Suomen
ilmavalvonnassa ja –puolustuksessa on vakavia puutteita. Huomasin sen
astuessani rintamamiestalomme vinttikomeroon, josta tarkoitukseni oli ottaa
pari laukkua syyslomamatkaamme varten.
Mutta en
ottanutkaan, sillä kuului zzz..., kuten sarjakuvissa usein ilmaistaan.
Oikeastaan kuului ZZZ..: Ampiainen.
Minä v... - en
nyt suorastaan vihaa, vaan i...- en nyt varsin inhoakaan, kunhan ihmettelen,
mitä virkaa ampiaisilla on???
Miksi halvatussa
niiden pitää raahata ekologinen lokeronsa juuri meidän vintille. Veisivät
askinsa muualle, vaikka naapuriin.
Ahaa! Se riiviö oli
keksinyt meidän syksyn satomme. Kaksi sangollista omenoita, yksi päärynöitä.
Pitäköön. Uskallanko sittenkin ottaa laukut?
Ehkä
vastenmielisyyteni ampiasia kohtaan johtuu eräällä marjamatkalla saattuneesta välikohtauksesta.
Puolukkamättäästä otti yllättäen nousukiitoa amppari ja pamautti suoraan
keskelle, napakymppiin, nenän päähän. Ja seuraavana päivänä työmaalla oli
selittelemistä. Kärsä ei suinkaan punoittanut mistään
kosteista harrastuksista, vaan... Seli, seli. Kukaan ei uskonut.
Matkalaukut
varmaan muistuttivat mieleeni toisenkin ampiaisajatuksen. Se oli vuosia sitten
Pargassa. Elokuu on huono aika matkustaa Kreikkaan. On liian kuuma. On liikaa
turisteja. Helteen takia varmaan Valtoksen rannan hotelli tarjosi aamupalan
rantaterassilla, missä oli viileämpää. Mutta missä myös luonto lähestyi
aterioitsijaa.
Jo kaukaa
huomasin, miten amppari aloitti laskeutumistoimet ja suoritti täydellisen
stopin leikkelelautaseni reunalle. Sitten se iski purevat suuosansa makkaran
reunaan ja alkoi leikata sopivaksi katsomaansa osuutta annoksestani. Luultavasti
se ei ollut kuullutkaan puhuttavan kukista ja mehiläisistä ampiaisista.
En voinut muuta kuin ällistyneenä seurata, miten se starttasi makkara
hampaissaan ja räpytteli tiehensä. Kaiketi vei eväänsä poikasilleen
riideltäväksi ja raadeltavaksi.
Vein laukut
vaimolleni pakattavaksi. Se on osoittautunut viisaimmaksi ratkaisuksi meillä.
Istuuduin viereen katsomaan. Istumisesta muistui mieleeni kaikkein traumaattisin
ampiaismuistoni.
Sekin oli
Kreikassa, Skiathoksen saarella. Kun pieni saari oli koluttu läpikotaisin, oli
pakko ottaa rantavaihtoehto käyttöön. Asettauduimme varjon alle
aurinkovuoteille. Tarkkaan ottaen en oikein ehtinyt kuin vähän ahteriani
asetella, kun tulinen tuska iski alapäähäni, sain anafylaktisen (hengitystä
salpaavan) reaktion. Olin istunut ampiaisen päälle.
Tavallisesti
menen mereen varovasti kiduttamalla askel kerrallaan, mutta nyt ei vaimo
kerinnyt kissaa sanoa, kun jo jäähdyttelin meren armollisessa sylissä.
Onneksi en ole
allerginen. Kuvitella, jos takapuoleni olisi paisunut muodottomaksi. Taas olisi
ollut selittelemistä.
