Jos sadepäivän askareeksi
löytäisin kaapista värkkiä,
leipoisin jotakin kakkareeksi,
vaan saalistin purkin tärkkiä.
Pojantyttäreni on alkanut kutsua sitä möhöksi. Siitä voi päätellä, että meillä on lämpimät ja läheiset välit. Möhö pullottaa mukavasti etumuksessani. Ei siitä ole varsinaisesti haittaa, mutta joskus kun sylkäisen, huomaan roiskeita möhölläni. Lisäksi se saattaa kerätä muistoja erinäisistä muistakin tapahtumista elämässäni – muistakin kuin aterioistani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti