perjantai 11. helmikuuta 2022

Herraskaista

 Lumenluonnin lomassa sopii rentoutua. Tunnelma on kohonnut räystäiden tasolle asti.


perjantai 31. joulukuuta 2021

Viikon 52 / 2021 kirjakassi

 

Vuoden viimeinen kirjakassi - Se saakin nyt jäädä roikkumaan naulaan toistaiseksi!


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa.  Merkitse karttaan.



Kuten kartasta näkyy, valkoisia fläkkejä vielä jäi!






Uuden proosan parhaita ( toim. Pekka Tarkka 1965 ):



Paavo Haavikko: Lumeton aika

Tarkan mukaan Haavikko on ottanut "aineksia Suomen lähihistoriasta". Ja täytyy sanoa, etten päässyt juonesta kiinni. Voi olla etten ole tarpeeksi älykäs huomatakseni miten kuvaus on "lähinnä objektiivista, niukkaa arkitapahtumaa, josta nousee esiin yllättäviä lyyrisiä vertauksia" ( Tarkan mukaan ). Sekava soppa!



Lasse Heikkilä: Kolme tapahtumaa

Kohti "strindbergläistä konfliktikuvausta ( Tarkan mukaan ) ovat nämä kolme tapahtumaa. Ensimmäisessä narsistisen sairas vaimo kohtelee kaltoin miestänsä ja lastansa. Toisessa pakko-oireinen asianajaja kohtaa asiakkaan, joka kyselee neuvoja vaimonsa murhaamiseksi minimaalisella kiinnijäämisen riskillä. Ja viimeisessä tapahtumassa häiriintynyt mies pyrkii vapautumaan pahan vallasta luovuttamalla kirkosta varastamansa kynttilän "puhtaalle" neitoselle.




Pentti Holappa:  Boman


Vanhana koirien omistajana tämä tarina herätti mielenkiintoni. Boman on koiranpentu, jonka kirjoittaja sai haltuunsa - tai koiranpentu sai haltuunsa kirjoittajan. 

Kyse on erikoisesta koirasta, joka käyttäytymisellään herätti kertojan epäilyn lukutaidostaan. Kävi ilmi että se lukemisen lisäksi osasi myös puhua. Kirjoittaja luki sille tarinoita, mutta niistä hän sai selkeää palautetta:

- Olen sydänjuuriini saakka kyllästynyt noihin sinun kertomuksiisi, marisi Boman. Jännityskertomukset ovat naurettavia, sillä kuka nyt jännittyisi kertomuksen vuoksi. Kaikilla traagisilla tarinoilla taas on samanlainen ylevä loppu, joka tarjotaan kuin sokeripala pahoinpitelyn päälle. Ja säädyttömät jutut pyrkivät kutkuttamaan niitä, joilla on toinen moraali makuuhuonetta ja toinen olohuonetta varten. Entäs runot sitten. Vanhanaikaisten runojen loppusoinnut jyrisevätkuin ruostuneet hammaspyörät ja nykyaikaiset runoilijat ovat samanlaisia teeskentelijöitä kuin runoilijat kaikkina aikoina.

Boman osoitti hämmästyttävää tahdonvoimaa kasvattamalla itselleen siivet voidakseen lentää tapaamaan pientä ystäväänsä, jonka oli pakko muuttaa kauas lastenkotiin. Ymmärtämättömät verenhimoiset ihmiset kuitenkin lopulta saivat sen tapetuksi.




Antti Hyry:  Kaivo

Kirjailijan insinööritausta näkyy tässä realistisessa kaivourakassa. Se on kuin laajennettu päiväkirjaselostus työn edistymisestä. Jotain anttituurimaista, mutta aivan anttihyrymäistä.





Pekka Kejonen: Aamu Arabian porteilla

Luin tämän uteliaana siksi, että opiskeluaikonani Turussa istuin kirjailijan kanssa ylioppilaskunnan ravintolassa kittaamassa kaljaa. Hän oli silloin... no, deekiksellä, mutta olihan sentään mahtavaa tuntea oikea kirjailija.

Sittemmin luin hänen raitistuneen ja muuttaneen jonnekin "jumalan selän taakse". Kertomus ei kyllä innostanut, eloisasti toki, mutta ryypiskelyaihe ei enää nykyään nappaa. Mutta kirjoittamisen aikaan 60-luvulla se oli kova sana.



Pekka Lounela:  Wilhelm Maister 

Joskus surrealistiseksikin karkaava parodia Maister-suvun henkilöpalvonnasta muistopatsaineen, isän tuotannon ylistämisineen ja lopulta isän murhaamisineen.




Juha Mannerkorpi:  Syksy

Mielensäpahoittajan esi-isä. Tarina ikäisestäni miehestä, Jallusta, jolla on jo kaikenlaisia kremppoja kropassaan ja joka on omaistensa "peräänkatsottava". Sisua löytyy, mutta ei itsearviointia. Niinpä hän ponnistautuu veneelleen ja alkaa soutaa ulapalle mielessään epäselvä päämäärä. Omaiset löytävät hänet kylmettyneenä ja tiedottomana, puolikuolleena. Jallun oli asetuttava peräkamarin yksitoikkoisuuteen. - Hieno kuvaus vanhuudesta.




Veijo Meri:  Rinnat

Maalaismiehen ja herrasväen, rouvan ja herran, kohtaaminen vanhassa höyryjunassa. Maalaismies osoittaa uteliaisuuttaan ensin rouvan polviin, jotka tämä peittelee ja sitten rouvan rintoihin, joita tämä ei ehdi peitellä, ennen kuin maalaismies tulee niihin tarttuneeksi. Herra suuttuu ja vie maalaismiehen viereiseen vaunuun, jossa asiaa sovitellaan. Mies maksaa herralle pyydetyn markkamäärän ja jää vaunuun. Herra palaa vaimonsa luo ja kertoo väritetyn tarinan keskustelun kulusta.

Tappaja

Erikoinen sotakertomus, jossa tarkka-ampuja väijyy vihollisen miehiä. Kärsivällisesti maastoutuen hän pääsee asemaan, jossa saattaa ampua kahta miestä keskelle otsaa. Erikoiseksi asian tekee se, etteivät miehet kuitenkaan kuole, vaikka luodit ovat menneet aivojen läpi.

Aivoissa täytyi olla luodin mentävä kanava, vyöhyke, josta luoti saattoi mennä läpi vahinkoa tuottamatta. Täytyi olla.

- Se oli liian tarkka ampuja. Ampu tuosta Huttusta ja Mäenpäätä pään läpi ohitse.




Marja-Leena Mikkola:  Tulitikkutytöt

Kertomus vanhenevasta ammattiyhdistysaktiivista, joka kulkee englantilaisen seurueen mukana eri paikoissa, mm. tulitikkutehtaassa. Vierailujen päätyttyä vietetään ravintolailtaa, jossa mies humaltuneena kertoo tunteistaan. Laskuhumalassa hän sitten tuumii lopettavansa uransa, vaimon kannustamana päättää jatkaa. Selvästi kirjoittajan vasemmistolaisuus paistaa läpi.




Juhani Peltonen:  Patja

Elmon kirjoittajalta hauska iloittelu inhimillisiä ominaisuuksia saaneen olkipatjan vaiheista eri sängyissä päätyen lopulta matonkuteiksi. 



Eila Pennanen:  Unilapsi

Kertomus Lemolan talosta, jossa vanha emäntä pitää "jöötä" hulttiopoika Antille. Suosikkipoika Esko, tuomari, on myös ailahtelevainen ja tekee kylille lehtolapsen, mistä kärjistyy suhteiden kriisi koko talonväen kesken. 




Paavo Rintala:  Eino

Kirjailija kolmen tytön isänä kohtaa kurittoman Eino-pojan ja tulee miettineeksi pojan suhdetta isäänsä, omaa suhdetta isänä lapsilleen sekä omaa lapsuuttaan ja isäsuhdettaan.



Olli-Matti Ronimus:  Naulat

Novelli kuvasta, joka esittää rautatieasemaa ja sinne tulevan junan aiheuttamia tapahtumia. Ronimus kuvaa ja kuvittelee tapahtumat. Valokuva on kehyksissään. Oikeastaan se on värillinen liitujäljennös. Toinen naula on irronnut. Sen kiinnittämistä pohditaan.

Sitten kertomus sekoaa pyykinpesuasioihin, olohuoneen kuvailuun, julkisen puheen pitämiseen ja taas huoneeseen, jossa on kuva junasta asemalla. 

Tarkan mukaan Ronimus on "oikukkaan lyyrisen kielen taitaja", minun mielestänikin kyllä, mutta novellistina sekava - olkoonkin, että "Naulat" voitti aikoinaan Parnasson novellipalkinnon 1963.

( On väitetty, että Ronimus on suomalaisen runouden historiassa Saarikosken käänteishahmo. )





Pentti Saarikoski:  

Kuningas joka ei ymmärtänyt mitään hevosista

Lyhyt beckettmainen novelli, jossa olen näkevinäni symboliikkaa kehityksestä, muutoksesta sukupolvien välillä. Nuori kuningas peri isävainajaltaan pieniä hevosia, mistä perinnöstä hän ei piitannut. Aika kului, talvi tuli.

"Hevoset hautautuivat lumeen. Leskikuningatar vajosi muistoihinsa. Kuningas laati tulevaisuuden suunnitelmia."

Keväällä:

"- Niin, sanoi leskikuningatar, - hevosesi ovat kuolleet. Nyt kai ymmärrät, että sinun olisi pitänyt hankkia isommat hevoset, kun sinusta tuli kuningas?

- Mitä enää auttaa ymmärtäminen, sanoi kuningas ja rypisti otsaansa niin kuin rypistetään, kun puhutaan ihmiselle, joka on selän takana.

- Luuletko ymmärtämisen koskaan auttavan, sanoi leskikuningatar. - Viisauden löytää vasta sitten, kun siitä ei ole enää mitään apua."



Hannu Salama: Vaari ja poika

Herkkä kertomus pojasta, joka vaarin kanssa onkiretkellä ollessaan havahtuu tuntemaan, miten vaaria kohdanneet vastoinkäymiset, muori kuoli, moottorivene varastettiin, ovat saaneet hänet surulliseksi, vaikka vanha mies ei sitä näytäkään.




Pekka Suhonen:  Tytöt lähtevät maailmalle

Älyttömän yksityiskohtiin menevää kerrontaa tapahtumapaikoista. Älytön ellei surrealistinenkin juoni.





Eino Säisä: Pullo eli nousevan auringon talo

Hauska kertomus pedantista miehestä, joka juotuaan pullon viiniä alkaa pohtia tyhjän pullon hävittämisen ongelmaa. Harkittuaan asiaa perusteellisesti, vahinkojen todennäköisyyksiä, hyötykäyttöjen mahdollisuuksia, hän lähtee pudottamaan sen jokeen, muuttaa mielensä ja kaivaa sille kuopan maahan. Turhautuneena hän palaa kotiinsa, särkee pullon pieniksi siruiksi ja käy levittelemässä ne niille paikoille, joista hän aikaisemmin oli ollut huolissaan.





Anja Vammelvuo:  Tikkaa

Parisuhdenovelli. Ikääntyvän miehen nuori rakastettu tulee vierailulle miehen oppilaana vaimon heittäessä, ehkä mustasukkaisena, tikkaa poikansa huoneessa. Suhdetta pohditaan vaimon, pojankin ja lopulta miehen kannalta.




Marja-Liisa Vartio:  Vatikaani

Painajaisunen kaltainen kertomus naisesta, joka muiden naisten joukossa juosten ponnistelee maalaismaisemassa kohti Vatikaania. Sen saavutettuaan nainen, joka tuntee itsensa paremmaksi kuin talonpoikaisnaiset, päätyy Vatikaaniin. Se ei vastaa odotuksia, on jollakin lailla lihallinen ja rähjäinen. Sisällä paavi jakaa kävijöille siunauksensa, mutta hienompi nainen ei sitä saakaan.

"Ärtymykseni alkoi nousta: lähteä nyt hyppelemään villityn naislauman kanssa, seistä tunnista toiseen yhden vaivaisen puupöydän takana ja odottaa vettä niskaansa. Ja mistä minulla on takeet siitä, mikä tuo mies tuolla pöydän takana on? Kuka voi todistaa, että hän on paavi?"

Ja uni päättyy kirjan viestiin: "Kukkia ja tähkäpäitä pitkin palataan sinne, mistä on tultu."

lauantai 25. joulukuuta 2021

Viikon 51 / 2021 kirjakassi

 



Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.






Ruth Rendell:  Kiinalainen tapaus ( 1983, suom. 1997 )

Maailmanpolitiikassa, -pandemiassa ja -taloudessa Kiina on vahvasti esillä. Ehkä on kuvittelua, että sen vuoksi valitsin tämän kirjan rentoutuakseni ahdistavista ajatuksista - ja jouluhössötyksistä, mitä meidän perheessa onneksi enää vain vähän harrastetaan.

Komisario Wexford lomailee Kiinassa ja juo siellä helteessä valtavat määrät vihreää teetä. Niinpä häntä alkaa häiritä hallusinaatio, vanha kiinalainen nainen, jolla on typistetyt jalat.

Matkalla hän tutustuu matkaseurueen jäseniin, joista osan hän tapaa jälleen työn puolesta palattuaan Lontooseen. Eräs rouva löytyy ammuttuna kotoaan, miehen ollessa poissa ( rakastajattarensa luona ). Aviomies kuitenkin osoittaa syyllisyyden tunteita, mitkä kärjistyvät lopulta hänen itsemurhaansa.

Osoittautuu, että Kiinanmatkalla mies oli tavannut nuoruuden rakastettunsa, johon hän solmii jälleen suhteen. Eräs rikollinen, jonka mies oli pelastanut asianajajanaan hirsipuusta, oli kiitollisena luvannut tehdä miehelle mitä tahansa hänen hyväkseen. Mies ehdotti vaimonsa murhaa. Mutta kun rikollinen aikoi suorittaa tehtävän, vaimo löytyikin jo ammuttuna. Monen veivaamisen jälkeen syylliseksi osoittautui miehen vävy, joka taloudellisten vaikeuksien kattamiseksi teki surmatyön prinnön toivossa.




Mark Twain:  Prinssi ja kerjäläispoika  ( 1881, suom.  1958 )


Nuorisoromaani kerjäläispoika Tom Cantysta ja prinssi Edvardista, jotka sattumalta ovat kovin samannäköisiä ja jotka sattumalta tapaavat. Keskustelussaan prinssille tulee käsitys kerjäläispojan vapaasta, "ihanasta" elämästä vastakohtana hänen kaavamaiselle hovietiketin rajoittamalle ololleen. Hän haluaa kokeilla Tomin ryysyjä. Niinpä he vaihtavatkin asuja.

Mennessään portille moittimaan vartiomiehiä prinssi joutuukin ryysyläisenä ulosheitetyksi. Ummikkona Tom jää sisälle prinssin virkaan. Seikkailu kuvataan nyt toisaalta oikean prinssin kerjäläiselämän monimutkaisilla vaiheilla ja toisaalta Tomin hovielämän opetteluna, kukaan nimittäin ei usko, että hän on vaihdokas.

Tarina huipentuu kuninkaan, Edvard VI:n kruunajaisiin, joissa viime hetkellä oikea prinssi astuu esiin ja pystyy todistamaan oikeutensa kuninkuuteen. Lopulta pahat ihmiset saavat rangaistuksensa ja hyvät ihmiset palkitaan.