Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arto Paasilinna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arto Paasilinna. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. joulukuuta 2017

Joulukuiset

Näin päättyy tämän vuoden luku-urakka. Aluksi sata suomalaisen kirjoittamaa kirjaa noin puolessa vuodessa, sitten kaikkea muutakin kymmenen kirjan kuukausivauhtia, yhteensä 173 kirjaa, e-kirjaa tai äänikirjaa. "Kirjanoppineeksi" en silti tunne itseäni. Jatkan lukemista ensi vuonna sen kummemmin tavoitteita itselleni asettamatta.








Katja Kallio: Yön kantaja, 2017

Pitkästä aikaa osui käteeni varsinainen kaunokirjallinen teos, suorastaan liikuttava. Harvoin saa luettavakseen näin elävää kuvausta. Erään naisen elämänkaaren ja hänen sairaalayhteisönsä vaiheiden hahmottaminen on vaatinut valtavaa taustatyötä. Silti Katja Kallio on välttänyt historioitsijan karikot ja säilyttänyt kirjailijan herkän otteensa Seilin saaren ihmisten ja luonnon kuvauksessaan.
   Henkilökohtaiseksi kirjan tarinan tuo se, että olen käynyt, kauan sitten tosin, tuolla saarella.

    






Brage Engedahl: Scanderbegin sormus, seikkailu Albaniassa, 1944

Tämä opus oli matkalla paperikeräykseen, kun nappasin sen lähempään tarkasteluun. Enpä luullut viehättyväni tällä ikää enää "pojkäventyr"-kertomukseen, mutta halusin lukea, mitä Albaniasta kuvataan. Olen kerran käynyt siellä ja vaikuttunut.
   Kirjan tarina on varsin tavanomainen seikkailu, missä 14-vuotias poika joutuu Tiranassa hankaluuksiin kirpputorilta ostamansa salaperäisen sormuksen johdosta. Sitä yrittää tavoitella konnamainen mies. Lisäksi poika joutuu kyläpäällikön kidnappaamaksi hänen ajaessaan omia poliittisia päämääriään. Lopulta kaikki oikeaoppisesti saa onnellisen päätöksen, ja paha saa palkkansa.
   Mutta eräs kohta kiinnosti: kyläpäällikkö kertoi miten toisinaan sotaväki tuli kylään ja pani talot palamaan. Kyläläiset olivat tietysti paenneet vuorille. Käydessäni Albaniassa kiinnitti huomiota muutamat rakenteilla olevat talot, jotka olivat pahasti kallellaan. Hallinnon "reippaat" otteet ovat käytössä vieläkin Hoxhan diktatuutin jälkeenkin. Ne vintturassa huojuvat talot ovat viranomaisten räjäyttämiä - pystyttäjiltä olivat rakennusluvat jääneet anomatta.


      Hoxhan rakennuttama bunkkeri

Luvaton rakennus






Charles O. Locke: Tuhoon tuomittu, 1959 ( 1957 )

Nuorukainen joutuu itsepuolustaakseen tappamaan mahtisuvun pojan. Siitä alkaa pakomatka halki Texasin ja New Mexicon erämaiden. Vastukset ovat valtavat, ja sankarin suoriutumisky uskomaton. Tuskaa lisää vielä pojan isän löytyminen hirtettynä sekä hänen hautansa häpäiseminen. Aseet paukkuvat, ja ruumiita tulee, Lopulta poika joutuu vainoajiensa surmaamaksi.
   Ja ikään kuin opetukseksi kaikesta tästä kirjailija panee sankarinsa suuhun ajatelman: ihmisen tappaminen pilaa ampujankin... "Jos vielä joskus tapan miehen selväjärkisenä, uskon varmasti että se saa minut vihaamaan itseäni."





Juhani Konkka, toim.: Mille nauratte, Valikoima neuvostohuumoria ja -satiiria, 1964

Tuntui erikoiselta lukea "Suuresta Ja Mahtavasta" naapurista kertovia hauskoja tarinoita, kun aikanaan oli käsitys melko yksiviivaiseta ja totisesta järjestelmästä. Mutta tietysti kansalaiset elivät vaihtelevissa oloissa. Kertomuksissa ivaillaan toisaalta yhteiskuntaa ja sen puutteita, toisaalta ihmisten ikiaikaisia heikkouksia.

 - Varastamalla valtiolta sinä varastat itseltäsi.
 - Omaanihan minä siinä otan, en suinkaan vierasta.

Ehkäpä nykyajankin käytöstavoille - ja joulun aikaan - sopisi huomautus:

   Sikakin päästetään pöytään, mutta vain kinkkuna.






Johanna Holmström: Itämaa, 2013

Tätä ei ehkä olisi pitänyt ottaa käteen. Se herätti työuran aikaisia muistoja murrosikäisten kasvukivuista ja koulukiusaamisten selvittelyistä. Kun kyseessä ovat valtavirrasta poikkeavat kulttuuriset ja uskonnolliset tavat,  kiihkomieliset, kompromissittomat, vaikeudet tuntuvat olevan sovittamattomia. Kirja antaa mahdollisuuden kurkistaa siihen todellisuuteen, missä maahanmuuttajataustaiset suomalaisessa yhteiskunnassa elävät. Suomalainen muslimiksi kääntynyt äiti pyrkii olemaan islamilaisempi kuin syntyjään islamilainen miehensä kasvattaessaan tyttäriään. Ehkä äidin jyrkkä luonne on periytynyt tyttärille, sillä törmäykset ovat rajuja. Vähitellen, kasvun myötä, seestymistä tapahtuu.





Mooses Mentula: Jääkausi, 2016

Supisuomalainen koulukiusattu panee opettajastaan perättömän ahdisteluväitteen liikkeelle. Se paisuu nopeasti kontrolloimattomaksi mustamaalaukseksi. Kiusastusta tulee kovis. Opettaja menettää työnsä, perheensä, mielenrauhansa - henkensä. Hyvä kuvaus nykyajan sosiaalisen median mustasta puolesta.
   Väkisinkin nousee mieleen aiemmin Facebookilla työskennelleen Chatmath Palihapitiyan katumus siitä, mihin on ollut osallisena: "Koen valtavaa syyllisyyttä. Kukaan ei varmaankaan arvannut, millaisia huonoja seurauksia sosiaalisella medialla olisi." ( Tästä haastatteluun. )






Matti Rönkä: Yyteet, 2017

Tuntemattomasta sotilaasta tutut hahmot on tässä kirjassa tuotu käymään nykyajan "sotaa" työpaikalla. Sopiva teos 100-vuotiaalle Suomelle. Taistelu jatkuu eri rintamilla. Vihollinen vaan ei ole niin selvä eikä yhteistä rintamaa tahdo muodostua globaalissa maailmantaloudessa. Jonkinlainen rauha saadaan kirjassa kuitenkin syntymään tynkäfirman jäänteille, ja päästään jatkamaan kohti parempaa tulevaisuutta.






A.W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat, 2017

Ripaus Muumien tunnelmaa, Jules Vernen seikkailuja, vähän sotahistoriaa, Pikku prinssin Antoine de Saint-Exupéryn henkeä muodostavat tämän kirjan tarinan olemuksen. Lähtökohtana on saari ja sen ihmiset -"paikassa joka on vähän maailman reunan tuolla puolen, saaressa missä unet käyvät toisinaan toteen ja sadut kävelevät vastaan, jos osaa huomata."
    Kertomus kiertää Jules Vernen kuvittelemalla Nautilus sukellusveneellä Atlantia Etelämantereelle, merten syvyyksiin - jopa Marsiin. Tarinassa on aikakone, jolla voi siirtyä aikain taa, sekä aparaatti, jolla saa painovoiman kumottua. Lukiessa tuntui, ettei mielikuvituksella ole rajaa. Oikein nautittavaa lukemista joulun tienoon muutenkin satumaisena aikana.






Arto Paasilinna: Hirttämättömien lurjusten yrttitarha, 1998

Seuraavaksi halusin jotakin hauskaa huumoria. Paasilinnaltahan voi odottaa veikeitä veijaritarinoita.
Mutta huumorin kulisseissa piileskelikin selvää ironiaa, kritiikkiä yhteiskunnan ylimpiäkin kohtaan. Rikollisten kohteluun Paasilinnalla oli reipasotteinen ratkaisu: pakkotyö kaivosonkaloissa, kunnes osoitettu katumus vapauttaisi. Vauhdikkaasta tarinasta ei tietenkään puuttunut yllättäviä käänteitä eikä romantiikkaakaan. Mukavaa joululomalukemista.






Sjöwall&Wahlöö: Roseanna, romaani rikoksesta, 2005 ( 1965 )

Vuoden viimeisenä kirjana komisario Beck-tarina. Konstailematon, lajityypilleen uskollinen, ilman päähenkilöiden tolkuttomia ongelmia, ilman monimutkaisia juonikoukeroita - rauhoittava, ja sopivasti joulunaikaan päättyvä kertomus.