Haastettu 10

Matkoilla jää aikaa matkakohteen tutkailun jälkeen myös lukemiseen. Playa del Inglesissä on ravintola Mummolassa melkoinen kokoelma turistin ajanvietteeksi. Sieltä sain viisi ensimmäistä tähän "matkalla luettu"-kategoriaan.

Kalle Isokallio: Tohtori Jalkasen Perintövirus, 2001

Isokallion huumori on poliitikkoihin ja poliittisiin virkamiehiin pureutuvaa satiiria. Kirjan juoni on looginen - nerokas. Selvästi käy ilmi, että kirjoittaja tietää, miten "systeemi pelaa".

Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies Elämä ja vähäisemmät, 2015

Olipa sydämellisen hauskalla huumorilla sävytetty teos. Lapsiperheen elämä on juuri tuollaista parhaimmillaan, kun sen oikein osaa ottaa ja elää.

Tellervo Koivisto: Päiväkirjan uudet sivut, 1999

Tellervolla on mahtava, itseään säästämätönkin huumorintaju, jolla sävytetystä kirjasta saa käsityksen, millaista elämä on "oikeesti" vallan kammareissa. Presidentin/pääministerin puolisona hänellä on ollut hyvä tilaisuus tutustua valtionpäämiehiin - presidentteihin ja kuninkaallisiin.

    Omista pikkupomoista mielenkiintoinen kommentti on Paavo Väyrysestä, joka Tellervon mukaan eräässä tilanteessa tokaisi itsestään: "Vaikka hän tekisi minkä tahansa valinnan, hänen päämääränsä oli varma: hänet oli tarkoitettu suuriin tehtäviin." No - toivotaan Paavolle menestystä suuriin tehtäviinsä esimerkiksi kunnallisvaalien jälkeen.

    Tellervo Koiviston muistelmissa oli huomattava osa matkakuvauksia, joten tämä oli hyvä valinta matkalla luettujen teosten ryhmään.

Tapani Bagge: Kasvot katuojassa, 2012

Kovaksikeitettyä rosvo- ja poliisitekstiä, mitä ei pelastanut tapahtumien osittainen sijoittuminen tuttuun ympäristöön ( Hämeenlinna ). Tämän kirjan viitsii lukea vain matkalla, kun on liian kuuma lähteä nähtävyyksille.

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis, 2011

Loistavaa, mielikuvituksellista kerrontaa, jossa päähenkilön kohtalona on ajautua, ei ryysyistä rikkauksiin, vaan ryysyistä keskiluokkaiseksi. Kaiken huipuksi hänestä tulee ulkomaalaistaustaisuudesta huolimatta populistipuolueen pomo ja pääministeri. Loistavaa!

Matkalla autossa lentokentälle kohti toista triviaalimatkaa Rodokselle kuuntelin äänikirjan:

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia, 2012

Piilevää pottuilua ja irvailua meikäläistä porvarillista elämänasennetta kohtaan. Mielikuvituksen lentoa, joka kehittää tarinan vaikka arkisesta aterimesta.

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä, 2015

Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle. Salapoliisi-virkamies-aatelisherra Björk ratkaisee monipolvisen rikosvyyhdin, seikkailee vakoilijattaren ja erilaisten salaisten organisaatioiden kanssa. Mahtoikohan 1920-luvulla olla oikeasti muovipusseja, joihin Björk näppärästi keräsi todistusaineistoa.

Antti Tuomainen: Kaivos, 2015

Taitava rikoskertomus tutkivasta journalismista ympäristön saastuttamistapauksesta, joka tuo väistämättä mieleen Talvivaaran onnettoman kaivoshankkeen. Nykytyylin mukaisesti kirjan sankarilla pitää olla henkilökohtaisia ongelmia, mutta isän paljastuminen palkkamurhaajaksi on sentään ihan liian paksua.

Seppo Jokinen: Koskinen ja kreikkalainen kolmio, 

Erikoinen tilanne istua Rodoksen Cactus-hotellin parvekkeella ja lukea kirjan tapahtumista, jotka pyörivät Cactuksenkin ympärillä ja pitkin kaupunkia. Kirja sinänsä on kevyttä höttöä, jonka oikolukemiseenkaan ei ole panostettu. Niinpä Koskinen kloorasi meressä ja söi tsaktisia. Eipä tällaista kestäisi muuten lukeakaan kuin tylsällä turistimatkalla. 

Ja lopuksi juhannusaattona, kun moni viettää juhlaa saaressa, lentokentältä palatessa äänikirjana:

Tove Jansson: Muumipappa ja meri, 1965

On hyvä päättää tämä "sata kirjaa-projekti" tunnelmalliseen, hienopiirteiseen ja elämää ymmärtävään Toveen. Kirjan analysoinnin jätän viisaammille.


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.

Haastettu 2

Seuraavaksi luin kymmenen suomalaisen miehen kirjoittamaa kirjaa.

Miten valitsin ne? Ensimmäisen sain joululahjaksi, mutta sen jälkeen seisoskelin kirjahyllyni edessä tunnustelemassa vetovoimakenttiä. Otin sen joka kutsui eniten luoksensa. Tämä johdatti puolestaan jollakin mystisellä tavalla seuraavan luo ja niin edelleen.
Niitä kirjahyllyjä tutkailin toki useammassakin talossa, en vain omiani.

Tuomas Kyrö

Aikaisemmat Mielensäpahoittajat nautinnolla lukeneena alkoi tämä Hiihtokirja tuntua väkisin ( tilaustyönä MM-kisoihin ) puserretulta.

                                                              

Mika Waltari

Uskonnollisen kokemuksen leimaama kehityskertomus, jossa päähenkilön kohtaamat ihmiset kokevat hengellisen muutoksen epäuskoisessa asenteessaan.

Matti Hälli

Kepeästi kerrottuja hauskoja tarinoita opiskelija- ja taiteilijakaverusten elämästä kantaravintola ja sen vahtimestari Andersson keskipisteenä.

Muistan lukeneeni tämän kirjan lukioikäisenä ja vaikuttuneeni opiskelijaelämän ihanuudesta. Vähänpä tiesin silloin. Mutta oli mukava palata vanhoihin mielikuviin.

Huovismaisella yllättävällä mielikuvituksella ryyditettyjä eläinaiheisia tarinoita.

Daniel Katz

Erikoisen - mustan tai hirtehisen - huumorin läpitunkema kertomus juutalaisen kirjailijan suvun vaiheista Venäjän vallan ajoista "nykyaikaan". Juutalaisten pakolaisuus antaa ajattelemisen aihetta yhä tämän päivän pakolaiskysymyksiin suhtautumisessa.

Heikki Turusen väkevä esikoisteos vieläkin ajankohtaisesta maaseudun autioitumisesta. Juonen kuljetus uhkaa hukkua kirjailijan viehtymykseen, sinänsä hyvin, kuvata yksityiskohtaisesti ympäristöä lillukanvarsineen, räähkän lentoineen, kuka näkyi kylällä menevän mitäkin tekemään minne.

Turusen jälkeen halusin jostakin syystä lukea Sillanpäätä. Elokuu löytyi isäni kirjastosta vuodelta 1941. Jotakin samankaltaisuutta kuin Turusen tyylissä. Tarkkaa luonnon ja ympäristön havainnointia. Taas näkyi joku menevän jonnekin jotakin toimittamaan.

Taitava kuvaus maalaiskylän elämästä ihmissuhteineen, ongelmineen; elänmäntapoineen, jotka nykyajasta paljon poikkeavat ulkoisesti, pohjimmaltaan eivät lainkaan.

 

Tämä on Aapelin vanhastaan hyvin tuttu tarina, viimeksi ehkä televisiosta nähtynä elokuvana. Varsin nautittavalla, lämpimällä ja joskus piilevälläkin huumorilla sävytetty kertomus pikkukaupungin erään pihapiirin elämästä. Kirjailija osoittaa syvää ymmärrystä inhimillisiin heikkouksiin ja puutteisiin, joita meillä kaikilla on. Elämänmyönteinen optimismi on vahvana läsnä.

Minulla on ilmeisesti jokin menneisyyden kaipuun vaihe menossa, koska valitsin taas kirjan, jossa eletään tavallisten ihmisten elämää ennen ja jälkeen sisällissodan, luokkasodan, punakapinan, miksi ikänä sitä nyt halutaankin kutsua. Lauri Viidan tyyli on sanallista iloittelua, joskus runollistakin proosaa, joka imaisi minut mukaansa.

Viidan intensiivisen tekstin jälkeen halusin jotakin viileän rauhallista, lakonisen toteavaa ja siksi sujuvasti etenevää kerrontaa. Antti Tuurin "insinööriproosa" on juuri sitä.

Kirjan aiheena on suomalaisten metsurien rankka elämä Kanadan erämetsissä. Todentuntuinen, ilmeisesti todella tapahtuneisiin sattumuksiin perustuva romaani.

Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.

Tämän jälkeen luen kymmenen suomalaisen naisen kirjoittamaa kirjaa.