Elämää mullistavat
tapahtumat voivat lähteä liikkeelle äkisti ja ennalta arvaamatta silloin, kun niihin on vähiten
varautunut. Kuten nyt vaikka tänä sunnuntaiaamuna hyvin nukutun yön jälkeen.
Kahvipöydässä. Pasianssin mentyä ensi yrittämällä. Kun vaimo avasi suunsa ja
sanoi:
-
Kultaseni!
Ei sanonutkaan, se
vain kuulosti tässä vielä mukavalta. Hän sanoi:
-
Kuule!
Samassa lehahti
olkapäälleni henkilökohtainen pikku paholaiseni, se kuuma-Kalle, ja kuiskasi
korvaani pahaenteisesti: Fatwa! Selkäpiitäni kylmäsi.
-
Eräs
kortinvaihtokaverini haluaisi minusta selfien, mutta ajattelin, että sinähän
voisit yhtäkkiä tekaista minusta piirroksen. Se käy sinulta niin näppärästi.
No niin! Siinä se
tuli. Tuho! Ilman mitään varoitusta. ( Ilkeää naurua olkapäältäni. )
-
Jos
ottaisit kameralla...
-
Ei
kun piirtämään vaan! Eihän sinulla nyt muutakaan tekemistä.
Vetäydyin selliini,
siis sovalle läppärini kanssa. Tuomioni täytäntöönpanoa voisi ehkä pitkittää
vitkuttelemalla.
-
Mitä
hyvänen aika sinä oikein ajattelet! Eihän minulla nyt sentään noin leveä naama
ole. Ja tukka! Moneen vuoteen se ei ole ollut punainen.
-
Juu,
eihän toki! Totta, juu, ei!
-
Apua!
Onko minulla sinun mielestäsi tuollaiset leuat?? Ja noin tiukka suu!!
-
Juu,
eihän toki! Totta, juu, ei!
-
IIIK!
HAMPAAT!!! ONKO MINULLA MUKA TUOLLAISET HAMPAAT? NIIN KUIN VANHALLA KONILLA.
OLENKO MINÄ MIELESTÄSI VANHA TAMMA!!!!?
-
Juu,
eihän toki! Totta, juu, ei!
-
Siis
nyt alkaa oikeesti riittää! Tuollainen kuikelo kaula. JA RYPPYJÄ! Tukka niin
kuin harakan pesä! Katsoisit itse peiliin. Ei ole paljon kehumista. Tukkaakaan.
On tainnut täysin unohtua, mitä tuli luvattua alttarilla.
-
Juu,
eihän toki! Totta, juu, ei!
Onhan siitä
aikaa. On voinut unohtua. Mutta lupasinko mennä naimisiin mummon kanssa?
Kirjoittelen
tätä illalla yläkerran vierashuoneessa. Asun nyt täällä. Olin juuri
laihdutuskuurilla, mutta siitä täytyy luopua. Viereisen pitserian roskaruoka
kun tiettävästi lihottaa.
Myötätuntoni on
fatwan saaneiden pilapiirtäjien puolella. Olen saanut omani.
