Viherpeukalovaje

 

Kevättalvella päätin herättää henkiin viljelyviettini. Kylvin turveruukkuihin löytämiäni siemeniä edelliseltä sekoilukaudeltani, paprikaa ja samettikukkia tai jotain sellaista. Sitten ei tapahtunut pitkään aikaan mitään. Paitsi että osa ruukuista homehtui.

Joitakin taimia nousi. Siirsin ne kesällä isompiin ruukkuihin pihalle - ja unohdin.

Nyt on sadonkorjuun aika. Tarkalla katsannalla havaitsin kaksi paprikaa, toinen hammastikun, toinen tulitikkuaskin mittainen. Olenko nyt ylpeä saavutuksestani, olenko?

Mutta tyytyväisempi olen humalassa, joka nousee ja nousee... Tai siis tuon humalaköynnöksen kasvuun olen tyytyväinen. Kasvi on peräisin sukumme humalistosta. Ennen muinoin maalaistalon piti kasvattaa humalaa. Se oli jonkinmoinen vero.

En kylläkään tiedä, mitä tekisin noilla "kävyillä". Isäni aikoinaan keitti niistä hiusvettä. Hänellä tukka pysyikin päässä, päin vastoin kuin eräillä.

Omenasatokirous

 Pitäisi olla kiitollinen, kun vihdoin vanha ja villi omenapuumme osoittaa satoisuuden merkkejä. Minulla on tapana kulkea puun alta puutarhamme äärirajoille toimittamaan puutarhuriasioita.

Sadon ansiosta oksa oli taipunut alemmaksi. Kun siitä tavoilleni uskollisena kävelin suoraryhtisen olemukseni mukaisesti reippaasti ohi, sain tuntea kallossani viiltävää kipua.

Raavas mies ei tuosta hätkähtänyt. Päätin kuitenkin varoa paikkaa takaisin tullessa. Muistinkin palatessani, mutta juuri sillä hetkellä kun olin turmapaikalla, naapurin rouva messusi jotakin lastensa kanssa, käännyin katsomaan - ja unohdin varoa.

Tuohtuneena kävin hakemassa sahan. Tässä mitään oksia ruveta kumartelemaan! 

Elokuun urakka

 Lämpimänä aurinkoisena elokuun päivänä ei useinkaan tule mieleen talven tuimiin keleihin varautuminen. Minulle tuli. Puhelinsoiton jälkeen meni vain hetki, kun joutilas puumies oli jo kipannut pihalleni työmaan.

Sateen uhkaa ei ollut. Silti löytyi motivaatiota siirtää kasa turvaan katon alle. Paappa-vainaan tekemien kahdenkymmenen telineen jälkeen jatkoin kottikärryllisillä. Kuvassa näkyy viimeinen. Maassa on tikkukirjanpito määristä. Selkä ei mennyt "linteeseen" eivätkä hauikset krampanneet. Kova jätkä! nyt sauna on lämpiämässä.

Hiljaa hyvä tulee

 

Viime syyskuussa, melkein vuosi sitten, istuin ( väitetysti ) hyysikän katolla ja vahtasin vanhan miehen ikiaikaisella oikeudella toisten työntekoa. Oli kevyen liikenteen väylä tekeillä. Sitä oli vuosikaudet suunniteltu - ja lykätty ja lykätty taas aloittamista. Mutta ihmeiden aika ei ole ohi. Se valmistui vuoden puurtamisen jälkeen. 

                     8. 9. 2025                        7. 8. 2026

8. 9. 2025

8. 8. 2026

Sadonkorjuun aika

 

Kurottuvat sormet ahneet

kohti kypsää mansikkaa,

kohta ovat vallan tahmeet,

kotiin jäivät hansikkaat.

Onko näpeissä nyt kuolio?

Lautumia joka sormessa.

Turhaan nousee huoli jo,

kävin mustikassa korvessa.

Caprit

 Istuttiin vaimon kanssa parvekkeella päiväkahveilla. Oli mukavan lämmintä, vaikka aurinko ei paistanutkaan. Olin kaivanut vaatekomerosta vanhat shortsit, jotka ostin kauan, kauan sitten Käkisalmen markkinoilta ( ! ). Siihen aikaan meillä oli vielä jonkunlaiset välit itänaapurin kanssa. 

Tulin sitten kysyneeksi vaimolta, eikö hän myös tarkenisi shortseissa. Hänelle kuulemma riittävät caprit...

Jostakin hiipi mieleeni laulusta pätkä: "Caprin saarella kohtasin mä Ginan, kauniiksi mainitun..." Lauloimme sitä vaimon kanssa, kunnes havahduimme mahdollisuuteen, että joku naapureista saattaisi kuulla hihityksemme. Sitä on jatkunut sisätiloissa pitkin iltaa.

Iltalukemista

 

Siihen aikaan, kun meillä oli satuikäinen lapsi, ostimme Uspenskin kirjan Fedja-sedästä. Se oli valtava menestys. Luultavasti kirja luettiin "puhki", tai sitten se annettiin kyseisen lapsen omille lapsille luettavaksi. Mistään emme sitä löytäneet enää. Koska olemme vaimon kanssa tulleet lapsiksi jälleen, tilasin saman kirjan meille lukemisiksi. Ajatus oli lukea sitä sängyssä, mutta se hyväkäs painaa lähes 800 grammaa. Ajan saatossa tekstiä on tullut lisää, ja ruis ranteessani on huvennut.