Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nina George. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nina George. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Viikon 4 / 2021 kirjakassi

 


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.





Nina George:  Pieni kirjapuoti Pariisissa  
                         ( 2013, suom. 2016 )

Tämä kirja, samalla kun se on rakkaustarina, syvällinen kuvaus elämästä ja kuolemasta, seikkailukertomus, kertomus kirjallisuuden merkityksestä, ranskalaisen ruoan reseptikirja, on myös mahtava luonnonkukuvaus Ranskan maaseudusta ja pienistä kaupungeista.

Monsieur Perdu piti yllä "kaunokirjallisuusapteekkia" jokiproomussa, jonka hän oli muuttanut kirjakaupaksi. Onnettoman rakkaussuhteen takia hän oli rajoittanut askeettisen elämänsä kirjoihin. Niitä hän myi "lääkkeeksi" erilaisiin tunnetiloihin. - Eikä myynyt, jos asiakkaalle ei hänen mielestään sopinut valittu kirja. 

"Huone, jossa voitte olla yksin. Ei kirkkaita valoja, kissanpentu seurananne. Ja tämä kirja, lukekaa sitä hitaasti. Niin, että voitte aina välillä levähtää. Se antaa teille paljon ajateltavaa, luultavasti myös itkette. Itsenne vuoksi. Vuosien tähden. Mutta sen jälkeen te voitte paremmin."
( Kirjan lopussa on luettelo muutamista kirjoista soveltuvuusalueineen, vaikutuksineen - ja mahdollisine sivuvaikutuksineen. ) 


Herra Perdu perusteli myyntiperiaatteitaan näin:

"Haluan hoitaa tuntemuksia, joita ei tunnisteta sairauksiksi ja joita lääkärit eivät koskaan diagnosoi. Tunteen häivähdyksiä, mielenliikahduksia, jotka eivät kiinnosta terapeutteja, koska ovat muka liian vähäpätöisiä tai hahmottomia."

Mutta tietenkään hän ei osannut itseään hoitaa kirjoilla. Niinpä jouduttuaan lukemaan ensi kerran jo kuolleen rakastettunsa jäähyväiskirjeen kahdenkymmenenyhden vuoden takaa, hän järkyttyi ja lähti proomullaan purjehtimaan jokea myöten etelään. Matkallaan hän sai seuraansa mielenkiintoisia ihmisiä. 

Eräs heistä oli Amerikasta muuttanut ja luonnehti kotimaataan näin:
"Kansakunta, jolla ei ole esittää edes tuhatta kulttuurisen kehityksen vuotta, ei myyttejä, ei taikauskoa, ei kollektiivista muistia, arvoja tai häpeää; vain kristillis-militaristista pseudomoraalia, maan raiskaamista vehnänviljelyllä, moraalitonta aselobbausta ja seksististä rasismia."

Asteettain kauluspaita, harmaat housut ja pikkutakki vaihtuivat rentoon asuun, farkkuihin ja t-paitaan, parransänkeen ja rusketukseen - hitaammin uuteen asenteeseen. Lopulta hän luovutti laivansa matkalaisilleen ja aloitti askeleet kohti uutta, vanhasta vapautunutta elämäänsä uuden rakkaansa rinnalla luodakseen teoksensa: "Pienten tunteiden suursanakirjan".