Kevättalvella päätin herättää henkiin viljelyviettini. Kylvin turveruukkuihin löytämiäni siemeniä edelliseltä sekoilukaudeltani, paprikaa ja samettikukkia tai jotain sellaista. Sitten ei tapahtunut pitkään aikaan mitään. Paitsi että osa ruukuista homehtui.
Joitakin taimia nousi. Siirsin ne kesällä isompiin ruukkuihin pihalle - ja unohdin.
Nyt on sadonkorjuun aika. Tarkalla katsannalla havaitsin kaksi paprikaa, toinen hammastikun, toinen tulitikkuaskin mittainen. Olenko nyt ylpeä saavutuksestani, olenko?
Mutta tyytyväisempi olen humalassa, joka nousee ja nousee... Tai siis tuon humalaköynnöksen kasvuun olen tyytyväinen. Kasvi on peräisin sukumme humalistosta. Ennen muinoin maalaistalon piti kasvattaa humalaa. Se oli jonkinmoinen vero.
En kylläkään tiedä, mitä tekisin noilla "kävyillä". Isäni aikoinaan keitti niistä hiusvettä. Hänellä tukka pysyikin päässä, päin vastoin kuin eräillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti