Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jukka Lilja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jukka Lilja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. joulukuuta 2019

Viikon 50 kirjakassi




Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Kjell Eriksson: Yökehrääjä

Kirjastossa pisti silmääni kirjan kannessa kaksi sanaa: Kjell ja Yökehrääjä. Olinhan juuri lukenut Kjell Westön kirjan ja kesällä taasen olin ostanut Kaskisten kalamarkkinoilta lintukirjan "Kehrääjä". Ehkä nämä olivat perusteet, jolla lainasin Erikssonin kirjan.

Ihmettelen kirjan nimeä. Yökehrääjä lentää esiin kirjan loppuvaiheissa enkä oikein näe sen merkittävyyttä kirjan sisällössä siinä määrin, että se on antanut teokselle nimensä. 

"Yökehrääjä" edustaa ilmeiseti nykyistä pohjoismaista rikoskirjallisuustyyliä. Henkilöitä marssitetaan esille melkoinen joukko. Heidät luonnehditaan ongelmineen elävästi. Tapahtumaketjut, joita on siis monta, kuvataan sekaisin lyhyinä pätkinä, jolloin lukijalle tulee hetken epätietoisuus siitä, missä mennään ( minulle ainakin tuli ). Ehkä ajatuksena, toiveena on sarja kohtauksia tulevaa elokuvaa varten.

Kirjan päähenkilö on rikospoliisi Ann Lindell, jonka ristiriitaisia suhteita työkavereihinsa ja omaan henkilökohtaiseen suhteeseensa esitellään niin, että tuntuu etteivät ratkaistavat työongelmat millään ehdi tulla selvitetyiksi. Loppuratkaisut tapahtuvat tietysti kirjan viime sivuilla. Paha saa palkkansa. Mutta aivan kuin kirjailija olisi jostakin suuttunut sankarittarelleen ja rankaisee häntä rakastetun menettämisellä sekä hyvän työtoverin kuolemalla.

Parasta antia kirjassa olivat kuvaus maahanmuuttaneiden elämästä Ruotsissa, suhteista kantaväestöön ja siinä ilmenevistä ongelmista ja myöneististä puolista.



Jukka Lilja: Kehrääjä - siivet pystyssä

Tämä kirja tuo esiin tekijänsä ja yhteistyökumppaniensa uskomattoman antautumisen aiheeseensa. Nopeasti selviää, millainen valtava, vuosikymmeniä kestänyt työmäärä sisältyy näiden kuvien ja tarinoiden hankkimiseen. Ja kaiken lisäksi kyseessä on yötyö, onhan kyseessä yölintu.
Varmaan luontoharrastajaa kutkuttaa myös kehrääjän erikoinen tapa pesiä maahan. Niinpä pesän etsintä vaatii "salapoliisin vaistoa", koska se on niin huomaamaton. Lisäksi monet yksilöt päästävät ihmisen kulkemaan hyvin läheltä, jolloin pesä jää havaitsematta. Mutta vuosien kokemuksen opettamana Jukka Lilja on kehittynyt mestariksi tässä lajissa.

Kehrääjä on siitä omituinen otus, että se voi vaipua horrokseen tietyissä tilanteissa; jos on ruokaa niukalti, jos sääolot ovat huonot - tai jos se joutuu ihmisen käsittelyyn rengastettaessa.
Lilja kertoo, miten hän joutui ottamaan emojen hylkäämän, horrostavan poikasen elätiksi. Hoidossa oli monenlaista kommellusta talven mittaan, mutta lentokykyiseksi poikanen kasvoi. - Itselläni oli myös kerran käenpiian poikasia hoidettavana, emo oli törmännyt autoon. Hoitosuhde muodostui varsin intiimiksi. Muuttokykyiseksi nekin kasvoivat, ja seuraavana kesänä yksi tuli takaisin.

    
Nokat vastakkain!                               Eletään sovussa!


Erkki Pirtola ym.: Alpon savannilla

Edellinen kirja edusti tiedettä ja tietenkin valokuvaustaidetta. "Alpon savannilla" on kai puhtaasti taidetta. Se on myös elämänkerta, mikä johdatti minut näkemään, miten maanviljelijäperheen peräkamarin pojasta sukeutui kansainvälisesti tunnettu ITE-taiteilija. ( ITE eli Itse Tehty Elämä tai visuaalinen kansantaide )

Alpo Koivumäki oli lapsena "se koulun hiljaisin", ei juuri kaveerennut kylän poikien kanssa. Koulunkäynti ei juuri kiinnostanut, opiskelu kylläkin. Äiti kannusti oppikouluun, mutta hän meni mielummin maamieskouluun. 

Maanviljelijäuran loputtua, alkoi Alpon luova kausi patsaiden teon myötä. Taideko vilkastutti hänen harrastuselämäänsä muutenkin? Mukaan tulivat tanssi, haitarinsoitto, karaoke, runous, kielten opiskelu. Karaoke! Eipä ollut hiljainen mies arka, itseluottamus oli kohdallaan.

Taiteenteon periaatteenaan hän pitää sitä, että tekee itse: "Työt on, mitä ittestä irtoaa." Hän ei siis käy taidenäyttelyissä katsomassa mallia eikä lue toisten runoja, hän tekkee "itte". Toisaalta taideteokset tehdään muille nähtäväksi. "Jos osaa tehdä, niin antaa loistaa. Jos ihmiset ei haluaisi nähdä, niin en tekisi - tekemiseltä putoaisi pohja pois."
Vapaus on erittäin tärkeää hänelle, ja ainutkertaisuus. Saman toistaminen tai tilaustyön tekeminen alkaisi pian muistuttaa navettatyötä.

Alpon taiteessa on myös kannanottoja uskontoon, ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuteen. "Sama vesi kiertää maapallolla, kaikki kiertää maapallolla, joten on kaikkien asia, jotta täällä pystyy hengittämään."



Kauhajoella 2013