Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rudyard Kipling. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rudyard Kipling. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. helmikuuta 2020

Viikon 8 / 2020 kirjakassi




Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.


Rudyard Kipling: Valon kadotessa  ( 1890, suom. 1950 )


Appiukon joululahjakirja



Päätin jättää sivuun Kiplingin imperialistisen ja rasistiseksi tiedetyn maailmankuvan ja katsoa mitä hänen esikoisteoksensa pitää sisällään. Googlattuani ensin hänen elämänkertansa kävi ilmi, että teoksessa oli paljon hänen omaa kokemaansa, lapsuudesta alkaen. 
Kirja alkaa kuvailemalla toisilleen tuntemattomien Dickin ja Maisien ankaraa elämää kasvatusvanhempien luona, jonne he olivat joutuneet orvoiksi jäätyään. Samoin oli Rudyard ja hänen siskonsa Alice lähetetty Intiasta Englantiin kasvatettaviksi, ei tosin orpoina.
Myöhemmin Dick rakastuu epätoivoisesti Maisieen, kuten Rudyard aikanaan Florenceen.

Sitten ajassa eteenpäin: Dick on nuori mies, sotakirjeenvaihtajana Afrikassa. Hän tekee piirustuksia taisteluista englantilaisiin lehtiin. Ja palattuaan Lontooseen, hän joutuu mielenkiintoiseen keskusteluun taiteen olemuksesta.



"- No, mitä taide on? - Anna heille semmoista, jota he tuntevat, ja kun olet antanut kerran, niin anna vielä uudestaan.Tällä periaatteellaan Dick saavutti mainetta ja rahaa, mutta ei ystävänsä suosiota. 
Samaa periaatettahan sovelletaan innokkaasti nykyäänkin. Tehdään menestyselokuva, sitten osa 2, osa 3 jne. kunnes aihe on loppuun kaluttu. Tai kirjoitetaan menestyvä "Mielensä pahoittaja", sitten jatko-osa, sitten ehkä osa kymmenen - jos se vielä myy.

Tavattuaan kasvattikotinsa lapsuudenystävän Maisien, joka opiskeli maalausta, taidekeskustelu sai uuden suunnan. Dickin käsitys ja neuvo Maisielle:

"Mutta heti paikalla, kun rupeamme ajattelemaan menestystä ja mitenkä meidän työmme vaikuttaa - kun rupeamme näyttelemään ja tirkistämään toisella silmällä yleisöä - silloin me menetämme voimamme ja kaiken muun."

Taiteilijana Dick keskittää viimeiset voimansa Melankolia-teokseensa, johon hän oli saanut "kuningasideansa" todettuaan voimattomuutensa Maisien hurmaamisessa. Viimeiset siinäkin mielessä, että hän on menettämässä näkönsä taistelussa aikanaan saamansa miekaniskun jälkiseurauksena. 
    Mallina käyttämäänsä Bessietä Dick ärsyttää siinä määrin, että kun teos on valmis ja hän on lopullisesti menettänyt näkönsä, sydämistynyt Bessie tuhoaa taulun Dickin tietämättä ja poistuu saatuaan palkkionsa.

Näin valon kadottua Dickin elämä muuttuu tyhjäksi. Sattumoisin hän joutuu tekemisiin Bessien kanssa, joka ymmärtämättömyyttään paljastaa Dickille tuhotyönsä, mitä muut eivät ole paljastaneet. Tämän jälkeen Dick ryhtyy valmistelemaan loppuansa ja palaa ystävänsä luo Afrikan taistelukentille, missä saa surmansa.



Nobel-palkinto 1907, nuorin palkinnon saaja koskaan.






Ernest Hemingway:  Vanhus ja meri  ( 1952, suom. 1965 )

Taiturimaista kuvausta merestä, kalastuksesta, vanhuudesta köyhissä kuubalaisissa oloissa, missä sosiaaliturva riippuu  kyläyhteisön anteliaisuudesta; kuvausta suurista inhimillisistä kysymyksistä - onnesta tai sen puutteesta, ystävyydestä ja rakkaudesta, suhteesta luontoon sen osana, kyvystä taistella, voittaa ja luovuttaa.

"- Kala, vanhus sanoi, kala, täytyyhän sinun kuolla joka tapauksessa. Pitääkö sinun ottaa minutkin hengiltä?"

Ja vanhus sai käsittämättömien ponnistelujen jälkeen, aivan yksin ja ilman apua, vaikka hän sitä Luojaltaan pyysi - ehkä saikin - kalan saaliikseen. Suurimman kalan, mitä kukaan oli saanut. Mutta minkä meri antoi, sen se otti takaisin ahneiden haiden raastaessa saaliin, jota vanhus kuljetti veneensä vierellä kotiin. Ja kotona pelkän ruodon näkeminen aiheutti ansaittua huomiota.

Lopen uupuneena alkoi yritys toipua niin mielen kuin ruumiin puolesta ystävän avulla.

"- Minä järjestän kaiken kuntoon, poika sanoi. - Pidä sinä vain huolta, että kätesi paranevat, vaari hyvä.
- Osaan kyllä hoitaa niitä. Yöllä syljin jotakin kummallista ja minusta tuntui, että rinnassani jokin murtui."


* * *
Hemingwayn lukeminen Kiplingin jälkeen sopi siinä mielessä, että Hemingway piti Kiplingiä yhtenä esikuvistaan. Hän sai Nobel-palkinnon vuonna 1954. 



( Vaimon haaste näyttää karanneen käsistä - luen jatkuvasti vain Nobelisteja! )