Pitkittyneessä parisuhteessa on se hyvä/paha puoli, että kummallakin ajatukset kulkevat suurin piirtein samaan suuntaan ja samaan aikaan.
- Juotaisko kaffit?
- Veit sanat suustani!
Tai
- Pitäisköhän soittaa Pojalle?
- Aattelin juuri ihan samaa.
Mutta kun aamulla herättyään kertoo nähneensä jonkinlaista painajaista ja vaimo sanoo myös nähneensä, tulee huolestuneeksi. Ei kai nyt sentään samoja uniakin nähdä! Jotain yksityisyyttää sentään!
Huojentavaa oli kuulla hänen painajaisensa olleen perinteinen käärmeen luikertelu- ja pistelykammotus. Siinä ei tietenkään ollut mitään tulkintavaikeutta. Käärmeethän ovat helppoja tapauksia.
Oma painajaiseni oli paljon sofistikoidumpi ja komplisoidumpi. Kysymys oli unohtamispelosta. En nyt muista mistä oli kyse ( uniahan ei herättyään tahdo enää muistaa ), mutta asetelma oli sellainen, että minun piti muistaa jostakin syystä sen TV-julkkiksen nimi, sen joka tekee nimellään nimettyä haastatteluohjelmaa. Siinä hän keskusteluttaa toisia julkkiksia. Mutta mikä on miehen nimi? Sitä en unessa millään muistanut, vaikka olisi ollut tärkeä tietää. Painajaismaista!
Mutta muistin, että kannattaa ajatella tällaisessa tapauksessa ihan muita ajatuksia. Niinpä saattaa kadonnut asia itsestään pulpahtaa mieleen. Uneksin siis ihan tavallisia, rentouttavia unelmia - ehkä lomamatkaa, ehkä uutta autoa, en muista. Sitten kuin salamana kadonnut nimi pläjähti esille aivostoni hämäryyksistä: ARTO NYBERG. Mitä tuhannen tappuraista minun tämä nimi piti tietää, enhän katso koko ohjelmaa!
Painajaisen pahin vaihe oli vasta edessä. Ilahtuneena nimen löytymisestä hairahduin taas muille uniteille, kunnes yhtäkkiä ja tilaamatta olin unohtanut sen nimen taas. En kirveelläkään saanut veistettyä sitä puupäästäni esiin. Vasta hikipäissäni noustuani sängystä läähättämään vaimolleni nähneeni painajaisia, muistin Arton. Ja vaimo vain sanoi: - Minäkin näin, sen käärmeen!
