Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hannu Väisänen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hannu Väisänen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kesällä luettuja kirjoja

Kolea kesä on otollista aikaa lukemiselle. Lukuhaasteen selvitettyäni pöyhin loma-asunnon hyllyjä. Kävin toki kaupungin kirjastossakin uutuusosastolla. Hyvän löysinkin.







Alexander McCall Smith: Nainen joka käveli auringossa, 2015

Mainio "dekkari", jossa yksityisetsivien, kaksi naista, ratkoma tapaus saa odotetusti yllättävän loppuratkaisun. Kirjan henkilöt ovat uskottavia luonteenpiirteidensä vahvuuksien ja heikkouksien puolesta. Myönteinen ymmärrys inhimillisiin vajavaisuuksiin ja positiivisen ratkaisun hakeminen suorastaan ilkeään käytökseen kuvastaa aivan erilaista elämänfilosofiaa, mihin salapoliisikirjoissa on totuttu. Afrikassa yleiseen heitteille jääneiden lasten ongelmaan kirjan päähenkilö mma Ramotswe osoittaa omalta kohdaltaan suorastaan liikuttavan ratkaisun.




Donald E Westlake: Kukaan ei ole täydellinen, 2003 ( 1977 )

Hyvin persoonallisten kavereiden, Dortmunder kumppaneineen, suorittama murtokeikka, mikä westlakemaiseen tapaan mutkistuu ja saa yllättäviä käänteitä. Nerokas ja humoristinen juonen kuljetus on nautittavaa kesälukemista.





Georges Simenon: Rouva Maigret´n ystävätär, 1976

Joka kesä luen Maigreteja. Olen haalinut niitä kirppareilta melkoisen kokoelman. Tämä kirja sattui lojumaan jossakin käden ulottuvilla. Se on taattua Simenonia, jonka kuvaus menneen ajan, 1950-luvun Pariisista, ihmisistä elämäntapoineen, poliisin antiikkisista menetelmistä "työmaajuopotteluineen" on silti nautittavaa luettavaa vivahteikkaan ja nokkelan juonen rakenteen ansiosta.





Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa, 2011

Itsekin juuri matkoilta palanneena oli mukava lukea Antti Tuurin matkakokemuksista. Niitä olikin kertynyt jo kuudelta vuosikymmeneltä eri puolilta Eurooppaa. Paljon oli kerrottavaa Italiasta, Ranskasta ja Saksata, jossa Tuuri oli ollut jo koulupoikana kieltä oppimassa. Myös Islanti on lähellä hänen sydäntään.
   Kirjailijan tunnettu pelkistetty tyyli ja matkoilla noudatettu samankaltaisena toistuva päivärytmi alkoi loppua kohti kyllästyttää.





Matti Rönkä: Tuliaiset Moskovasta, 2009

Mietin lukiessani tätä Viktor Kärppä-kirjaa vahvistuvatko vai laimenevatko ennakkoluuloni venäläisiä maahanmuuttajia kohtaan. Luultavasti Matti Rönkä saa ammattinsa puolesta sellaista kirjaan liittyvää tietoa, jota Matti Meikäläinen taas ei saa, mikä lisännee tapahtumien todentuntua.





Georges Simenon: Maigret ja tappaja, 1969

Kertomuksessa Simenon/Maigret osoittaa myötätuntoa tappajan toiveelle saada mielisairauteensa hoitoa, mitä kuitenkaan sen ajan Ranskassa ei ollut mahdollista saada. Simenon on aivan omaa luokkaansa tunnelmien luomisessa ja välittämisessä lukijoilleen.






Ernest Hemingway: Kirjava satama, 1937

Karu tarina Harry Morganista, kalastajasta, turistien kalastusoppaasta, ihmisten ja viinan salakuljettajasta, joka lopulta tuhoutuu jouduttuaan veneellään, olosuhteiden pakosta, liian kuumaan kyytiin. Kuvaus etenee mielenkiintoisesti päähenkilön silmin, avustajan silmin, ympäröivän ( uteliaan, köyhän, joutilaan, arvelluttavan ja sovinnaisen ökyrikkaan ) satamaväen silmin aina tuoreen lesken, rva Morganin epätoivoon.





Hannu Väisänen: Esi-isät, 2017

Juuri "pakasta repäisty", uunituore teos. Ja vallan omaperäinen satu aikuisille. Esi-isien ja surkeiden ihmisten välisessä alistus- ja palvontasuhteessa kangastelee kirjailijalta hienovaraista kritiikkiä ihmiskunnan tolkuttomalle nykymenolle.






Agatha Christie: Neiti Lemon erehtyy, 1955

Tapanani on lukea, ainakin kerran kesässä, jokin Agathan dekkareista. Tällä kertaa opin legendaarisen neiti Lemonin etunimen: Felicity.
   Tarina lähtee erehtymättömän neiti Lemonin kirjoitusvirheistä hänen sisarensa pyörittämään opiskelija-asuntolaan, jossa tapahtuu hämäräperäisiä sattumuksia, lopulta jopa murhia. Syylliskandidaatteja veivataan agathamaisesti lähes viimeiselle sivulle asti, jolloin Poirot vihdoin paljastaa salakuljetusorganisaation, ja pahat saavat palkkansa. Mainiota kesä(loma)lukemista.






Erkki-Mikael: Väsymättä paras, Pakinoita, 1966

Lukiolaisena Jämsässä kaverit kerääntyivät kirjastossa ympärilleni löydettyään minut hihittelemästä Erkki-Mikaelin pakinoiden äärestä. Herätin kuulemma pahennusta. Isaskar Keturin toilailut olivat mielestäni kreisihuumorin parasta laatua. Hankin monta pakinakokoelmaa omistukseeni vähillä rahoillani. Nyt viisikymmentä vuotta myöhemmin ne eivät ihan yhtä lailla vaikuttaneet.