Viikon 44 / 2020 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Kalle Isokallio: Maailmanparantaja  ( 2011 )

Luin tämän edellisestä palautuakseni. Joskin tässäkin teoksessa esiintyy eläin, koira, merkittävässä roolissa.

Kirjailijan taustan tuntien ei ihmetytä, että hän taas kerran kertoo tarinassaan yritteliäisyyden siunauksellisuudesta poliitikkojen ja virkamieskunnan tukiaisten ym. rahanjaon ( toisten rahojen ) turmiollisuuteen verrattuna.

Kertomuksen ydin on pienen uinuvan kunnan saattaminen toimimaan itsellisesti EU:n tai valtion apuja anelematta. Samalla tulee ilmi politiikan ja byrokratian "mädännäisyys", mistä Isokalliolla lienee omakohtaistakin tietoa toimittuaan aikanaan liike-elämässä. 

Poimin tähän ajatelman, minkä hyväksyn täysin:

"Raha on asia, johon pitää tottua. Jos sitä tulee yhtäkkiä, helpolla ja liian paljon, se voi pilata nuoren ihmisen elämän. Onnistumisista pitää nuorena nauttia pienin annoksin ja nousujohteisesti. Semmoinen ihminen muuttuu katkeraksi, joka joutuu loppuelämänsä muistelemaan nuoruutensa yhtä isoa onnistumista."

Rahaa pitää nykyään saada heti ja mielummin paljon. Moni huippu-urheilija menestyksen hetkensä elettyään jää turhautuneena haahuilemaan. Osakekaupoilla onnistunut nuori on vaarassa hukata onnensa ja omaisuutensa.

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous 

                                       ( 1997, suom. 2015 )

Nobel-palkinto 2015

Kirja koostuu Ukrainan Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aikaan ja jälkeen lähialueella Valko-Venäjällä vaikuttaneiden ihmisten kertomuksista kokemuksistaan.

Tämä kirja on mielestäni ainakin kolmella tapaa ajankohtainen. Ensinnäkin...

Ja varsinkin:

Ja toiseksi, elämmehän pandemian aikaa nytkin. Silloin uhkana oli näkymätön radioaktiivisuus, nyt näkymätön virus.

Ja kolmanneksi: ilmastonmuutoksen vähättely. Vallassaolijat vähättelivät ja salasivat tietoa säteilyn tuhovoimasta. Gorbatsov väitti televisiossa, että kyseessä oli vain tavallinen tulipalo, joka pian sammutetaan, ei syytä huoleen, ei saa levittää paniikkimielialaa. -  Mitä sanoikaan Donal Trump, tai Bolsonaro COVID-viruksen vaarattomuudesta ja häviämisestä - tai ilmastonmuutoksen olemattomuudesta.

Räjähdys oli lamannuttava shokki, sellaista ei pitänyt tapahtua.  "Olimme aikamme lapsia, uskoimme kuten oli opetettu, että Neuvostoliiton ydinvoimalat ovat maailman luotettavimpia, sellaisen voi rakentaa vaikka Punaiselle torille."

"Hirvittävintä oli se, ettei kukaan ymmärtänyt mistään mitään. Säteilynmittaajat ilmoittivat yhdet luvut, ja lehtiin painettiin toiset."

Valko-Venäjän tiedeakatemian ydinenergiainstituutin johtaja toki ymmärsi ja yritti hälyttää alueen korkeimman johtajan. Hän vastasi:

"- Mitä hysteriaa professori levittää? Kuvitteletteko olevanne ainoa, joka pitää huolta Valko-Venäjän kansasta? Ihminenhän kuolee joka tapauksessa johonkin, tupakkaan tai auto-onnettomuuteen tai päättää itse päivänsä."

He vaativat professoria vaikenemaan erottamisen uhalla, mielisairaalaan joutumisen uhalla, onnettomuuteen joutumisen uhalla...

Niinpä talonpojat ja kolhoosit jatkoivat viljelyään kuten ennenkin, tuotantotavoitteet oli saavutettava. Läheltä voimalaa asuneet evakuoitiin, mutta he yrittivät öisin metsien kautta palata takaisin.

Saastuneet tavarat haudattiin, mutta kaivettiin yöllä esiin ja myytiin toreilla eteenpäin.

Raivaustöihin osallistuneet kuolivat nopeasti jättäen jälkeensä surua ja perhetragedioita. Epämuodostuneita lapsia syntyi.

Sitten järkevät, päättävät, ihmiset alkoivat uskoa noituuteen:

"... emme tiedä ketä uskoa. Kymmenet tutkijat väittävät yhtä, te toista. Oletteko kuullut jotain kuuluisasta velhosta Paraskasta? Me olemme päättäneet kutsua hänet tänne, hän ottaa tehtäväkseen alentaa säteilytasoa kesän aikana."

Ja kun hän paljastui huijariksi, esiin astui uusia.

Vertailu Trumpiin:

Ja taas vertailu nykyaikaan. On vaikea tietää kuka on oikeassa viruksen leviämisestä tai maskien käytöstä jne. Viranomaiset sanovat yhtä, eri tutkijat toista.

Valko-Venäjällä ihmiset yrittivät "palata normaaliin", elää kuten ennekin. Meidän aikanamme pandemian ansiosta liikenne ja muu ilmaa saastuttava tuotanto väheni niin, että se näkyi jopa satelliittien kuvissa. Nyt Kiinassa on päästy viruksesta jossakin määrin voitolle - maan sisäinen lentoliikenne on palannut ennalleen. Finnair Suomessa kärkkyy pääsyä Aasian liikennevirtaan. Jatketaan kuten ennenkin. Ilmastonmuutoksesta ei väliä. Se on liian huomaamaton ongelma. Siihen ei nopeasti kuole - kuten säteilyyn.

Valokuvaaja kertoo:

Näin kukkivan omenapuun ja ryhdyin kuvaamaan sitä... Kimalaiset pörräsivät ja puu hohti valkeana kuin morsian... Väki oli taas työnteossa ja puutarhat kukoistivat... Pitelin kameraa, mutta en voinut tajuta... Kaikki ei ollut kohdallaan!.. Samassa tajusin: ei tuntunut tuoksua. Puutarha kukki, mutta ei tuoksunut!"

COVID 19:n oireisiin kuuluu myös haju- ja makuaistin häviäminen! Voimakkaassa säteilyssä myös jotkut aistit lukkiutuvat.

Onnettomuuden hoidon takkuaminen, viranomaisten ohjeiden odottaminen aina ylemmiltä portailta ja oman aseman turvaaminen havahduttivat tavalliset kansalaiset näkemään myös järjestelmän puutteet. Tšernobyliin onnettomuuden väitetäänkin osaltaan edesauttaneen Neuvostoliiton hajoamisen.

"Tšernobylissä jää kaikkein vahvimmin mieleen elämä "kaiken jälkeen": esineet vailla ihmistä, maisemat vailla ihmistä. Tie joka ei vie minnekään, johdot jotka eivät johda mihinkään. Ei, siinä tulee ajatelleeksi, kumpaa tämä on, menneisyyttä vai tulevaisuutta?"

Syyskuiset

Syyskuun saalis oli sekalainen johtuen ehkä olosuhteista, säätila = mielentila, matka.







Elias Canetti: Marrakesin ääniä, 1982 ( 1967 )

Vaikuttava teos. Kertoja kuvaa Marrakesin kokemuksiaan, joihin tavan turisti ei joudu, pääse tai uskalla mennä. Kielitaidon puute ei estä vaikutteita ja tuntemuksia, joita hän saa paikkakunnan ihmisistä.






Kalle Isokallio: Luppoisten lukkoseppä, 2017

Kertomus sujuu sujuvasti ja loogisesti. Ilmi tulee selvästi kirjailijan vastenmielisyys byrokraatteja ja poliitikkoja kohtaan. Osansa saavat suuret kotimaiset ja ulkomaiset firmat kuin myös ymmärtävämmin pienen ihmisen heikkoudet kateuteen ja ahneuteen. Myötätunto on yksityisen yritteiliäisyyden puolella.
   Loppuvaikutelmaksi jää kuitenkin tunne, että kirjailija on kirjoittanut tämän tämän tarinan jo vähintään kerran aikaisemminkin.








Gerald Petievich: Lasitalo, 1999 ( 1998 )

Rikostarina, jossa rikoksen selvittämisen ohessa uppoudutaankin pääasiassa poliisilaitoksen sisäisiin juonitteluihin sekä tutkijan perheongelmiin. Loppuratkaisussa sankari käy epäuskottavasti yksin, ilman todistajia, pidättämässä yhden järjestäytyneen rikolliskoplan pääpukareista.
   Kirjailijan FBI-taustasta johtuen tulee epäilleeksi, mahtavatko kuvaukset poliisin sisäisistä sotkuista - valtataisteluista ja lehmänkaupoista USA:ssa - perustua tosiasiallisiin tietoihin.







Jack London: Sydänten ja Etelämeren vaahtopäitä, 1925

Kaksi pientä tarinaa Hawaijilta, jotka London on ilmeisesti rahapulassaan laatinut. Ensimmäinen on kolmiodraama, jossa pariskunta selvittää suhteensa lujuuden kolmannen osapuolen tullessa kosiskelemaan vaimoa. Pariskunta edustaa Londonin teksteissä vilahtelevaa yli-ihmistyyppiä, jota muut tavikset kadehtien tarkkailevat. Liitto kestää koettelemuksen, jota ratkotaan myös fyysisesti meren syleilyssä, missä aviomies teeskentelee hukkuvansa jalkakrampin takia. Tarina päättyy onnellisesti vaimon ponnistellessa henkensä kaupalla miehen puolesta. Kerronta on taitavaa ja mukaansa tempaavaa, joskin nykyaikaa ajatellen vanhahtavaa.

Toinen kertomus on hauska. Siinä paikallinen nainen, joka vaikka tietääkin kaikkien salaisuudet, on aina vaiennut. Kaikki luottavat häneen. Mutta sitten tulee saarelle saarnamies, joka saa naisen herätyksen valtaan, ja hän tunnustaa omien syntiensä lisäksi myös muiden tekemiset. Syntyy tietysti skandaali
.    Ja mikä pahinta, saarella on myös vanha, juopahtava mies, joka myös tietää salaisuuksia. Jotta saarnamies ei pääsisi ukon kimppuun, viisas neuvosto päättää kerätä tarvittavat rahat, jotta hän voisi matkustaa kauas kaipaamalleen kotiseudulleen.

Erään kultalöydön salaisuus, 1925

Nimikertomuksen lisäksi kirjasessa on kolme muuta tarinaa. Ensimmäisessä petetty aviomies kohtaa yllättäen erämaassa karanneen vaimonsa uuden miehen kanssa. Seuranneessa kohtauksessa aviomies myy kultahiekalla petollisen vaimonsa ja kaataa poistuessaan kullan avantoon. Myöhemmin löydetty kulta aiheuttaa löytäjissä hämmennystä, sillä mitään muuta ei alueelta koskaan löydetty.
   Toinen tarina on myöskin kullankaivajista. Siinä kahdelle miehelle syntyy kiperä riita, miehen kunniasta tietenkin on kyse. Sitä käydään selvittämään kaksintaistelulla. Porukan viisas mies keksii kuitenkin ovelan ratkaisun jäähdyttämään kamppailijoiden tunteita: porukka päätti, että se taistelijoista, joka jää henkiin, hirtetään lähimpään puuhun.
   Kolmannessa kertomuksessa sama porukka pelastaa poliisia pakenevan miehen auttamalla ja varustamalla hänet ajoissa matkaan.
   Viimeinen kertomus on koskettava tarina varastetusta koirasta, joka lopulta joutuu itse päättämään, kumman luokse asettuu, uuden kotinsa vai alkuperäisen kasvattajansa luokse. Tässä tarinassa Londonin psykologinen herkkyys ja kertojan taito ovat parhaimmillaan.








Jean-Philippe Toussaint: Kylpyhuone, 1987 ( 1985 )

Mikähän siinä on kun tällainen surrealistinen teksi viehättää minua, vaikka oikeastaan siinä ei ole mitään  järkeä, tai sen järki on niin piilotettua, etten ymmärrä. Luultavasti kriitikotkin pitävät tätä suurena taiteena, koska eivät sitä tajua tai väittävät tajuavansa ja selittelevät sitä niin, etteivät tavikset ainakaan ymmärrä.








George Orwell: Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa, 1985  ( 1968 )

Orwell kirjoitti 1920- ja 30-lukujen vaihteessa kokemastaan köyhäilyistä. Pariisissa hän elätti itseään ravintoloiden tiskaajana ja siivoojana. Lontoon aika meni kulkureiden joukoissa köyhäinapua hyväksi käyttäen.
   Kokemuksistaan hän teki yhteenvetoja ja johtopäätöksiä, syyn ja seurauksen analyyseja - parannusehdotuksia. Kyseessä oli eräänlainen osallistuva tutkimus.
   Luettuani teoksen suhtaudun suurella varauksella ravintoloihin, olkoonkin että ajat ovat kirjan kuvaamasta muuttuneet. Myöskin asenteissani kerjäläisiin voisi olla nyt tarkistamista.





      

Georges Simenon: Maigret vastatuulessa, 1992 ( 1961 )

Kirjaston poistohyllystä tarttui käteeni kaksi Maigret-kirjaa, joita kokoelmissani ei vielä ollutkaan. Luin saman tien tämän. Vanha kunnon Maigret, vanha kunnon Simenon.
   Kirjassa Maigretia ammutaan. Hän ratkoo sairasvuoteeltaan ampujansa ja kylässä sattuneiden murhatapausten mysteerit. Simenon onnistuu taitavasti kuvaamaan pienen paikkakunnan tunnelmia, ihmisten ennakkoluuloja, ihmissuhteiden solmuja ja julkisia salaisuuksia, joiden arvaaminen auttaa Maigretia selvittämään jutun.

Maigret maalaiskapakassa, 1992 ( 1931 )

Tuomittu tunnustaa Maigretille nähneensä kaverinsa kanssa vuosia sitten ruumiin hävittämisen Seineen. Kaverin etsiskely vie hänet maaseudulle, jossa potentiaaliset syylliset viettävät vapaa-aikaansa. Tapahtumat kärjistyvät uuteen murhaan, jonka selvittelyt johtavat Maigretin myös vanhan murhan syyllisen löytymiseen.





Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät, 2013 ( 1953 )

Englantilaisen lastenlorun mukaan tapahtuvat kuolemantapaukset liikemiehen perheessä osoittautuvat julmiksi murhiksi, jotka lopulta, neiti Marplen avustuksella, paljastuvat kirjan viimeisillä sivuilla suvun viehättävän mustan lampaan pahoiksi töiksi. Agatha luonnollisesti sotkee tarinaansa syylliskandidaatteja lukijan hämäämiseksi ja mielenkiinnon säilyttämiseksi loppuun asti.
   Mainio kirja maitokaupan hyllystä!






J. M. Ilves: Sorjonen - nukkekoti, 2017 ( 2015 )

Olin kuullut Sorjonen-sarjasta, mutten lukenut. Kokemus oli aivan miellyttävä. Sankaripoliisilla ei ollut mahdottomia henkilökohtaisia tai perheongelmia eikä hänellä myöskään ollut tavanomaista kammottavaa esimiestä, niin kuin nykytyyliin kuuluisi olla.
   Toinen siisti kirja maitokaupan hyllyltä!

Haastettu 10

Matkoilla jää aikaa matkakohteen tutkailun jälkeen myös lukemiseen. Playa del Inglesissä on ravintola Mummolassa melkoinen kokoelma turistin ajanvietteeksi. Sieltä sain viisi ensimmäistä tähän "matkalla luettu"-kategoriaan.

Kalle Isokallio: Tohtori Jalkasen Perintövirus, 2001

Isokallion huumori on poliitikkoihin ja poliittisiin virkamiehiin pureutuvaa satiiria. Kirjan juoni on looginen - nerokas. Selvästi käy ilmi, että kirjoittaja tietää, miten "systeemi pelaa".

Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies Elämä ja vähäisemmät, 2015

Olipa sydämellisen hauskalla huumorilla sävytetty teos. Lapsiperheen elämä on juuri tuollaista parhaimmillaan, kun sen oikein osaa ottaa ja elää.

Tellervo Koivisto: Päiväkirjan uudet sivut, 1999

Tellervolla on mahtava, itseään säästämätönkin huumorintaju, jolla sävytetystä kirjasta saa käsityksen, millaista elämä on "oikeesti" vallan kammareissa. Presidentin/pääministerin puolisona hänellä on ollut hyvä tilaisuus tutustua valtionpäämiehiin - presidentteihin ja kuninkaallisiin.

    Omista pikkupomoista mielenkiintoinen kommentti on Paavo Väyrysestä, joka Tellervon mukaan eräässä tilanteessa tokaisi itsestään: "Vaikka hän tekisi minkä tahansa valinnan, hänen päämääränsä oli varma: hänet oli tarkoitettu suuriin tehtäviin." No - toivotaan Paavolle menestystä suuriin tehtäviinsä esimerkiksi kunnallisvaalien jälkeen.

    Tellervo Koiviston muistelmissa oli huomattava osa matkakuvauksia, joten tämä oli hyvä valinta matkalla luettujen teosten ryhmään.

Tapani Bagge: Kasvot katuojassa, 2012

Kovaksikeitettyä rosvo- ja poliisitekstiä, mitä ei pelastanut tapahtumien osittainen sijoittuminen tuttuun ympäristöön ( Hämeenlinna ). Tämän kirjan viitsii lukea vain matkalla, kun on liian kuuma lähteä nähtävyyksille.

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis, 2011

Loistavaa, mielikuvituksellista kerrontaa, jossa päähenkilön kohtalona on ajautua, ei ryysyistä rikkauksiin, vaan ryysyistä keskiluokkaiseksi. Kaiken huipuksi hänestä tulee ulkomaalaistaustaisuudesta huolimatta populistipuolueen pomo ja pääministeri. Loistavaa!

Matkalla autossa lentokentälle kohti toista triviaalimatkaa Rodokselle kuuntelin äänikirjan:

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia, 2012

Piilevää pottuilua ja irvailua meikäläistä porvarillista elämänasennetta kohtaan. Mielikuvituksen lentoa, joka kehittää tarinan vaikka arkisesta aterimesta.

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä, 2015

Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle. Salapoliisi-virkamies-aatelisherra Björk ratkaisee monipolvisen rikosvyyhdin, seikkailee vakoilijattaren ja erilaisten salaisten organisaatioiden kanssa. Mahtoikohan 1920-luvulla olla oikeasti muovipusseja, joihin Björk näppärästi keräsi todistusaineistoa.

Antti Tuomainen: Kaivos, 2015

Taitava rikoskertomus tutkivasta journalismista ympäristön saastuttamistapauksesta, joka tuo väistämättä mieleen Talvivaaran onnettoman kaivoshankkeen. Nykytyylin mukaisesti kirjan sankarilla pitää olla henkilökohtaisia ongelmia, mutta isän paljastuminen palkkamurhaajaksi on sentään ihan liian paksua.

Seppo Jokinen: Koskinen ja kreikkalainen kolmio, 

Erikoinen tilanne istua Rodoksen Cactus-hotellin parvekkeella ja lukea kirjan tapahtumista, jotka pyörivät Cactuksenkin ympärillä ja pitkin kaupunkia. Kirja sinänsä on kevyttä höttöä, jonka oikolukemiseenkaan ei ole panostettu. Niinpä Koskinen kloorasi meressä ja söi tsaktisia. Eipä tällaista kestäisi muuten lukeakaan kuin tylsällä turistimatkalla. 

Ja lopuksi juhannusaattona, kun moni viettää juhlaa saaressa, lentokentältä palatessa äänikirjana:

Tove Jansson: Muumipappa ja meri, 1965

On hyvä päättää tämä "sata kirjaa-projekti" tunnelmalliseen, hienopiirteiseen ja elämää ymmärtävään Toveen. Kirjan analysoinnin jätän viisaammille.


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.