Pojantyttäreni on alkanut kutsua sitä möhöksi. Siitä voi päätellä, että meillä on lämpimät ja läheiset välit. Möhö pullottaa mukavasti etumuksessani. Ei siitä ole varsinaisesti haittaa, mutta joskus kun sylkäisen, huomaan roiskeita möhölläni. Lisäksi se saattaa kerätä muistoja erinäisistä muistakin tapahtumista elämässäni – muistakin kuin aterioistani.
Nämä maanantait iankaikkisine kaurapuuroineen ovat ihan... Ellei sitten mielentilan kohentamiseksi tuunaa hieman lautastansa keitolla ja kermalla, muuttuu mieli heti heitolla ja kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti