Näytetään tekstit, joissa on tunniste Edgar Rice Burroughs. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Edgar Rice Burroughs. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. kesäkuuta 2021

Viikon 25 / 2021 kirjakassi

 



Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.





Edgar Rice Burroughs:  Voittamaton Tarzan ( 1931, suom. 1972 )

Kesän kuumassa helteessä lukemiseksi sattui myös troopillinen teos, poikavuosien sankari, Tarzan, taas vauhdissa. Eipä sinänsä kiinnostanut enää, mutta eräs mielenkiintoinen piirre tuli esiin. 
Nykyäänkin Afrikassa monin paikoin aiheuttavat kauhua ja tuhoa monet terroristijärjestöt pyrkimyksenään jonkin sortin "kalifaatin" luominen. Kirjassa kuvataan sekalaisesta miehistöstä koostuvaa vasemmistolaista äärijärjestöä, jonka tarkoituksena on karkottaa eurooppalaiset siirtomaaisännät ja perustaa oma "keisarikuntansa". Tarzan tuli mukaan sekoittamaan suunnitelmia, jotka ehkä muutenkin olisivat epäonnistuneet, sillä:

Melkein poikkeuksetta ne agitaattorit, jotka hän oli tavannut, kuuluivat jompaankumpaan kahdesta ryhmästä; toiset olivat epäkäytännöllisiä haaveilijoita, jotka uskoivat kaiken, mitä halusivat uskoa; toisen tyhmän muodostivat viekkaat roistot, jotka toivoivat saavansa valtaa tai rikkautta minkä tahansa muutoksen avulla, jonka he onnistuivat aiheuttamaan vallitsevaan järjestykseen."

Jännittäviä käänteitä, väkivaltaa, ripaus rakkautta, luontokuvauksia - ja lopuksi paha saamaan palkkansa. Siinä ainekset kansainväliselle menestykselle.





Laila Hietamies: Vierailla poluilla, oudoilla ovilla  ( 1983 )

Kirjailijan äskettäinen kuolema sai minut tarttumaan anoppini kirjahyllyssä tähän kirjaan. En ollut aikaisemmin lukenutkaan mitään Hietamieheltä/Hirvisaarelta. Yllätys olikin melkoinen, sillä kertomuksessa liikuttiin Valkjärveltä olevien siirtokarjalaisten elämänkohtaloissa. Äitinihän oli juuri tuolta paennut evakko. Ja vuosikymmen sitten kävin itsekin siellä paikkoja katsomassa.

Tarina itsessään on liikuttava, ja kohtalot todentuntuiset. En aikoinaan ymmärtänyt äidiltäni tentata Valkjärveltä tulon vaiheista. Jotakin hän toki kertoi kysymättäkin. Kirjan henkilöiden kärsimykset olivat raskaita fyysisesti ja henkisesti, mutta lopulta, rauhan tultua, uusi elämä uusilla paikkakunnilla alkoi saada vauhtia. Keskushenkilöiden määränpää oli Turku, jonka paikat ovat tuttuja opiskeluajoiltani.

Aikaa on kulunut. Ihmisten asenteet eivät ole muuttuneen pakolaisten suhteen. Evakot saivat kuulla samaa, mitä ulkomaalaistaustaiset nykyään.

"- Kyl kai ne puhuu vaa, ei se ny nii mahroto juttu ol ku huhut sanoo. Tänne ne vaa tulee ja vaatii ittelles ja perheelles asuntto. Mist pirust me semmon järjestettä? Jokaasel on omat korit."

Mutta hyviä ihmisiä aina löytyy, niin nykyään kuin silloinkin. Ja hyvien avulla kirjan henkilöt avun löysivät.