Miiluprojektin tarkastelua

 Vuosi sitten kokeilin sammaloittamista. Oli ruma hökötys, jonka toivoin katoavan sammalmättääseen. Tässä linkki tarinan alkuun.

Sammaloittaminen

 Taannoin, yli 20 vuotta sitten, teetimme putkiremontteja. Viemärit menivät uusiksi. Niinpä jäi useampi likakaivon rengas kieriskelemään puutarhaan. Jotakin käyttöä niille oli keksittävä.

En viitsi paljastaa, mitä siinä hämmentelen. Nykyään täysin laitonta ja rikollista.

Miilu on ollut monta vuotta käyttämättömänä. Emännän mielestä sille pitäisi tehdä jotakin. Pelkkä kukkapenkki ei riitä silmän iloksi.

Hyvä on sitten! Ajattelin naamioida sen sammalilla ja jäkälillä, joita jo luonnostaan näytti sen pintaan kehittyvän. Kuinka se tapahtuu? Oli turvauduttava pohjattoman tietopankin puoleen; kuukkeloin siis ja konstit kekkasin: litra luonnonjugurttia ja sammalensilppua sekaisin ja sillä miilun posken komiaksi tekaisin.

Olihan siinä kikkailemista saada mössö pysymään pystysuorassa betonissa, mutta onnistuin. Aika vaalealta näyttää jugurtista johtuen. Jätimme projektin viikon reissumme ajaksi. Olimme varmoja, että ukkossade oli sillä aikaa huudellut sörsselit alas, vaan ei ollenkaan...

Mutta omituista kyllä miilun yläosa vaikutti muuttuneen sammaloituneemmaksi, alaosan jäädessä ennalleen. Ei hitto! Tarkempi tutkimus osoitti koko satsini olevan harmaassa homeessa. Kuinkas nyt suu pannaan?!

_______________________________________________

No niin! Nyt on eletty reilu vuosi ja on aika katsoa, kuinka sammaloituminen on edistynyt. ( 3. 9. 2024 )

Miilun kylki on kuin vauvan posket! Minun vaivannäköni on valunut maahan, vain muutama kökkö on takertunut paikalleen.

Nuo kaksi kikkaraa vaikuttavat kuolleilta. Mutta katsokaa sauman yläpuolen vihreää rehotusta, luonto pärjää omillaan!

Hyvällä tahdolla saattaisin kuvitella tuossa kyljessä jotakin vihreää, maassa ainakin on. - Mitä opin tästä: En enempää peukaloi sammaloitumista!