Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muistaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Käärme nimeltä Arto


Pitkittyneessä parisuhteessa on se hyvä/paha puoli, että kummallakin ajatukset kulkevat suurin piirtein samaan suuntaan ja samaan aikaan.

- Juotaisko kaffit?

- Veit sanat suustani!

Tai

- Pitäisköhän soittaa Pojalle?

- Aattelin juuri ihan samaa.

Mutta kun aamulla herättyään kertoo nähneensä jonkinlaista painajaista ja vaimo sanoo myös nähneensä, tulee huolestuneeksi. Ei kai nyt sentään samoja uniakin nähdä! Jotain yksityisyyttää sentään!

Huojentavaa oli kuulla hänen painajaisensa olleen perinteinen käärmeen luikertelu- ja pistelykammotus. Siinä ei tietenkään ollut mitään tulkintavaikeutta. Käärmeethän ovat helppoja tapauksia.

Oma painajaiseni oli paljon sofistikoidumpi ja komplisoidumpi. Kysymys oli unohtamispelosta. En nyt muista mistä oli kyse ( uniahan ei herättyään tahdo enää muistaa ), mutta asetelma oli sellainen, että minun piti muistaa jostakin syystä sen TV-julkkiksen nimi, sen joka tekee nimellään nimettyä haastatteluohjelmaa. Siinä hän keskusteluttaa toisia julkkiksia. Mutta mikä on miehen nimi? Sitä en unessa millään muistanut, vaikka olisi ollut tärkeä tietää. Painajaismaista!


Mutta muistin, että kannattaa ajatella tällaisessa tapauksessa ihan muita ajatuksia. Niinpä saattaa kadonnut asia itsestään pulpahtaa mieleen. Uneksin siis ihan tavallisia, rentouttavia unelmia - ehkä lomamatkaa, ehkä uutta autoa, en muista. Sitten kuin salamana kadonnut nimi pläjähti esille aivostoni hämäryyksistä: ARTO NYBERG.  Mitä tuhannen tappuraista minun tämä nimi piti tietää, enhän katso koko ohjelmaa!


Painajaisen pahin vaihe oli vasta edessä. Ilahtuneena nimen löytymisestä hairahduin taas muille uniteille, kunnes yhtäkkiä ja tilaamatta olin unohtanut sen nimen taas. En kirveelläkään saanut veistettyä sitä puupäästäni esiin. Vasta hikipäissäni noustuani sängystä läähättämään vaimolleni nähneeni painajaisia, muistin Arton. Ja vaimo vain sanoi: - Minäkin näin, sen käärmeen!

 

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Muistikirja hoksusta

Hokasin jotta olenkohan "enää hoksusta kotoosin". Luin nimittäin Markku T. Hyypän tuoreen "Ikääntyvän muistikirjan" ja tulin mietteliääksi. Onhan tuota muistamisasiaa tullut pohdituksi aikaisemminkin ( linkki tästä ).
   Selvittelin omakohtaisesti muistini buustauksen ja hoksaamisen kohentamisen tilaa ja kriteerejä - plussat ja miinukset, mielenrauhat ja uhkatekijät. Ja hyväksyin vain Hyypän T. Markun tieteellisen tiukasti todennetut seikat, ei mitään mutua eikä huuhaata.


Hyvällä hollilla

- nukkuminen, hyvät unenlahjat
- mielenrauha
- stressittömyys
- ihmissuhteita haastava liikunta ( Katso vaimoa! )
- kirjojen lukeminen
- musiikin kuuntelu
- espressokahvin juonti
- kissinpennun katselu !! ( aivan tosi ! )






















Dementian riskit

- matala koulutustaso
- kuulon aleneminen
- tupakointi
- liikunnan vähäisyys
- korkea verenpaine ( Katso vaimoa! )
- lihavuus

Äitini tapasi sanoa että sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa!

( Liitin tämän kirjan HELMET-lukuhaasteen kohtaan 49, vuonna 2018 julkaistu kirja )

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Muistamisesta



Käytiin anopin luona kylässä.

-      Kyllä se emäntä on tullut aika hömelöksi. Iänkaiken hoitanut puutarhaansa eikä muistanut enää asterixinkaan nimeä. Miksi hän sanoikaan sitä... atsa-? ... anestesia...? ei nyt tule mieleen.
-      Taitaa olla äitimuorilla kehittymässä se domestos, vai mikä se on se vanhojen tauti... despotiahan se on.

Täytyy tunnustaa, että sattui minullekin tässä pari päivää sitten kauppareissulla pieni unohdus. Olimme anopin kanssa ruokaostoksilla. Minun tehtäväni on olla kaunis kantajamme. Pakkasin ensin omat ostokset kassiini ja nostin sen sivummalle. Sitten ladoin anopin tavarat kahteen pussiin ja raahasin ne autoon.

Anoppi tarjosi vaivan palkaksi pullakahvit, mitä nauttiessa kului pitkä tovi. Kotona vaimon terävä kysymys havahdutti arjen realiteetteihin: - No, missäs meidän ostokset?

Tuli siitä sitten kiusallista asiaa kauppaan. Olisi mukavaa, jos olisi valmis vitsivarasto tällaisia häkellyttäviä tilanteita keventämään. Mutta kun ei ollut.




Nostelin anopin terassille päivänä muutamana hänen kesäkalusteensa. Kun kaikki näytti olevan valmista, hän pyysi vielä nostamaan päivänvarjonsa. Optimisti kuvitteli auringonpaistetta saavansa. Mutta kieltäydyin jyrkästi ottamasta esiin sitä vanhaa haalistunutta rumilusta ja lupasin ensi tilassa ostaa uuden ja komian.

Illalla sängyssä puolihorteessa tuli mieleeni, että olin jo viime kesänä ostanut uuden uutukaisen. Oli vain päässyt unohtumaan. Seuraavana päivänä hain sen sitten nolona anopin varaston peräkomerosta.


Jokunen aika tästä eteenpäin ihmettelin taskusta löytynyttä vierasta avainta. Se ei sopinut mihinkään. Vaimo sitten soitteli äidilleen: ei tarvitse enää hätäillä sen kadonneen avaimen perään. 
Päätin olla käymättä hänen luonaan muutamaan päivään... Hauskoja nuo vitsit hassahtaneista anopeista...



Mutta muistamisestahan minun piti. Kas kun sattui niin, että olin vipannut kaverilta pienen summan ja muistin tavatessamme ruveta maksamaan sitä. Mikä sitten päättyi hämmennykseen: olin unohtanut muistaneeni maksaa sen jo edellisellä viikolla.

Näitä muistamistapauksia minulla on kyllä paljon muitakin, kunhan vain tulisivat mieleeni...

[ Keinoja unohtamista vastaan - englanniksi. ]