Kirjaston pöydälle oli pantu tämä ohikulkijoiden houkutukseksi - mikäli jotakin sattuisi kiinnostamaan - ja minä satuin:
Jos minä joskus vanhentuisin, voisin ajatella tämän kirjan hankkimista käsikirjastooni. Sen sisältö oli kyllä ikävää luettavaa sen puolesta, että ne ongelmat, joita kirjan kirjoittamisen aikoihin ( 2009 ) vanhustenhuollossa oli, esiintyvät tätä nykyä edelleen jopa kärjistyneinä. Tunnettujahan ovat yksityisten yritysten toimet, joihin viranomaiset ovat joutuneet puuttumaan.
Kirja opastaa tarkastelemaan omaa tilannetta jo siinä vaiheessa, kun on vielä toimintakykyinen. Miten valmentautua henkisesti ja fyysisesti. Miten selvittää tarpeensa, oikeutensa, saatavilla olevat palvelut jne. valmentautuessaan vanhuusvuosiinsa.
Kirjan viesti ei ole tarkoitettu yksinomaan vanheneville, vaan myös hoitohenkilökunnalle, viranomaisille, lääkäreille, poliitikoille.
Monet esimerkit todellisesta elämästä valottavat niitä vaikeuksia, mitä vanhukselle ja hänen läheiselleen koituu viimeisten vuosien aikana.
Edellinen oli melko raskas teos asiapitoisuutensa ja asiansa vaikuttavuuden takia. Siksi vaimo lykkäsi käteeni huumoria.
Kirjailija kertoo pitävänsä mm. Peppi Pitkätossusta ja Arto Paasilinnan teksteistä. Ja se tuntuu läpi koko kirjan vauhdissa. Allan Karlssonille, sille vanhalle hurjapäälle, sattuu ja tapahtuu yhdessä ystävänsä Juliuksen kanssa. Seikkailijat sotkeutuvat paasilinnamaisesti Balilta Pohjois-Koreaan. Kim Jon Un, Vladimir Putin, Donald Trump ja Margot Wahlström saavat osansa matkan vaiheissa. Huumori on osuvaa ja oivaltavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti