tiistai 15. lokakuuta 2019

Someteilaus





Luen paljon kirjoja iltaisin. Jotkut  ovat viihdyttäviä, jotkut niistä pysäyttävät. Kuten tämä viimeisin: Jaron Lanier10 syytä tuhota kaikki sometilit nyt. 

Luin vaimolleni ääneen valittuja kohtia päivän mietelauseiksi teoksesta. Olen järkyttynyt. "Suomukset" putosivat silmistäni. Mihin ihmeeseen olen joutunut huomaamattani mukaan.

Syy yksi ( linkki ykköseen )
- Vapaa tahtosi on mennyttä


 Sosiaalisen median hylkääminen on toimivin tapa vastustaa nykyajan järjettömyyttä

Syy kolme
- Sosiaalinen media tekee sinusta kusipään.


Häjyt tuloo!!!


Onhan sitä osattu ennenkin mekkaloida ja saada kylillä huomiota ja pahaakin aikaiseksi. Kuka olikaan se ensimmäinen ja kuka toinen - sosiaalisessa kilpailussa häjyjen kesken. Viinapiru oli tietysti taustavaikuttaja.
Sosiaalisen median nykytekniikka tarjoaa aivan uskomattomat mahdollisuudet saavuttaa suosiota - tavallisesti härskeillä ja huomiotaherättävillä tempauksilla.

  

Ja kun on päässyt "suosion" makuun, sitä täytyy saada lisää. Kuinka? Entistä repäisevämmällä tempauksella. Vähin erin muodostuu riippuvuus, jonka oireet muistuttavat huume- tai alkoholiriippuvuutta: itsekkyyttä, ylimielisyyttä, liioittelua, mahtailevuutta, loukkaantuvaisuutta, aggressiivisuutta, syyllistävyyttä... todellisuuden tajun häviämistä. 




Hemmo Paskiainen meissä nostaa päätään, kun vaikutamme jonkin ryhmän jäseninä. Ryhmän nokkimisjärjestys tulee tärkeämmäksi kuin ryhmän asiallinen toiminta. Hemmo alkaa kilpailla asemastaan, potkii alempiaan, liehittelee ylempiään.
Tyttäremme liittyi aikoinaan, innokas marsujenhoitaja kun oli, "Jyrsijäliittoon". Seurasimme sivusta, kun Jyrsijäliiton puheenjohtaja mollasi vähemmistöä, joka pian sitten perustikin itselleen "Nakertajaliiton". Tiedossamme ei ole, onko "Nakertajaliitosta" mahdollisesti erkautunut vielä "Nikertäjäliitto".

"Tarvitsemme sosiaalisen teeskentelyn tilalle jotakin todellista, johon ihmiset voivat kiinnittyä sen sijaan, että rupeavat kusipäiksi. Luonteesi on kallisarvoisin ominaisuutesi. Älä anna sen turmeltua."



1 kommentti:

  1. Melkoinen postaus, hieno! Saisit tästä aivan oman kirjan kirjoitettua!!

    VastaaPoista