Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.
Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa ( 2007, suom. 2008 )
Ehkä ei olisi pitänyt lukea tätä. Olisi pitänyt muistaa "Leijapojan" surullinen tarina. Tämäkin yritti tulla uniin.
Afganistanin vaikeiden olojen selvittely kahden naisen elämänkaaren kautta alkaa 1960-luvulta ja päättyy 2000-luvun alkuvuosiin. Naisen aseman kohtuuton epäoikeudenmukaisuus tulee valitettavan selvästi esiin.
Sotaisten heimojen valtataistelu, uskonnot, ulkopuolisten valtioiden sekaantuminen sisäisiin kahinoihin aseistamalla heimoja ja suoranaisesti hyökkäämällä maahan kerrotaan realistisesti.
Miehen kunniaa ei loukata, seurauksena voi olla vaimon piekseminen. Vaimon karkausyritys tietää hakkaamista.
Neuvostoliiton valtauksen aikana naisten asema hieman parani, mutta sodan jälkeen ja talibanien päästyä voitolle olot muuttuivat sietämättömiksi. Islamin uskonto ei rauhallisimmissakaan oloissa naisen tasa-arvoista asemaa tunnusta.
Hosseinin kuvaus on psykologisesti herkkää ja hienosäädettyä. Toinen naisista, Mariam, uhrautuu toisen vaimon, Lailan ja lasten hyväksi, jotka pakenevat maasta. Kun talibanit joutuvat vetäytymään, he palaavat takaisin rakentamaan maataan. Valitettavasti nykyäänkään tilanne ei ole rauhoittunut, ja talibaneilla on jälleen vaikutusvaltaa.
Linkki: Taleban / Keskisuomalainen
Linkki: Talibanit eivät luovuta
Linkki: 40-vuotinen sota Afganistanissa
Linkki 2: Demokratian alkuaskeleita Afganistanissa
Arijoutsi: Kimppuun käyvät ja kielletyt ( 1975 )
Edellinen kirja vaatii edottomasti loiventavan, miksi valikoitui "patavanhoillisen", mutta loistavan humoristin pakinakokoelma. ( Nykyäänhän ei enää puhuta pakinoista tai pakinoitsijoista, on nykyaikaisempaa olla kolumnisti ja kirjoittaa kolumneja. ) Nuorempana olin Arijoutsin ihailija ja, huolimatta radikaalivaiheestani, kirjahyllyyni on jäänyt joitakin hänen teoksistaan. Luen niitä itseäni lohduttaakseni.
Tarinoiden nautittavuutta lisäävät Kari Suomalaisen kuvitukset.
Tämä pakinakokoelma on erikoinen, sillä siinä on vanhoja, sodan jälkeisiä juttuja sekä viimeisimmät 1970-luvulta - tuoreimmatkin ovat siis menettäneet ajankohtaisuutensa. Erikoiseksi tekevät sen myös aikanaan eri syistä julkaisematta jääneet tarinat. Sensuuri on kylläkin purrut hänen työhönsä, kertomansa mukaan, melko vähän.
Perussuomalaista aatemaailmaako lienee tämä 1968 Hesarissa julkaisematta jäänyt juttu, josta yksi sitaatti:
"Tuntuu todella naurettavan lapsekkaalta touhulta valkoihoisten "hätä" kehitysmaiden puolesta. Sillä auttaessaan fatalistisia värillisiä he samalla punovat surmansilmukkaa omaan kaulaansa. Lisääntyväthän värilliset muutenkin kaniinien tavalla ja on laskelmoitu maapallon asukasluvun kohoavan tämän vuosisadan lopulla 6 miljardiin."
Huh-huh! Siitä on kylläkin mielestäni huumori kaukana.
Kekkosen kaudelta esimerkki Arijoutsin muka laatimasta "Maidän lasten aapiskirjasta kohdasta G, jossa kirjainta havainnollistavana eläimenä on gekko:
"Tääl´on herra Gekkonen,
kiipeemässä näet sen.
Hyppää myöskin taitavasti
korkeimpaankin huippuun asti.
Luonnon ihme Gekko on,
kiipeilijä verraton."
Kekkonenhan tuli tunnetuksi kiieämisestään palmuun ja vanhana korkeushyppääjänä loikkaamisistaan - huipulle pääministeriksi ja presidentiksi asti. Mutta Kekkoslandiassa tällaisia vinoiluja ei sallittu julkaista.
