinkään. Mammanpoika! Taitavat olla vanhoja poikia täällä monet muutkin.
Kova oli työ tämän kiillottamisessa, mutta eiköhän lähdetä ajelulle.
Piti lähteä muiden kanarioiden tapaan vuorille kylmäretkelle, mutta...
... tänä talvena on ollut niin lämmintä, että toukokuun kukat jo kukkivat. — paikassa Teror, Canarias, Spain.
Hartain meistä hiljentyi Neitsyt Marian ilmestyspaikalla luomaan suhteita esirukoilijan avulla yläkerran suuntaan. Sillä aikaa me maallisemmat...
...touhusimme kirkon pihalla kaupallisilla askareilla. Eikö Jeesus riehaantunut joskus tällaisesta menosta? — paikassa Teror, Canarias, Spain.
Mitä Tilda löysikään shoppailupäivänä alennusmyynneistä!
Vuoren vanhalta viisaalta neuvoa kysymässä. Vastaus: "Vuorelle kiivetessä kannattaisi laittaa kengät jalkaan!"
Katsokaakin lapset, ettei kukaan tipu, vaikka kiipesittekin puuhun "tipuana tipu"!
Ulkomailla reissatessa voi nälkä yllättää. Meren äärellä on runsas kalatarjonta.
Nyt voit näyttää ruokailutapas',
kun on pöytään katettu tapas.
kun on pöytään katettu tapas.
Ulkomaalaiset ovat kummallisia. Espanjalaiset portaat löytyvätkin Italiasta.
Ja italialaisia portaita voi ostaa Suomesta. Mutta kun nämä rappuset on rampattu, olo on kuin
"A B C, kissa kävelee, tikapuita pitkin taivaaseen. Tikapuut katkes, kissan maha ratkes."
Nyt vuorossa matkamme viimeinen rappu,
kun löytyisi vielä se matkalappu.
Ja sitten kun tultiin kotiin...!
sunnuntai 2. lokakuuta
2016
Ka! Tikka oksissa
Katikka-kanjonissa.
Ja rinteessä likka
- tai kaksi
hetken ajaksi istuksimassa
pitkissä tuumooksissa.
Clan Castle 2016
Sanansaattaja: H Ä L Y Y T Y S !!!
Vihollinen tulossa !!!
Kaikki lapioimaan! Linna luotava!
Sotilaat paikoilleen. Aseet valmiiksi!
Tähystäjä tarkkana.
Nyt saa tulla lunta tupaan!
Mutta hei! Kuinkas sitten kävikään..!
Kenen tulevan he näkikään!
Vihollinen paha, suuttunut,
Niiskuneidiksi oli muuttunut.
Leuto talvi
herättänyt muumit ennen aikojaan.
Lumesta rupesivat tekemään he taikojaan.
San Agustin 2016
Vanhan luita kolottaa talvella. Siksi on tullut tavaksi - epäekologista tai ei - käydä Kanarialla kaamosta lyhentämässä.
Eikä ollut niin kauhean suuri yllätys, että matkalaisten reppuun kiipesi kolme "salamatkustajaa". Helmi ja Ilmi ovat jo vanhoja Kanariankävijöitä, nyt halusi Alma myös mukaan.
Turisteilla olo nyt reilu,
kun löytyi puisto ja keinu.
Jos on puulla
Sataa ja on kylmä,
olo muutenkin tylsä.
Nyt ei riitä Ilmille tanka,
päivän pelastaa mummon lanka.
Silitänpä käärmettä,
suomunahan päärmettä.
Alkaa puntti tutista,
ei kai se vain rutista?
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Välipalan parissa
Café de Parísissa.
Kyll´ on paljon värkkiä.
Kivitorniin tärkkiä
tarvittaisiin äkkiä,
ettei sortuisi komistus,
romahtaisi rumilus.
Heti kun nukuttivat
sohvalle vaarin,
lähtivät katsastamaan Karaokebaarin!
Heitä vaari virveli,
kalanhalua kirveli!
Joulupuu on rakennettu,
koristeetkin pakerrettu.
Oonko ollut kiltti?
tuumii moni piltti.
Meidän reissu oli tässä.
Moikat lähtöhässäkässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti