Gargantua

François Rabelais

Kovin paljon erilaista on tämän kirjan rönsyilevä huumori verrattuna edellä lukemaani kirjaan ( Pila ), mutta vaikutukset kirjoittajaansa olivat jokseenkin samankaltaiset: hänet julisti pannaan aikansa ( 1500-luku ) totuuden määrittäjä, katolinen kirkko.

    Kirjan tyylinä on asioiden riemastuttava ja ylenpalttinen liioittelu. Kaiken hauskuttelun takana piilee kuitenkin maailmaa kriittisesti tutkiva silmä. Tulee jollakin tasolla mieleen vajaa vuosi sitten lukemani Jonathan Swiftin Gulliverin matkat.

   Kirjan alkusanoissa Rabelais kirjoittaa näin:

"Mihin arvelette minun tällä johdannollani ja selostuksellani pyrkivän? Niinpä niin, hyvät oppilaani ja muut toimettomat narrit, tarkoitukseni on päästä siihen, että lukiessanne joidenkin minun kynästäni lähteneitten kirjojen nimiä... ette ilman muuta tuudittautuisi siihen uskoon, ettei näissä kirjoissa ole muuta kuin leikinlaskua, pilaa ja hupaisia valheita."

Kirjan sankari, Gargantua, on aivan mahtava, jo pienestä pitäen valtava. Ja sitten isompana kuin ilmetty Juhani Peltosen äärimmäinen urheilusankari Elmo.

   Pisteliästä huumoriansa Rabelais käyttää sanaleikeissänsä piilevästi, mutta sivaltaa sitten aivan avoimestikin:

"Pariisilaiset ovat nimittäin niin hupsuja, niin lörpötteleviä ja yksinkertaisia, että ilveilijä, pyhäinjäännös- ja anekauppias, aasi kulkueineen tai viulua kitkutteleva katusoittaja kokoaa ympärilleen enemmän väkeä kuin hurskas saarnamies."

Niinpä Gargantua kohottautuukin valtaviin mittoihinsa ja virtsaa lorottelee pariisilaisten päälle hukuttaen tuhatmäärin kansalaisia, "naisia ja lapsia lukuunottamatta". Samaten hän sieppaa kellot kirkon tornista viedäkseen ne tammansa kaulakulkusiksi. Tämä kaikki ihan vain pilan päiten, par ris - mistä Pariisi onkin saanut nimensä.

Tai sitten kritiikkiä luostarilaitosta ( kirkkoa ? ) kohtaan, olihan hänellä siitä tietoa opiskeltuaan noviisina fransiskaaniluostarissa:
"Mutta Gargantua ei voinut nukkua, vaikka hän kuinka yritti. Silloin munkki sanoi hänelle:
- En nuku milloinkaan niin hyvin kuin saarnaa kuullessani tai Jumalaa rukoillessani. Pyydän teitä, alkakaamme, te ja minä, lukea seitsemää katumuspsalmia nähdäksemme, kuinka pian nukahdatte."

Myös lakimiehet ja oikeudenkäynnit saavat osansa:
"Kuten tiedätte, kykenevät lakimiehet enempään kuin itse luonto, ja senkin he tekevät omien lakipykäliensä vastaisesti. Pariisin asetukset toistavat alituiseen, että vain Jumalan luomat voivat olla ikuisia. Luonto ei tuota mitään ikuista... mutta nämä riitapukarit tekevät oikeudenkäyntinsä ikuisiksi ja kuolemattomiksi."

Ja sitten pääasiaan. Mitättömästä kahnauksesta Gargantuan isän ja naapurivaltion kesken on kehkeytymässä sota. Naapurikuninkaan neuvonantajien yllytyksestä paisuu ahne haave koko silloisen maailman valloituksesta. ( Näitä kahjojahan on oikeasti ollut aina. ) Joukossa on toki "epäilevä Tuomas":
"- Pelkäänpä pahoin, että koko tämä yritys vielä muistuttaa tarinaa maitoruukusta, joka sai suutarin kuvittelemaan itsensä rikkaaksi; kun ruukkunsa sitten oli särkynyt, ei hänellä enää ollut mitään syötävää. Mihinkä te näillä loistavilla valloituksillanne pyritte?"

Niinpä naapurin "ruukku" särjettiin Gargantuan neuvokkuuden tuella, ja hän ja hänen isänsä osoittivat viisautta ja jalomielisyyttä sodan jälkiselvittelyissä.

Sijoitin tämän kirjan  HELMET-lukuhaasteen kohtaan 42: Kirjan nimessä on adjektiivi.