Näytetään tekstit, joissa on tunniste Khaled Hosseini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Khaled Hosseini. Näytä kaikki tekstit

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Viikon 12 / 2021 kirjakassi


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.








Khaled Hosseini:  Tuhat loistavaa aurinkoa  ( 2007, suom. 2008 )


Ehkä ei olisi pitänyt lukea tätä. Olisi pitänyt muistaa "Leijapojan" surullinen tarina. Tämäkin yritti tulla uniin. 

Afganistanin vaikeiden olojen selvittely kahden naisen elämänkaaren kautta alkaa 1960-luvulta ja päättyy 2000-luvun alkuvuosiin. Naisen aseman kohtuuton epäoikeudenmukaisuus tulee valitettavan selvästi esiin.


Sotaisten heimojen valtataistelu, uskonnot, ulkopuolisten valtioiden sekaantuminen sisäisiin kahinoihin aseistamalla heimoja ja suoranaisesti hyökkäämällä maahan kerrotaan realistisesti.

Miehen kunniaa ei loukata, seurauksena voi olla vaimon piekseminen. Vaimon karkausyritys tietää hakkaamista.

Neuvostoliiton valtauksen aikana naisten asema hieman parani, mutta sodan jälkeen ja talibanien päästyä voitolle olot muuttuivat sietämättömiksi. Islamin uskonto ei rauhallisimmissakaan oloissa naisen tasa-arvoista asemaa tunnusta.

Hosseinin kuvaus on psykologisesti herkkää ja hienosäädettyä. Toinen naisista, Mariam, uhrautuu toisen vaimon, Lailan ja lasten hyväksi, jotka pakenevat maasta. Kun talibanit joutuvat vetäytymään, he palaavat takaisin rakentamaan maataan. Valitettavasti nykyäänkään tilanne ei ole rauhoittunut, ja talibaneilla on jälleen vaikutusvaltaa.  

Linkki: Taleban / Keskisuomalainen

Linkki: Talibanit eivät luovuta

Linkki: 40-vuotinen sota Afganistanissa
Linkki 2: Demokratian alkuaskeleita Afganistanissa




Arijoutsi:  Kimppuun käyvät ja kielletyt ( 1975 )

Edellinen kirja vaatii edottomasti loiventavan, miksi valikoitui "patavanhoillisen", mutta loistavan humoristin pakinakokoelma. ( Nykyäänhän ei enää puhuta pakinoista tai pakinoitsijoista, on nykyaikaisempaa olla kolumnisti ja kirjoittaa kolumneja. )
Nuorempana olin Arijoutsin ihailija ja, huolimatta radikaalivaiheestani, kirjahyllyyni on jäänyt joitakin hänen teoksistaan. Luen niitä itseäni lohduttaakseni.
Tarinoiden nautittavuutta lisäävät Kari Suomalaisen kuvitukset.

Tämä pakinakokoelma on erikoinen, sillä siinä on vanhoja, sodan jälkeisiä juttuja sekä viimeisimmät 1970-luvulta - tuoreimmatkin ovat siis menettäneet ajankohtaisuutensa. Erikoiseksi tekevät sen myös aikanaan eri syistä julkaisematta jääneet tarinat. Sensuuri on kylläkin purrut hänen työhönsä, kertomansa mukaan, melko vähän.

Perussuomalaista aatemaailmaako lienee tämä 1968 Hesarissa julkaisematta jäänyt juttu, josta yksi sitaatti:

"Tuntuu todella naurettavan lapsekkaalta touhulta valkoihoisten "hätä" kehitysmaiden puolesta. Sillä auttaessaan fatalistisia värillisiä he samalla punovat surmansilmukkaa omaan kaulaansa. Lisääntyväthän värilliset muutenkin kaniinien tavalla ja on laskelmoitu maapallon asukasluvun kohoavan tämän vuosisadan lopulla 6 miljardiin."
Huh-huh! Siitä on kylläkin mielestäni huumori kaukana.

Kekkosen kaudelta esimerkki Arijoutsin muka laatimasta "Maidän lasten aapiskirjasta kohdasta G, jossa kirjainta havainnollistavana eläimenä on gekko:

"Tääl´on herra Gekkonen,
kiipeemässä näet sen.
Hyppää myöskin taitavasti
korkeimpaankin huippuun asti.
Luonnon ihme Gekko on,
kiipeilijä verraton."

Kekkonenhan tuli tunnetuksi kiieämisestään palmuun ja vanhana korkeushyppääjänä loikkaamisistaan - huipulle pääministeriksi ja presidentiksi asti. Mutta Kekkoslandiassa tällaisia vinoiluja ei sallittu julkaista.


tiistai 24. joulukuuta 2019

Viikon 51 kirjakassi


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Khaled Hosseini: Meren rukous

Al-Holin pakolaisleiri on kuuma peruna meillä juuri nyt. Tekisi hyvää päättäjien lukaista tämä Dan Williamsin kuvittama Hosseinin koskettava runoelma pakolaisuudesta, jotta saisivat näkökulmaa siihen, mistä nykyajan kansainvaelluksessa voi oikeasti olla kysymys.

"Olen kuullut sanottavan, että me tulimme kutsumatta.
Että emme ole tervetulleita.
Että meidän pitäisi viedä epäonnemme pois täältä.

Mutta vuoroveden kohinan yli
kuulen äitisi äänen,
kun hän kuiskaa korvaani:
"Voi, jos he vain näkisivät
edes puolet siitä, mitä sinä tuot mukanasi, rakkaani.
Jos he vain näkisivät,
he varmasti puhuisivat lempeämmin.""

Al-Holin ongelmista kiinnostunut saattaisi löytää näkökulmaa Atte Kalevan jihadismia ja terrorismia avaavasta teoksesta: Jihad ja terrori


Khaled Hosseini:  Leijapoika

Ei tätä olisi pitänyt lukea joulun alla. Mutta kun minäkin olin kauan sitten "leijapoika", kun yllätin kylän pojat rakentamalla leijan ja lennättämällä sitä korkealla koin sen ihmeellisen avaruudellisen ulottuvuuden.

Kirjan lukeminen oli kuin olisi katsellut vieraan kansallisuuden kuvioiman kuultokudoskankaan läpi kaikkialla tunnettuja inhimillisen elämän muotoja valoisine huippuineen ja synkkine syvänteineen.  

Kirjan päähenkilö Amir kuvataan lapsuuden leikeistä ( velipuolensa Hassanin kanssa ) nuoruuden kautta pakolaiseksi aikuisuuteen Amerikassa. Amir on etuoikeutettu rikkaan isän poika. Palvelijan poika Hassan on isän tunnustamaton lehtolapsi. Amirin suhde Hassaniin on läheinen, mutta ristiriitainen. Lopulta hän pettää Hassanin auttamatta tätä uhkaavassa tilanteessa ja jättää hänet kiusaajien kynsiin. Lopulta elämä tasoittaa tilit Amirin kanssa hänen joutuessaan aikuisena palaamaan Afganistaniin ja taistelemaan edesmenneen Hassanin pojan puolustamiseksi. 


Linkki: 40-vuotinen sota Afganistanissa
Linkki 2: Demokratian alkuaskeleita Afganistanissa