Nurkkien koluaminen jatkuu. Mitä piileskeleekään kahden kaapin solassa:
Ahaa! Vanha kirjoituskoneemme, jonka kotelon maalasin Miranolilla joskus 1970-luvulla. Ja on kuin uusi, no melkein.
Siivoojan pitkä kynsi ei ole aikoihin ulottunut tähän pintaan. Jo oli aikakin!
Tulee aivan lapsuus mieleen. Isäukko kirjoitti vastaavalla vehkeellä jotakin tärkeää kirjettä. Seurasin koneen toimintaa mielenkiinnolla. Mitähän tapahtuu jos pidän sormeani tuon rivinvaihtovivun kohdalla niin kauan kunnes tela tulee siihen asti. Seurasi yllättävää epäjärjestystä kirjeeseen ja - jakaukseeni. Niin, siihen aikaan ei ollut Delete-nappulaa, jolla virheet olisi voinut korjata. Piti käyttää kumia tai valkoista lakkaa.
Uskomatonta, miten kehitys on kehittynyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti