Pojantyttäreni on alkanut kutsua sitä möhöksi. Siitä voi päätellä, että meillä on lämpimät ja läheiset välit. Möhö pullottaa mukavasti etumuksessani. Ei siitä ole varsinaisesti haittaa, mutta joskus kun sylkäisen, huomaan roiskeita möhölläni. Lisäksi se saattaa kerätä muistoja erinäisistä muistakin tapahtumista elämässäni – muistakin kuin aterioistani.
Jälleen kerran lasten ja imeväisten suusta totuutta oppimaan. Luin Greta Thunbergin ja hänen äitinsä kirjan. Ravisteleva! Olisiko aika tehdä jotain, jottei happi lopu, jottei Venetsia uppoa, jotteivat jääkarhut huku, jottemme peittyisi roskaan ja paskaan!!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti