Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.
Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.
( suom. 1977 )
Kirjaston ilmaishyllystä kaapattua, mutta silti näppärää Westlakea, mistä olen aina pitänyt. Hän kaivaa aina jostakin luuserityypin, jolle alkaa tapahtua kommelluksia. Tässä baarimikko joutuu henkensä pitimiksi selvittelemään väärien syytösten kohteeksi joutumistaan ja tulee siten kiivenneeksi rikollisjärjestön hierarkiassa ylöspäin, kunnes asiat viime tingassa ( kuten alan kirjoissa yleensäkin ) selviävät.
Fernando Namora: Ikävän joki ( 1989 )
Edellisen sujuvan ja helposti ahmaistun kirjan jälkeen vuoro teokselle, joka vihasi keskeytymistä ja vaati keskittymistä. En nyt muista hetkeen lukeneeni tällä tyylillä kirjoitettua tekstiä ( ja monenlaista on tullut selatuksi ), jossa sulkeiden runsas käyttö oli vähällä häivyttää olennaisen ( mikä tietysti saattoi johtua myös kyvyttömyydestäni monialaiseen hahmottamiseen ).
Namoran rakkausromaani sisältää suuria tunteita ja mielenkuohua, mitkä tällä ikää tuntuvat minusta vierailta. Pääasiana mielestäni oli kuitenkin kirjailijan lamaannuttava tyhjän arkin kammo, pelko kykenemättömyydestä löytää uusi aihe, uusi vastustamaton innoitus. Tähän teemaan kirjailija etsii ratkaisua lehtijutusta, jossa tavallinen kansalainen, tuntematon, arkipäiväinen yhtäkkiä on kadonnut työmatkaltaan palaamatta koskaan kotiin tai työpaikalle.
Miehen kohtalossa kirjailija näkee yhtäläisyyttä omaan suhteeseensa vaimoonsa ja rakastajattareensa. Ongelma viehättää. Samaan aiheeseen vaikuttaa limittyvän Salazarin käymä siirtomaa-ajan sota Afrikassa vääryyksineen. Diktaattorin kukistuttua arkistot avautuvat. Kirjassa kuvattujen kirjallisten piirien henkilöistä paljastuu yllätyksiä. Kirja päättyy arvoituksellisesti kirjailijan pyytäessä nähtäväksi tuntemattomasta syystä kadonneen miehen kansion.
Edellisen sujuvan ja helposti ahmaistun kirjan jälkeen vuoro teokselle, joka vihasi keskeytymistä ja vaati keskittymistä. En nyt muista hetkeen lukeneeni tällä tyylillä kirjoitettua tekstiä ( ja monenlaista on tullut selatuksi ), jossa sulkeiden runsas käyttö oli vähällä häivyttää olennaisen ( mikä tietysti saattoi johtua myös kyvyttömyydestäni monialaiseen hahmottamiseen ).
Namoran rakkausromaani sisältää suuria tunteita ja mielenkuohua, mitkä tällä ikää tuntuvat minusta vierailta. Pääasiana mielestäni oli kuitenkin kirjailijan lamaannuttava tyhjän arkin kammo, pelko kykenemättömyydestä löytää uusi aihe, uusi vastustamaton innoitus. Tähän teemaan kirjailija etsii ratkaisua lehtijutusta, jossa tavallinen kansalainen, tuntematon, arkipäiväinen yhtäkkiä on kadonnut työmatkaltaan palaamatta koskaan kotiin tai työpaikalle.
Miehen kohtalossa kirjailija näkee yhtäläisyyttä omaan suhteeseensa vaimoonsa ja rakastajattareensa. Ongelma viehättää. Samaan aiheeseen vaikuttaa limittyvän Salazarin käymä siirtomaa-ajan sota Afrikassa vääryyksineen. Diktaattorin kukistuttua arkistot avautuvat. Kirjassa kuvattujen kirjallisten piirien henkilöistä paljastuu yllätyksiä. Kirja päättyy arvoituksellisesti kirjailijan pyytäessä nähtäväksi tuntemattomasta syystä kadonneen miehen kansion.
