Viikon 50 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Jälleen kerran ajeltiin väli Lahti - Hämeenlinna ja Padasjoelta Jurvaan:

Matthew Costello, Neil Richards:

Cherringhamin mysteerit 22:  Kuolema määrää tahdin

Cherringhamin kansainvälinen ( ex ) kuuluisuus Alex, rokkikukko, järjestää kemut kartanollaan, jonne on kutsuttu bändin entiset jäsenet myös vieraiksi. Ajatuksena on herättää henkiin yhtye, ja lähettää se kiertueelle. Aikoinaan bändi oli hajonnut keskinäisiin riitoihin. Nyt samat vanhat kaunat nostavat päitään. 

Aamulla Alex löydetään hukkuneena uima-altaasta. Bändin rumpali epäilee rikosta ja kutsuu Jackin ja Sarahin hätiin. Lopulta selviää, että managerin ja uuden solistin menestyslevy, jolla he ovat ansainneet omaisuuksia, olikin alun perin Alexin sävellys. Hän oli uhannut todistaa väitteensä. Paljastumisen pelossa solisti oli hukuttanut humalaisen Alexin.

Cherringhamin mysteerit 23:  Sulhanen karkuteillä

Josh Andrews on menossa naimisiin. Polttareilla kaverit järjestävät "practical joken" ja jättävät Joshin golfkentälle housut kintuissa sidottuna ruohonleikkuriin odottamaan aamun ensimmäisiä asiakkaita. Aamun koittaessa Josh oli kadonnut eikä hänestä kuultu enää mitään. Epätoivoinen morsian kääntyy Sarahin ja Jackin puoleen mysteerin selvittämiseksi.

Ja juuri ennen hääpäivää Sarah ja Jack saavat selville, että morsiamen isä oli yrittänyt karkottaa sulhasen, josta hän ei pitänyt, lähettämällä uhkauskirjeitä. Niissä hän oli luvannut paljastaa haltuunsa saamansa tiedot sulhasen nuoruudensynneistä. Josh oli lähtenyt kotipaikkakunnalleen selvittämään välinsä luulemansa uhkailijan kanssa. Käyttämällä laittomia keinoja Sarah ja Jack saivat nuoren parin onnen pelastetuksi.

Lasse Lehtinen:  Kotilaisen kotiryssä  ( 1991 )

Tämä kirja sijoittuu aikaan, jolloin Neuvostoliitto alkaa hajota. Sillä on vaikutuksensa suomalaisiin kauppakumppaneihin, joilla on saamisia itäiseltä naapurilta. 

Kotilaisella on vaatealan tehdas, jolla on toimintaa Virossa ja Neuvostoliitossa. Kotilaisen liiketoimia on edistänyt "kotiryssä" varaulkomaankauppaministeri Nepeipivo, joka nyt myllerryksissä on saanut potkut virastaan. Nepeipivo hankkiuituu Suomeen perheineen kertomatta Kotilaiselle todellista asemaansa muka auttamaan Kotilaisen vaikeuksissa.

Veijaritarinassa tapahtuu käänteitä, viina virtaa, saunotaan ja syödään. Nepeipivon vaimo nalkuttaa, Kotilaisen vaimo mököttää, Nepeipivon lapset sijoittuvat ja sopeutuvat. 

Kotiryssä suosittaa konkurssia, jonka jälkeen perustetaan uusi yhtiö, missä apuvoimina toimivat hänen moskovalaiset ystävänsä. Niinpä onni kääntyy, ja saadaan tarinaan onnellinen loppu.

Lasse Lehtinen on kokenut ja monessa liemessä keitetty. Onkohan hänessä näkijänkin vikaa?

Kotilaisen mieleen tuli jostakin syystä maanpuolustuksen jatkokurssi, jolle hän oli äskettäin osallistunut. Kursseilla oli harjoiteltu kuviteltua tilannetta, jossa itärajan yli Nuijamaalle oli tullut ennalta ilmoittamatta kymmenen linja-autollista elintasopakolaisia. Lisää oli huhujen mukaan tulossa.

Tämä siis julkaistiin 1991, kuinkas sitten kävikään 2015!

Nepepivolta kysyttiin:

Säilyykö Venäjä sosialistisena?

- Venäjällä eivät kompromissit ole milloinkaan toimineet... Tien päässä on oikeistolainen, kirkon siunaama ja sotilaiden järjestämä valtio. Voi olla, että saamme vielä tsaarinkin.

Ja kuinka kävikään. Tänä päivänä sotilaat pullistelevat eräillä rajoilla "tsaarin", entisen KGB-agentin, Putinin komennossa.

Marraskuiset

Kaamoskauden piristäjäksi osoittautui Juhani Mäkelä, jolta luin peräti kolme kirjaa. Kuukernuppi on matka kauas jo melkein unohtuneeseen maailmaan. Melko sadunomainen on Matti Hällin Hailuotokuvaus. Matti Rönkän Eino julkaistiin samana vuonna kuin isäni kuoli. Päähenkilö, sotaveteraani muistutti paljolti isääni.









Lasse Lehtinen: Fyrkanvaltaajan kuolema, 1990

Hirtehinen ajankuva vajaan kolmen vuosikymmenen takaa. Ja juuri nyt, kun verotiedot ovat taas julkaistut ja lehdet pullistelevat raharikkaiden tuloista. Ja kun nykyajan Kuprut ( Kourit ) eli Wahroosit antavat kommenttejaan julkisuuteen, voi hyvin kysyä: onko mikään muuttunut? Nurkanvaltaajat ovat yhä liikkeellä ( Fortum/Uniper ). Lehtinen, jos kuka, tietää oltuaan "vallan kammareissa".





Ulla Lipponen, toim.: Kuukernuppi, vanhoja ja uusia lastenloruja, 2007 ( 1984 )
Kuvitus: Laura Savioja

Runot ja runokirjat ovat "harmaata aluetta", "mukavuusalueeni ulkopuolelta", mutta loruista minä tykkään ja olen niitä yrittänyt rustata itsekin lapsilleni ja työssäni oppilailleni. Tietyssä iässä loru puree aina. "Sano puukko! Puukko. Anna kullalles suukko!" Muistan sen jopa omasta lapsuudestani.






Markku Tynkkynen: Keltainen Taunus ja muuta elämänmenoa, 2009

Valitsin tämän kirjan kirjastosta puhtaasti nimen perusteella, olenhan ollut aikojen alussa "Taunus-mies" itsekin. En siis lukenut takakannesta kirjoittajasta mitään.
   Lyhyiden tarinoiden aiheet, sujuvasti kirjoitettuja, koskettelevat arkisia, herkkiäkin aiheita. Kirjan loppua kohden niissä alkoi tulla yhä enemmän näkyviin kristillinen arvomaailma. Tuntui uskomattomalta, miten mikä aihe tahansa kääntyi aasinsillaksi Raamatun lauseeseen, Jeesuksen tai Jumalan tarkoituksiin. Huippuesimerkkinä tästä ihaileva näkemys kävelijä Valentin Konosen sisukkuudesta ja taisteluista kilpakentillä vertautumassa Jeesuksen kärsimyksiin ristillä. - Olisi hauska tietää, mitä Kononen itse ajattelee tästä!






Panu Rajala: Ilonhilaaja, 2017

Olipa mukavaa lukea tämä rattoisa artopaasilinnamainen, kalleisokalliomainen veijaritarina hyvin ajankohtaisesta aiheesta. Mitä heijastusvaikutuksia voisikaan olla kouhakaavasta, sovinistisesta, huonosti käyttäytyvästä presidentti Trumpista suomalaiseen pikkukirkonkylään. Pikku-Trump Korvensuo, eläkkeelle jäävä verojohtaja kohauttaa Kyrönsarven kunnan elämää perusteellisesti.
   Tähän kirjakampanjaani liittyen siteeraan Panu Rajalaa kohdasta, missä kirjan sankari pohtii elämäänsä yksinäisenä joulunviettäjänä: "Lukeva ihminen ei ole koskaan yksin, ei edes tämmöinen kaikkia periaatteessa vieroksuva köriläinen. Kirjoista löydät aina älykkäimmät, iloisimmat, riipaisevimmat, ikimuistettavimmat ystävät."






Matti Rönkä: Eino, 2015

Kuvaus sotaveteraanin viimeisistä vaiheista ja tunnoista vanhuuden muistivaikeuksien ja muiden oireiden vaivatessa. Menneen elämän muisteleminen ja suhde jälkipolviin on kerrottu todentuntuisesti. Kirja sopi erityisen hyvin luettavakseni seurattuani läheltä satavuotiaan isäni viimeisiä vaiheita hoitokodissa. Nyt ymmärrän paremmin, miltä hänestä on saattanut tuntua.






Juha Numminen: Tappajan valta,2017

Vaihteeksi nykyaikaan sijoittuva rikosromaani. Siinä kaksi "sankaria", poliisi ja tutkiva journalisti, selvittelevät samaa tapausta, jossa yhteinen nimittäjä heille on läheinen suhde pääkonnaan, hurmaavaan psykopaattiin. Osoittautui, ettei tällä konnalla ollutkaan tekemistä huoltoaseman joukkosurmaan, vaan hänellä oli aivan omat konnankoukkunsa. Se tietysti aiheutti lukijalle hämmennystä, mikä varmaan oli tarkoituskin. Joukkosurman syylliseksi paljastetaan lopulta, monien vaiheiden kautta, hieman epäuskottavasti erään uhrin lähisukulainen, joka suoritti teon jouduttuaan paniikkiin.






Juhani Mäkelä: Noin viisikymppisen kirja, 2002 ( 1992 )

Seuraavaksi halusin lukea jotakin humoristista, naurettavakin kelpaisi. Koska kirjasto oli kiinni, käännyn yläkertamme kirjakasojen puoleen.
   Löytämästäni teoksesta en muistanut mitään - aikaa oli kulunut tarpeeksi ( ? ). Mutta sain, mitä kaipasinkin. Seitsemänkymppisenä oli mukava lukea, mitä nuorisolle kuului.
   Erityisesti ilahdutti tämän blogin henkeä myötäilevä pakina "Lökäpöksykultti", missä alkuasukasheimo oli mieltynyt arvostamaan möhömahoja ja löysänä roikkuvia housuja kantavia keski-ikäisä miehiä. - Varsin piristävä kirja marraskuun ankeuteen.






Matti Hälli: Kesäheinä ja Kissankello, 1973

Novelleja, joissa Suomen luonto kuvataan kauneimmillaan mielikuvituksen lennokkaalla kosketuksella. Kirjailijan ja hänen vaimonsa elämä kesämökillä saa syvyyttä ja herkkyyttä luonnon hengistä, lapsuuden muistoista ja arveluista aikojen alusta. Tunnelmat ja tuntemusten vaikutelmat viipyilevät hyvinkin arkisten askareiden vaiheilla - saunaa rakennettaessa, rappuja korjatessa tai morsiusarkkua suunnitellessa.





Juhani Mäkelä: Noin kuusikymppisen kirja, 1998

Joskus käy näin - viehättyy johonkin. Niin kuin nyt Juhani Mäkelän huumoriin. Luettuani edellä "nuorukaisten" kirjan yritin etsiä kirjastosta Seitsemänkymppisen kirjaa. Oli tyytyminen Kuusikymppiseen. Enkä pettynyt. Tällaista voi kirjoittaa vain, jos on elänyt ja kokenut ja jos on se tietty pilke katsannassa.




Kesken jäänyt:



Henry Aho: Soldiers of Parra, 2017

Kirjan kannessa on leima: "Huumoriromaani". Niinpä lainasin kirjan sen perusteella, olinhan hauskuusdeprivaatiossa. Luettuani neljä ensimmäistä riviä minun oli pakko lopettaa.
   Henryn olisi varmaan hyvä tietää, mitä Juhani Mäkelä edellä olevassa kirjassaan kirjoittaa:
   " Alku onkin erittäin tärkeä, sillä mahdollinen lukija tekee sen perusteella päätöksen, jatkaako eteenpäin." - Tai sitten Henry on hyvinkin tietoinen asiasta ja haluaa karkottaa tietynlaiset, tosikkomaiset ( ? ) henkilöt lukijakunnastaan.




      

Juhani Mäkelä: Kaikkien alojen erikoisasiantuntija, 1990

Edellisen kirjan pettymyksen jälkeen tartuin taas Mäkelään. ( Niitä on vielä pari muutakin varalla. )
Veikeällä otteella kirjailija tarkastelee tässäkin teoksessa maailman menoa. Merkittävän itsenäisyyspäiväjuhlamme lähestyessä siteraan Mäkelän ohjeita Linnan juhlien oikeaoppiseen seuraamiseen:
   Pääsääntö on, että kodeissa seurataan vastaanottoa hyvin pukeutuneena, vähintään tumma puku tai pikkumusta, lapsilla merkkifarkut ei ole riittävän arvokasta.
   "Lasten nenät on syytä niistää ohjelman alussa... Mikään ei pilaa juhlatunnelmaa tasavallan presidentin linnassa niin pahasti kuin aavistus siitä, että lapsikatsojien nenästä roikkuu räkätippa..."

Juhani Mäkelä: Entä jos sittenkin?, 2001

Vastalääkkeeksi kaamosmasennukseen Mäkelän vaihtoehtoinen omaelämänkerta, mikä näinä vaihtoehtoisten totuuksien aikana osoittautuukin yllättävän nykyaikaiseksi. Oli oikein piristävää lukea tapauksista, joissa kirjailija toimittajana sai olla mukana sekä jossitteluista, joissa hän olisi saattanut olla mukana jos olisikin käynyt toisin. Hauska idea muistelmateokseksi!
   Ja lopuksi pieni bloginkirjoittajallekin sopiva ohje Mäkelältä: Juttu yleensä paranee, kun se lyhenee.