Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helmi ja Ilmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helmi ja Ilmi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. elokuuta 2019

Pirut mielessä

Lähdimme katsomaan kotikaupunkimme kasvoja syvemmältä kuin koskaan. Ajettuamme vajaan tunnin ajan kaupallisesta alakeskuksesta Jurvasta, jossa asumme,  kaupallisen alakeskuksen Jalasjärven alueella olevan Ylivallin Isovuoren laelle, päädyimme Pirunpesälle.



Jossain päin maailmaa löytyy Punainen tori. Täällä meillä punainen tie johtaa hiidenkirnun kaltaiselle onkalolle.



Tuosta kun hyppäät, päädyt tosi syvälle rapakivikallion uumeniin. En voi suositella!

 

 

Olisihan se pitänyt arvata. Sitä ne kaikuvat kikattelut tiesivät: Helmi ja Ilmi loikkivat perässä pohjalle asti.

 

Hui! Katse ylös 23 metrin korkeudelle!






Ilman sponsoria tämäkin nähtävyys olisi jäänyt kirjaimellisesti näkymättömiin. Paikalliset toki tiesivät montun olemassaolon ja nimesivät sen Pirunpesäksi, mutta sen hämmästyttävästä syvyydestä ei kellään ollut tietoa.

 

Monet räätälit ovat olleet persoonallisia eläjiä. Niin myös 1800- luvun puolella Juho Korkiakoski. Hän muutti Isovuoren luolaan asumaan kyllästyttyään muuhun maailmaan. Hän elätti itsensä ja perheensä riistalla. Juhon sijasta häntä piti kutsuttaman Kolli-Kräätäriksi. Ja tässä se luola on yhä:

 

Vapunpäivänä eksyneen ja menehtyneen paimenpojan muistoksi on tämä mänty.



Jalasjärvelle tyypilliset tuulimyllyt tien varrella, kotimatkalla bongatut.

 


Tässä vielä linkki Pirunpesäesittelyyn. 

Myös facebookissa.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Piknik

Kauden ensimmäinen kahvittelu Pyhävuoren Susiluolan edustalla. Mutta hyvänen aika likat! Tuollaisissa hepeneissä! Se on, kuulkaa, niin ottavaa tuo kevätilma! Lämmintä päälle! Ja linkakki paljasna!

perjantai 2. marraskuuta 2018

Halloween

Pahaa pelotusta



Kestättekö kuulla
kauhutarinoita?
Aivan turha luulla
pehmohorinoita!
Pian pystyssä tukka,
silmät tapittaa,
sitten lysyssä sukka

- taitaa kakittaa!








  



Makaa aution talon 
pihalla kelmeä ruumis. 
Saanut päähänsä halon 
tai muuten pitkis tuumis.

























Äkkiä jokin narahtaa,
kuin hangattaisi luuta.
Haamu hurjasti parahtaa
ja mutristaen suuta
pystyyn kömpii
ja kurjasti päällesi hönkii!
























Hän ylös maasta astuu, ei pelkää että haamuvarpaat kastuu pitkin penkerettä kotiinsa kun tallaa ja oven avoimeksi mallaa. 
       


         












Peremmälle sisään
käykää tupaan!
Tarjoiluja lisään:
kärpässientä, käärmettä 
ja sammakoita lupaan
 sekä pientä lientä limaa, 
päälle kuravettä, simaa!




Helmi huijasi meitä, pahoin puijasi myös teitä.
Enää ei saa pelottaa, nyt voi nauraa hekottaa!










torstai 11. lokakuuta 2018

Piknikillä

Padasjoella Kirkkojoen rannalla lokakuussa - ja ihan vielä puissa, keksinpalat suissa. - - Se on tää kasvihuoneilmiö!





Ei tämä ole kait se Akka
Kebnekaiselainen,
eikä kaitse haukka
meitä kevyenlainen.

  

Ratsunamme bambi,
joka melkein säikähti.
Joki taustalla, kuin lampi,
katseissamme läikähti.




Ei lainkaan puiseva tämä syksyinen puupatsaspuistikko!



Voi kun mieli halaa
saada kaksi kalaa,
jotka rannassa loiski
ja pisroita roiski!




Päijänne

perjantai 5. lokakuuta 2018

Postcrossing



Nyt se loppui tuo iankaikkinen harmitus. Kaisa vain lähetteli ja sai koko ajan kortteja eikä me saatu ikinä mitään. Mutta NYT!! Jeess!! Tänään me saatiin eka kortti ulkomailta. Ollaan, nääs, liitytty korttienvaihtorinkiin, Postcrossinkiin. [ linkki: https://www.postcrossingyhdistys.fi/postcrossing-suomessa/ ]



Tämä eka tuli sopivast Finlandiaan Finn-pojalta USA:sta. Se on sen itte väsännyt ja me tykätään siitä. Tsemppiä vaan sinne kauas koululaiselle!

8. 10.


Sylvia Alankomaista lähetti tämän. Hän kurkistelee lapsensa kanssa satukirjojen maailmaan niin kuin mekin.



Nadin naapurista Venäjältä lähetti tämän ihanan tyttösen. Hän itsekin on eläinrakas ja haluaisi koiran.



Tuo jäykkä ukkeli Helmin kaverina on "nutkrakkeri", pähkinänsärkijä, joita maailmalla keräillään. Meillä on niitä kaksi. Manuela Saksasta lähetti toivomamme Nutcrackerman-kortin. [ Tässä linkki, josta käy ilmi, miten ukkeli toimii. ]




Kahdella pyörällä sielukkaasti Filippiinien pojan, Johnin mielestä matka taittuu. Ilmi arvelee tarvitsevansa neljä.


Nukkumatti-linkki !!



Diemo Saksasta keksi lähettää viikonloppumatkaltansa Innsbruckista Nukkumatin, joka lienee tietynikäisten tuttu kautta maailman. Suomessa ihan ajankohtainen taas: YLE



Cathyn kortti Filippiineiltä on tehty uusiopaperista. Hän taitaa tykätä kilteistä kissoista.



"Karkkeja ja kevätunelmia"-kortti Ukrainasta, Aleksanterilta Kievistä. Hän käytti Google-kääntäjää ja sai aikaan hauskaa, toki ymmärrettävää, suomea.

Helmin ja Ilmin postcrossailut jatkuvat tästä eteenpäin omana bloginaan, minne linkki tässä.