Afrikan tähti

Olisi pitänyt lukea huolellisemmin kirjan nimen alaotsikko. Keskityin vain Afrikan tähteen ja huokaisin helpottuneena löydettyäni HELMET-lukuhaasteen kohdan 44, kirjan joka liittyy johonkin peliin. Mutta jouduinkin yllättäen peleistä vaikeimpaan: isovanhempien, vanhempien ja lasten sekä lastenlasten, miniöiden ja muiden sukulaisten välisiin ihmissuhdekiemuroihin.

Elävästi, rehellisesti ja terävästi havainnoiden, syvästi eläytyen Merete Mazzarella kuvaa isoäitiyttään. Ja isoisänä jaankin monet hänen tuntemuksistaan. Hänen lapsenlapsensa asuvat kaukana, mistä seuraa omat vaikeutensa. Omamme eivät myöskään asu naapurissa, mutta näemme  toki heitä useammin. Mazzarellan analyysi on perusteellista. Omista kokemuksistani olen kirjoittanut pinnallisemmin blogissani aikaisemmin. Tässä linkki.

Pojantyttären tuliainen isovanhemmille perheen palattua Amerikanvuodestaan.

Edellisen lukemani kirjan vanha rouva, Kyllikki Villa, oli käytännössä aina matkoilla. Toisellakin tapaa elämään voi suhtautua. Merete Mazzarellan toive:

"Haluan lastenlasteni muistavan minut ihmisenä, joka asettui aloilleen, joka juurtui... jotkut sanovat, että ihminen voi yhtä hyvin olla matkalla kuin juurillaan, että hän voi yhtä hyvin - tai ehkä jopa mieluummin - olla liikkeessä. Omalta osaltani uskon, että ihminen tarvitsee sekä liikettä että rauhaa.Uskon, että ihminen tarvitsee ympäristön, josta hän tuntee vastuuta."

Tässä linkki Mazzarellan haastatteluun Menaiset-lehteen, jossa hän sivuaa myös tämän kirjan teemoja.