Pila

Olipa tarkkaa keskittymistä vaativa kirja! En sietänyt mitään häiriöitä ( linkki aiheesta ). Ja silti luulen, että paljon meni ohi, etten yksinkertaisuuttani saanut haraviini kaikkea, mitä Milan Kundera oli tarkoittanut. Tyylin ja sisällön puolesta tämä oli minulle raskas, mutta mielenkiintoinen kirja. Sen yksi pääteemoista on kosto.

Kirjan päähenkilöllä oli onneton taipumus tyhmiin piloihin:

"... minussa oli melkoinen annos pilailunhalua, ja kuitenkaan en voi sanoa että olisin varauksettomasti menestynyt ajan riemukkaiden kasvojen edessä, sillä minun leikinlaskuni oli liian huikentelevaista, tuon ajan riemu taas ei pitänyt kepposista ja ironiasta, se oli, kuten jo sanoin, vakavaa riemua, joka ylpeästi kutsui itseään "voittajaluokan historialliseksi optimismiksi", askeettista ja juhlallista riemua, yksinkertaisesti Riemua."

Näin keväällä vappuna - ja aprillipäivänkin jälkeen - tajuaa, miten eri maailmaa elettiin sodan jälkeen Tšekkoslovakiassa. Ja koska ääriajattelu ideologioissa ( ja uskonnoissa ) ei siedä huumoria ja naurua, joutui päähenkilö suistetuksi ( etuoikeutetusta ) asemastaan ( huomaan kirjoittavani paljon sulkeisiin kuten Kundera ) ja sijoitetuksi armeijaan, raskaisiin kaivostöihin ( huomaan kirjoittavani pitkiä, rönsyileviä virkkeitä kuten Kundera ).

"... mutta minua kauhistutti eniten se yksinkertainen tosiasia, että olin niiden joukossa joita olin pitänyt pahimpina vihollisinani ja että omat toverini sijoittivat minut heidän riveihinsä ( lopullisesti, peruuttamattomasti koko elämän ajaksi merkittynä )."

Vapauduttuaan "pahasta paikasta" päähenkilö Jahn alkaa suunnitella ja toteuttaa kostoa. Kosto hallitsee hänen elämäänsä. Mutta kostettuaan monen vuoden päästä hän havaitsee:

"Ja se varsinainen kahle, jolla olin halunnut sitoa itseni menneisyyteen, joka hypnotisoi minua, se kahle oli kosto, mutta kostaminen, kuten totesin juuri noina päivinä, oli yhtä turhaa kuin juokseminen taaksepäin.

... Lykättynä kosto muuttuu jotenkin pettäväksi, henkilökohtaiseksi uskonnoksi, myytiksi joka päivä päivältä etääntyy yhä kauemmas asianomaisista ihmisistä, jotka koston myytissä pysyvät samanlaisina vaikka he todellisuudessa ( ) ovat jo kauan sitten muuttuneet: tänään seisoo toinen Jahn toisen Zemánekin edessä ja isku, jonka jäin velkaa, on mahdoton herättää eloon, rekonstruoida, se on lopullisesti hävinnyt."

( Lukiessa merkitsen lappusilla tärkeitä kohtia, joihin on syytä palata - tässä niitä oli runsaasti. )

Lopulta kirjailija päätyy jopa selvään ( masentuneeseen? ) yhteiskuntakritiikkiin, mikä ei vielä 1960-luvulla ollut erikoisen sallittua - niinpä hänen kirjailijanuransa kotimaassaan päättyikin tähän esikoisromaaniin:

"Minut valtasi murhe tämän päivän vuoksi - ei vain sen tähden että se oli ollut turha, vaan myös sen tähden ettei siitä jäisi jäljelle edes sitä turhuutta, että se unohdettaisiin: ...että tämä yhteiskuntakin unohdettaisiin ja vielä paljon aikaisemmin unohdettaisiin sen virheet ja erehdykset ja vääryydet, joita olin kärsinyt ja sulatellut ja joita olin turhaan yrittänyt korjata, rangaista ja tehdä tekemättömiksi..."

Kundera päätyy ajatukseen, että useimmilla ihmisillä on väärät käsitykset ikuisesta muistosta tai toisaalta tekemättömäksi tekemisestä. Kumpikin ajatus on väärä, todellisuudessa kaikki unohdetaan  eikä mitään tehdä tekemättömäksi.

"Tekemättömäksi tekemisen ( koston ja anteeksiannon ) tilalle tulee unohdus. Ei kukaan tee tekemättömäksi vääryyksiä jotka ovat tapahtuneet, vaan kaikki vääryydet unohdetaan."

Sijoitin tämän kirjan  HELMET-lukuhaasteen kohtaan 35: Kirja on entisen itäblokin maasta kertova kirja.