Viikon 10 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Sujata Massey:  Murha Bombayssa ( 2018, suom. 2019 )

Outo valinta dekkaristilta kirjoittaa monen Japaniin sijoittuvan jännityskirjan jälkeen Intiasta. Tai ei sentään, onhan hänen isänsä intialainen syntyjään. Ja isänsä kulttuurin hän on todella hyvin omaksunut, jos lukijana osaan mitään päätellä. Kuvauksesta jäi paljon hämärään:

Hän kertoi ihmisten vaatetuksesta esim. dagli, dhoti, feta, kurta, lungi jne. - ei hajuakaan millaisista on kyse ( kirjan lopussa on sananselitysosasto, jota ei osannut etukäteen etsiä e-kirjasta ).

Ruokasanasto ja -kulttuuri oli myös mysteeri; masala oli sentään tuttu mausteseos. 

Kirja antoi hyvin ( järkyttävän ) kuvan intialaisesta kansallisuuksien, kielien, uskontojen, tapojen, ihmisten epätasa-arvoisuuden sekamelskasta. Jos edellinen Nigeriaan sijoittunut kirja kertoi miehen ja naisen epäsuhdasta sekä perheen ja suvun voimasta ihmisen elämään, tässä intialainen käytäntö oli aivan omaa luokkaansa. 

Yksi esimerkki: Kirjan päähenkilö, nainen ja lainoppinut, mentyään naimisiin, joutui aviomiehen uskonnollisesti vanhoillisessa kodissa kuukautisten ajaksi lukituksi kopperoon, jossa ei voinut peseytyä eikä syödä, juomavettä sai sentään. Perheen tytär oli aikaisemmin kuollut tällaisessa käytännössä sairastuttuaan.

Varsinaisen juonen osalta kirjailija hoiti homman onnistuneesti. Tietysti sankarille koitui hankaluuksia ja hengenvaaraakin, mutta lopulta kaikki ratkesi, ja paha sai palkkansa. Varmaan jatkoa seuraa Perveen Mistryn tutkimuksille. 

Sinikka Nopola:  Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla ( 2018 )

Ajelimme reilun neljän tunnin siivun Hämeestä Etelä-Pohjanmaalle. Melko puuduttavaa rupeamaa piristämään vaimoni ehdotti tätä kirjaa kuunneltavaksi. Ja vaikka en äänikirjoja harrastakaan, idea oli loistava - vaimon ideat aina ovat.

Nopola näyttää mieltyneen vähän nonsensetyyppiseen sanaleikittelyyn ja paisutteluun, mitä itsekin vaimon kanssa harrastamme totisen vävypoikamme kummastukseksi. Eli ja Elikkä, Toki ja Nimenomaan, Maistella ja Makustella esimerkkinä sanoilla hullutteluista jäivät mieleen.

Hämäläinen isoäitini tuli mieleen kuolemasta puhuttaessa. "Taitaa olla viimeinen joulu meikäläisellä", pohti isoäitini monella jouluaterialla. Kirjassa kerrottiin vastaavasta karusta suhtautumisesta. "Ei tehdä tästä nyt numeroo."

Hauska oli myös ei-luova eläkeläinen, joka kyseli vihjeitä ajanviettoonsa. Ainahan on tarjolla luovia harrastuksia, mutta entä jos ei ole luova?

Nämä pakinat sisälsivät lämmintä huumoria sekä h-/syviä oivalluksia. Äänikirjan lukija ratkaisee, tuleeko kuunnelluksi alkua pitemmälle. Sanna Majuri oli mainio.

Chris Steward:  Andalusialaiset sitruunat  ( 1999, suom. 2000 ) 

Olen lukenut aikaisemmin muutaman kuvauksen, miten keskiluokkainen tehotouhottaja hyppää oravanpyörästä ja hankkii Kreikasta, Italiasta, Ranskasta tai Espanjasta talonrotiskon ryhtyäkseen kunnostamaan sitä, asuakseen siinä lyhyempiä tai pitempiä aikoja. ( Esimerkki tässä. )

Kirjojen hauskuus perustuu siihen miten tulokas kohtaa "alkuaukkaiden" kulttuurin, tavan ja asenteen elää ja tehdä työtä. Originaaleja persoonallisuuksia, kummallisia sattumuksia marssitetaan esille. Niistä on hauska lukea kotisohvalla ja siunata onneaan, ettei ole joutunut itse moisiin hankaluuksiin. 

Tämän kirjan valitsin, koska olen joskus iäisyys sitten heitellyt lumipalloja Sierra Nevadalla, minne kirjan tapahtumat sijoittuvat. Chris ja vaimonsa Ana ostavat talonrotiskon vuorilta ja aikovat asettua pysyvästi sinne. Edellinen omistaja on omapäinen tyyppi, joka opettaa karulla tavallaan, miten tilalla eletään - on aina tavattu elää. Chrisin uudistusajatukset hän tyrmää.

Chris on toiminut Englannissa ja Ruotsissa lampaankeritsijänä nykyaikaisilla välineillä. Hän näyttää miten homma toimii. Kylän epäilevien paimenten ja isäntien naureskelulle tulee loppu, kun tuo ulkomaalainen keritsee päivässä 150 lammasta, mihin käsipelillä olisi mennyt päiviä.

Kirja kertoo hauskan humoristisesti rakennusprojekteista, vesiväylien kunnostamisista, koirien, kissojen ja muiden kotieläimien hankkimisista, lampaiden paimentamisista sekä karitsoiden myymisistä. Luonnolla, sen kauneudella  ja sen voimilla, ilmastonmuutoksellakin, on osansa kuvauksessa. 

Perheeseen syntyy myös tytär, minkä jälkeen paikalliset vasta todella hyväksyvät heidät joukkoonsa - "onhan Chris kylvänyt siemenensä kylän maaperään."

Tässä linkki Chrisin ja Anan nykyiseen toimintaan siellä.

Tässä linkki blogiin.

Lokakuiset

Lokakuun kirjasaalis on varsin uutta, pääasiassa tältä vuosituhannelta, mutta myös muutama vanhempi tuli kahlatuksi ( kuunnelluksi ). Näyttää siltä, että syksyisin luen vain rikoksista. Mukaan mahtui sentään satuja ja yksi vekkuli, lyhyiden, oivaltavien tarinoiden kokoelma ( Nopola ).









Antti Tuomainen: Parantaja, 2013

Kauhistuttavan realistinen, ilmastonmuutoksen tärvänneen Helsingin keskustan ympäristöön sijoittuva rikosromaani, jossa jännitys säilyy loppuun asti. Sujuvaa kerrontaa, ovelaa juonen kehittelyä.






Donna Leon: Kultamuna, 2015 ( 2013 )

Komisario Brunettin naapuristossa sattunut vammaisen miehen kuolema, itsemurha, vie hänet vähitellen tutkimaan tapausta varsinkin, kun käy ilmi ettei kuolleesta ole yhteiskunnan rekistereissä mitään merkintöjä eikä kuolleen äiti halua kertoa lainkaan asiasta.
   Tarinan edetessä avautuu näköala poliisilaitoksen sisäisiin peleihin sekä italialaisten yhteisöjen suhtautumisiin valtiovaltaan ja sen edustajaa poliisilaitosta kohtaan.







Mari Jungstedt: Viimeinen näytös, 2015 ( 2012 )

Taas sattui käteen sekava rikosromaani, josta en oikein pidä. Pieniälyiselle luonteelleni sopii paremmin selkeästi kerrottu tarina, johon ei sotketa päähenkilöiden perhe-, seksi- tai päihdeongelmia "syvyyden " luomiseksi. Tässä kirjassa oli lisäksi lomitettu kaksi eri kertomusta sekaisin, leikattu pätkittäin eri tutkijoiden ja uhrien näkökulmia sekavuuden varmistamiseksi. Jospa näin on saatu aikaiseksi ansiokas, syväluotaava teos, jota kriitikot ylistävät ( ? ).







Liza Marklund: Rautaveri, 2015

Onnettomuudekseni otin lukeakseni Annika Bengtzen-romaanisarja viimeisen ( 11. ) opuksen, jossa kulminoituivat Annikan elämän ja psyyken mahdottomat ongelmat ja ihmissuhdesekamelskat päätyen jonkinlaiseen "happyendiin". Sitä ennen ehdittiin kuitenkin kahden sarjamurhaajan toimesta toki tappaa Annikan sisar ja tämän mies ja muitakin - onhan kyseessä rikosromaani. Toivottavasti en törmää enää lomillani vastaaviin epäuskottaviin kauhulukemistoihin.






Lewis Carroll: Liisa Ihmemaassa, äänikirja, 2008 ( 1865 )

Oxfordin yliopiston matematiikan opettajan riemukas, kaikkia kaavoja venyttelevä, mielikuvituksellisen hauska tarina, mikä on kestänyt hyvin aikaa. Kuuntelimme sen vaimoni kanssa matkalla lentokentälle.







A. A. Milne: Nalle Puh rakentaa talon, äänikirja, 1991 ( 1928 )

Kaikkien rakastamien, lempeän inhimillisten satuhahmojen kertomuksia, joista viimeisessä Risto Reipas saa ystäviltään haikeat jäähyväiset jättäessään lapsuutensa satuvaiheen.
Kuuntelimme tämän autossa lomalta palatessamme.






Aili Konttinen: Marketta tulee kouluun, 1948

Aili Konttinen kirjoittaa raikkaan kuvailevasti pienen tytön, Marketan, elämän merkittävästä tapauksesta, kouluun menosta, ekaluokkalaisen vuodesta. Hän tavoittaa hyvin lapsen ajatusmaailman ja tuntemukset, olihan hän toiminut kansakoulun opettajana. Sadut ja kuvitelmat lomittuvat tosielämän kanssa. Kasvatukselliset ja tiedolliset tavoitteet piilottuvat taitavasti, ei-opettajamaisesti, tarinoiden yhteyteen.
   Kirja välittää luonnollisesti aikansa maalaisyhteisön arvomaailman. Kiltteyttä korostetaan päin vastoin kuin nyt seitsemän kymmentä vuotta myöhemmin. Pahat puheet ja ilkeydet takaavat huomion ja suosion julkisuudessa - huonoja malleja lapsille ja koululaisille.
   Kiltteyskasvatus ei valitettavasti Aili Konttisen osalta langennut otolliseen maaperään: hänen häiriintynyt,  entinen oppilaansa surmasi hänet traagisesti 1969.





Jorma Mäenpää: Hippa Hiippalakin kesäloma, 1954

Karijoen Viidan kansakoulun oppilaskirjaston kirja n:o 407 oli joutunut vaimoni tuomiolle siivottavaksi, poistettavaksi kirjahyllystämme. Päätin lukea sen ensin. Kelpo tarinoita satuikäisille luettavaksi. - Vanhemmat kai nykyisin vähemmän lukevat ääneen lapsilleen.
   Kertomuksissa on mukavasti kesää, taikuutta, seikkailuja, tonttuiluja, mielikuvituksen iloista voimaa. Sääli jos tätä ei enää kenellekään lueta. Opin uuden sanankin ( jota ei googlekaan tunne ): ilkipullikka, esim. uida ilkipullikkana eli alasti.
   Kirjan kuvittaja Helga Sjöstedt on tunnettu postikorttipiireissä ja tietysti Suomen myydyimmän lastenkirjan kuvittajana, Pikku-Marjan eläinkirjasta.






Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä, 2017

Tämä on jo toinen Nopolan kirja tänä vuonna, nyt uusin, jonka luin. Tyyli on sama. Hyvin itseironinen huumori värittää omakohtaisia lapsuus- ja nuoruusmuistelmia. Lyhyet tarinat käsittelevät monia eri aiheita nykyajan kummallisuuksista, esimerkkinä vaikka kuvitelma tavaratalon muuttumisesta hautauurnien säilytys- ja esittelypaikaksi statushierarkioineen.






Frances Fyfield: Pitkä uni, 2001 ( 1991 )

Virkistävä rikosromaani, jossa syyllinen paljastetaan heti alussa mielenkiinnon silti lopahtamatta. Päin vastoin kertomus etenee sujuvasti kohti jännittävää loppuratkaisua, henkilöt ovat uskottavia ja syyllisen käyttäytymisen analysointi todentuntuinen.





P. D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia, 2017

Kuun loppuun kevyempi kirja; kevyt sivumäärältään ja kevyt lyhyiden rikosnovellien takia. Tarinoiden juonet olivat kyllä ihan nokkelat ja viihdyttävät. Ja lyhyet jutut olivat sikälikin mukavia, että saattoi yhden luettuaan tehdä välillä muita hommia ja palattuaan ei tarvinnut pohdiskella harvalla päällään, mitä ihmettä viimeksi oikein tapahtuikaan. Uusi tarina, uudet kuviot. Kirjailijan romaaneissa raskas tyyli oli novelleissa nautittavaa.
    Sattumalta luin juuri sanomalehdestä kirjailija Antti Tuurin mielipiteitä dekkarikirjailijoista ja meistä dekkareiden lukijoista. Voin suositella:  ( Pohjalainen 28.10.2017 ) 

Haastettu 10

Matkoilla jää aikaa matkakohteen tutkailun jälkeen myös lukemiseen. Playa del Inglesissä on ravintola Mummolassa melkoinen kokoelma turistin ajanvietteeksi. Sieltä sain viisi ensimmäistä tähän "matkalla luettu"-kategoriaan.

Kalle Isokallio: Tohtori Jalkasen Perintövirus, 2001

Isokallion huumori on poliitikkoihin ja poliittisiin virkamiehiin pureutuvaa satiiria. Kirjan juoni on looginen - nerokas. Selvästi käy ilmi, että kirjoittaja tietää, miten "systeemi pelaa".

Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies Elämä ja vähäisemmät, 2015

Olipa sydämellisen hauskalla huumorilla sävytetty teos. Lapsiperheen elämä on juuri tuollaista parhaimmillaan, kun sen oikein osaa ottaa ja elää.

Tellervo Koivisto: Päiväkirjan uudet sivut, 1999

Tellervolla on mahtava, itseään säästämätönkin huumorintaju, jolla sävytetystä kirjasta saa käsityksen, millaista elämä on "oikeesti" vallan kammareissa. Presidentin/pääministerin puolisona hänellä on ollut hyvä tilaisuus tutustua valtionpäämiehiin - presidentteihin ja kuninkaallisiin.

    Omista pikkupomoista mielenkiintoinen kommentti on Paavo Väyrysestä, joka Tellervon mukaan eräässä tilanteessa tokaisi itsestään: "Vaikka hän tekisi minkä tahansa valinnan, hänen päämääränsä oli varma: hänet oli tarkoitettu suuriin tehtäviin." No - toivotaan Paavolle menestystä suuriin tehtäviinsä esimerkiksi kunnallisvaalien jälkeen.

    Tellervo Koiviston muistelmissa oli huomattava osa matkakuvauksia, joten tämä oli hyvä valinta matkalla luettujen teosten ryhmään.

Tapani Bagge: Kasvot katuojassa, 2012

Kovaksikeitettyä rosvo- ja poliisitekstiä, mitä ei pelastanut tapahtumien osittainen sijoittuminen tuttuun ympäristöön ( Hämeenlinna ). Tämän kirjan viitsii lukea vain matkalla, kun on liian kuuma lähteä nähtävyyksille.

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis, 2011

Loistavaa, mielikuvituksellista kerrontaa, jossa päähenkilön kohtalona on ajautua, ei ryysyistä rikkauksiin, vaan ryysyistä keskiluokkaiseksi. Kaiken huipuksi hänestä tulee ulkomaalaistaustaisuudesta huolimatta populistipuolueen pomo ja pääministeri. Loistavaa!

Matkalla autossa lentokentälle kohti toista triviaalimatkaa Rodokselle kuuntelin äänikirjan:

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia, 2012

Piilevää pottuilua ja irvailua meikäläistä porvarillista elämänasennetta kohtaan. Mielikuvituksen lentoa, joka kehittää tarinan vaikka arkisesta aterimesta.

Virpi Hämeen-Anttila: Käärmeitten kesä, 2015

Tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle. Salapoliisi-virkamies-aatelisherra Björk ratkaisee monipolvisen rikosvyyhdin, seikkailee vakoilijattaren ja erilaisten salaisten organisaatioiden kanssa. Mahtoikohan 1920-luvulla olla oikeasti muovipusseja, joihin Björk näppärästi keräsi todistusaineistoa.

Antti Tuomainen: Kaivos, 2015

Taitava rikoskertomus tutkivasta journalismista ympäristön saastuttamistapauksesta, joka tuo väistämättä mieleen Talvivaaran onnettoman kaivoshankkeen. Nykytyylin mukaisesti kirjan sankarilla pitää olla henkilökohtaisia ongelmia, mutta isän paljastuminen palkkamurhaajaksi on sentään ihan liian paksua.

Seppo Jokinen: Koskinen ja kreikkalainen kolmio, 

Erikoinen tilanne istua Rodoksen Cactus-hotellin parvekkeella ja lukea kirjan tapahtumista, jotka pyörivät Cactuksenkin ympärillä ja pitkin kaupunkia. Kirja sinänsä on kevyttä höttöä, jonka oikolukemiseenkaan ei ole panostettu. Niinpä Koskinen kloorasi meressä ja söi tsaktisia. Eipä tällaista kestäisi muuten lukeakaan kuin tylsällä turistimatkalla. 

Ja lopuksi juhannusaattona, kun moni viettää juhlaa saaressa, lentokentältä palatessa äänikirjana:

Tove Jansson: Muumipappa ja meri, 1965

On hyvä päättää tämä "sata kirjaa-projekti" tunnelmalliseen, hienopiirteiseen ja elämää ymmärtävään Toveen. Kirjan analysoinnin jätän viisaammille.


Linkki Kirjat kertovat-blogin haasteeseen.