tiistai 19. marraskuuta 2019

Potkuja persuksiin

Siteeraan Greta Thunbergia hänen ( ja hänen perheensä ) kirjasta "Sydämen asioita, Perhe ja planeetta kriisissä":

"Kun ilmastotilanne on näin akuutti, ainoa pelastus on, että Donald Trump voittaa vaalit - koska vasta silloin ihmiset ehkä tajuavat, kuinka huonosti asiat ovat. Kun Trumpin kaltainen ilmastonmuutoksen kieltäjä ja kaistapää voittaa ja nousee maailman mahtavimmaksi mieheksi, silloin ihmiset ehkä viimein heräävät ja järkyttyvät niin että käynnistävät sen valtavan vastaliikkeen, jota tarvitaan muutoksen saamiseksi ajoissa."





Voi kun olisikin niin. Mutta Greta-kulta ei ehkä tullut ajatelleeksi somen järkyttävää piirrettä. Se nimenomaan nostaa pinnalle Trumpin kaltaiset Hemmo Paskiaiset, jotka menestyvät kovaäänisyytensä, totuutta vääristelevän, "vaihtoehtoisen" argumentaationsa ja manipulaationsa avulla. 

Seuraajat haluavat olla menestyjien joukossa. Toisinajattelijoita ei suvaita, heitä pilkataan, ivataan, maalitetaan. Kaikkea tätä suosivat somealustojen tilastolliset algoritmit, jotka nostavat negatiiviset piirteet, positiivisten kustannuksella esille, sillä niillä tienaa eniten. 

Siksi en ole kovin optimistinen. Toivon Gretalle sisua ja voimaa, kuten on Peppi Pitkätossullakin. Sitä hän tarvitsee. Ja sitä hänellä kyllä onkin, päätellen hänen kehityksestään yllä mainitussa kirjassaan. Hänen kaltaisiaan tarvitaan potkimaan meitä välinpitämättömiä persuksiin.


sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Minäminäminä

Onko ideaa kyläkaupassa vai ideaparkissa? Mikä hillitsisi aikamme kulutusjuhlaa ja egoismia?

perjantai 15. marraskuuta 2019

Herätys

Jälleen kerran lasten ja imeväisten suusta totuutta oppimaan. Luin Greta Thunbergin ja hänen äitinsä kirjan. Ravisteleva!
Olisiko aika tehdä jotain, jottei happi lopu, jottei Venetsia uppoa, jotteivat jääkarhut huku, jottemme peittyisi roskaan ja paskaan!!!!!


torstai 31. lokakuuta 2019

Somespektaakkeli




Luen paljon kirjoja iltaisin. Jotkut  ovat viihdyttäviä, jotkut niistä pysäyttävät. Kuten tämä viimeisin: Jaron Lanier10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt. 

Luin vaimolleni ääneen valittuja kohtia päivän mietelauseiksi teoksesta. Olen järkyttynyt. "Suomukset" putosivat silmistäni. Mihin ihmeeseen olen joutunut huomaamattani mukaan.
Vapaa tahtosi on mennyttä

 Sosiaalisen median hylkääminen on toimivin tapa vastustaa nykyajan järjettömyyttä

Syy kolme    ( linkki kolmoseen )
Sosiaalinen media tekee sinusta kusipään.

Syy neljä      ( linkki neloseen ) 
Sosiaalinen media turmelee totuuden 

Syy viisi   ( linkki viitoseen )
Sosiaalinen media vie sanoiltasi merkityksen  

Syy kuusi  ( linkki kuutoseen )
Sosiaalinen media tappaa empatiakykysi 

Syy seitsemän  ( linkki seiskaan )
Sosiaalinen media tekee sinusta onnettoman 

Syy kahdeksan  ( linkki kasiin )  
Sosiaalinen media yrittää viedä taloudellisen itsekunnioituksesi 

Syy yhdeksän  ( linkki ysiin
Sosiaalinen media tekee politiikasta mahdotonta 

Syy kymmenen
- Sosiaalinen media vihaa sieluasi



"SUMUTINTA käyttäessään ihmiset hyväksyvät samalla uudenlaisen hengellisen viitekehyksen. Se on kuin ohjelmistojen käyttäjäsopimukset, jotka hyväksymme OK-painikkeen painalluksella lukematta lainkaan sopimusehtoja."

Tuon painikkeen painamisen jälkeen olen luovuttanut osan vapaasta tahdostani ja valinnanvapaudestani yhtiöille, joiden taustalla olevien vapaus ja valta minuun ja kaltaisiini nähden on kasvanut. Ja sen vallan avulla he ovat keränneet lyhyessä ajassa käsittämättömät rikkaudet haltuunsa.

OK:n painaminen on kuin muinaisen kirkon anekauppa, jossa aneen lunastaminen takasi pääsyn taivasten valtakuntaan. Nyt riittää maallisempi onnela, pääsy mukaan somen piiriin, uutisvirroille, vertaisryhmiin, tykkäysten ja katsojalukujen autuuteen. 




Somen ryhmädynamiikka nostaa Hemmo Paskiaiset esiin. Suvaisemattomuus oman piirin alempia jäseniä ja "vihollisryhmien" edustajia kohtaan tarjoaa kasvualustan oman statuksen nousulle. Uskonnolliset konfliktit tyypillisesti lähtevät tältä pohjalta. Some jopa herättää vanhat uinuvat riidat esille.

Etiopia - Nobel-palkinto ei takaa rauhaa etnisten voimien heimoajattelulta:
https://yle.fi/uutiset/3-11039124



Uskonnollissävyinen kiihko nousee pintaan, kun yksi ja ainoa totuus on puolustettavana. Asiallinen keskustelu kääntyy somessa helposti kärjistyneeksi.
Esimerkki Nytissä: Ylen päätoimittaja joutui ryöpytetyksi.




Somen vaikutuksesta politiikka ja totuus muuttuvat vaihtoehtoiseksi hurskasteluksi. Uskomukset saavat jalansijaa. Ne vahvistuvat somemyllytyksessä. Skepsis ry:n jakamat Huuhaa-palkinnot.



On käymässä selväksi, ettei samaan malliin enää voi jatkaa. Mainostajien = manipulaattorien vaikutusvalta miljoonien ihmisten poliittiseen ja muuhun päätöksentekoon kohdennettujen sisältöjen ja valeuutisten muodossa aiheuttaa vakavia ongelmia yhteiskuntiin.
Trumpin leirissä revittiin pelihousut!


Facebookin asenne on toinen. Zuckerberg: - Yritysten tehtävänä ei ole poliitikkojen sensurointi. 
Ja se näkyy. Kolmannen vuosineljänneksen tulos 6 miljardia dollaria. 



Debord ei yllättyisi, jos voisi nähdä nykyisen somekulttuurin raivoavan. Hän olisi saanut hyvää lisäaineistoaan teokseensa "Spektaakkelin yhteiskunta".



Mitä tehdä ongelmalle. Lopeta sometilisi! Elämä voi olla ...!