Hämärästä vinttikomerosta kaivoin tämän pukkipussin, jonka sisällöllä on viihdytetty pilttejä vuosikaudet. Tuo kirjakassi yrittää mennä kirppikselle - ovat tosi nihkeitä kirjojen suhteen.
Oli pieniä vaikeuksia valita joulusukat. Suvun eri ikäpolvia vaivaa perinnöllinen neuloosi, mistä johtuva sukkadynastia täyttää kaikki mahdolliset säilytystilat. Tässä pari esimerkkiä:
Käväisin Karijoella "loma-asunnollamme" viemässä hiirille juustoa. Samalla nostelin vanhoja joulukoristeita esille, vaikka emme siellä nyt joulua vietäkään.
Paapan verstaassa oli sorvi. Ja kun hän rupesi jotakin sorvaamaan, niitä tuli p a l j o n. Puutonttuja lymyilee vieläkin joulun aikaan monin paikoin.
Luontaisten ominaisuuksieni vuoksi tehtävikseni lankeavat kaapinpäällisten kuuraukset. ( Nehän ovat välttämättömiä siltä varalta, että vieraat saattaisivat kurkistella sinne. )
Enkelparvi lehati ylös perineiselle paikalleen.
Norjan poijat Arne ja Carlos, kovia poikia tikkuamaan, innostivat vaimoni joulupallojen kimppuun jokunen vuosi sitten. Ja ne nostetaan esille joka joulu.
Ruokapöytämme kulmalle on nostettu pari laatikollista erityisiä kortteja. Ne toimivat (toivottavasti ) dementian torjujina. Alias ja Trivial Pursuit.
Tilanpuutteen vuoksi kolmipyöräinen on karkotettava jouluksi kellariin. Ei tarvitse paljon arvuutella, kuka on ollut mestarina.
Talossamme on kolme kerrosta. Alimmaiseen on nyt siirretty viherkasveja joulua pakoon.
Valkoisen piirongin vetolaatikon periltä vedettiin esille vanhaa kuvauskalustoa. Nopeasti on siirrytty filmirulla-ajoista digipuolelle. Ja miten nopeasti digipokkarit väistyivätkään kännyköiden tehokkaiden kameroiden tieltä.
Vanhalle liinahyllylle, jonka vaimoni on omakätisesti krakeloinut ( irvailen kaskeloinut ! ), sijoitetaan joulumukit.
En voi mitään sille, että aina kun nämä veitikat otetaan esille, minulle tulee mielleyhtymä hirtetyistä tontuista.
Tonttujen alta pilkottaa paapan vanha suuntapiirrin - niitä nikkarinkaluja. Ja suolasalkkarin päällä on matkamuisto Azorien reissulta, irronnut rautaportin koriste.
Ihmekaapin löytöjä edelleen: Vaimon tekemiä joulukalenterirasioita, joita jaettiin jälkikasvun ollessa otollisessa iässä. Rasiat on askarreltu vanhoista joulukorteista. Jälkeenpäin vaimo on harmitellut hienoja kortteja, joilla olisi nyt ollut arvoa hänen kortinkeräilyharrastukselleen.
"Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti." Jos uskaltaa tökätä töpselin seinään. Paappa on aikoinaan raspilla muotoillut töpsykän maadoitettuun sopivaksi. Ja komiastihan ne palavatkin!
Kaapin perukoilta alkuperäisessä pakkauksessa paksulla narulla tiukasti sidottuna.
Meillä on kirjoja joka huoneessa. Yläkerran kaaos on masentava. Sinne pitää rynnätä apinan raivolla ja tuhota ja tuhota. Siitä huolimatta voi havaita rauhoituttuaan lukemattomia kirjoja.
Tänään kävelimme parturiin antaaksemme siivota nuppejamme joulukuntoon. Siinä kävellessä tuli mieleen, miten stressaavaa olisi ollut valmistautua Linnan juhliin. Kampaus olisi pitänyt teettää Helsingissä, ja kun emme tunne olosuhteita, olisimme varmasti päätyneet johonkin huonoon kampaajaan. Mikä stressi!
Toisaalta olisimme voineet asioida täällä tutulla kampaajalla, johon luotamme, mutta sitten olisi pitänyt olla koko ajan varuillaan viiden tunnin matkan ajan. Stressi!
Ei kannata puhuakaan mitään vaatteista. Stressiä! Hyvä kun emme menneet sinne tällä kertaa!
Kävimme itsekin Amerikoissa. Se ei ollutkaan mikään tavallinen turistimatka. Pojan perheen avulla tutustuimme amerikkalaiseen elämänmenoon ja pidimme siitä.
Jotakin outoakin oli. Luulin vessanpytyn olevan rikki, kun se oli niin täynnä vettä. No promlem! Se oli ihan OK!
Perheen lapsi päätti kipaista lähikauppaan; tuotiin poliisiautossa kotiin - yksin ei lasta saa päästää kulkemaan (!). No, tällaisia kulttuurieroja.
Kävimme NHL-ottelussa. Valtavasti porukkaa. Ei mitään rökellystä juomien kanssa, perheitä siististi viihtymässä. Kaikki toimi joustavasti. Käytännöllinen ja ystävällinen sujuvuus oli vastassa joka paikassa. Lentoasemallakin, missä otin vahingossa hihnalta väärän laukun.
En näköjään pääse täältä kuistista eroon:
Kuistin katselmus jatkuu. Iitan käsissä on laukkuja. niillä on oma historiansa.
Ensivaikutelma on tärkeä taloon tullessa. Siksi pitää miettiä, miten muuttaisin kuistimme olemusta Joulupukille mieluisammaksi. Hmm... Iso-Iitalle ainakin pitää vaihtaa talvisemmat vaatteet ja - mitä ihmettä tekisin Anna-tädin patsaalle. Se onkin oma tarinansa.
