Viikon 34 / 2021 kirjakassi

 

Kävelimme vaimon kanssa kirjaston ohi. Sitten pysähdyimme, koska siellä ulkona, oven pielessä näytti olevan hyllykössä kirjoja. Kun tutkimme asiaa, paljastui että ne olivat vapaasti otettavissa  i l m a i s e k s i  !  Kannoimme kädet puuduksissa kotiin melkoisen pinkan.

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Georges Simenon:  Ystäväni Maigret ( 1949, suom. 1984 )

Sateen ropisteessa peltikatollamme oli miellyttävä tarttua uuteen Maigret-kirjaan (, jota en aikaisemmin ollutkaan lukenut ). Pariisissakin satoi, vaikka oli toukokuu. Minusta tuntuu, että moni muukin Maigret-tarina alkaa karmeassa säässä.

Mutta pian Simenon johdattaa komissarionsa Välimeren saarelle, jossa aurinko paistaa - päivällä tukahduttavastikin. Juoni on lopulta aika yksinkertainen kiristystapaus, mihin liittyy kiristäjän murha. Miksi Maigret kusutaan Pariisista paikalle johtuu siitä, että murhattu mies oli kehuskellut ystävyydestään Maigretin kanssa. "Ystävä" tosiaan oli aikoinaan komissarion toimesta päässyt vankilan pahnoille.

Saarelle oli asettunut erikoista ulkomaista väkeä kanta-asukkaiden joukkoon. Eräs heistä oli taitelija, joka maalasi "van Gogheja" myyden niitä rikkaalle, juopolle naiselle. Murhattu oli päässyt vihille asiasta ja kiristi taiteilijaa kohtalokkain seurauksin.

Simenon nerokkuus kertomuksen verkkaisen esittämisen, miljöön taitavan kuvauksen sekä henkilöiden omaperäisyyden luonnehdinnan osalta tulee tässäkin kirjassa oivasti esille. Paikallisen elämäntavan tunnelma välittyy niin hyvin, että alkaa harmittaa tämä pandemian aikainen eristyneisyyteni.

Wole Soyinka:  Laittomuuden kausi ( 1973, suom 1976 )

( Nobel-palkinto 1986 )

Valitsin ilmaiskirjapinkasta tämän teoksen kahdesta syystä: a) Saan värittää kartasta Nigerian, b) Afganistanin sekava heimojen ja uskontojen ja ulkomaisten toimijoiden ajankohtainen vyyhti muistuttaa Nigeriaa. Siellä on kymmeniä osavaltioita, etnisiä ryhmiä, kieliä - kaikki enemmän tai vähemmän jatkuvasti tukkanuottasilla keskenään. Nigerian rajat ovat vedetyt Iso-Britannian siirtomaaisäntien toimesta, joten kansallistunne on heikko.

Soyinkan kirja kertoo kaunistelematta elämästä näissä olosuhteissa. Välistä tuntui, että hän mässäilee liikaa raakuuksilla. Mutta jos katsoo, millaista elämä siellä on nyt, lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin, ei voi kuin surullisena puistella päätään. ( Ulkoministeriön tiedote )

Päähenkilö Ofeyi toimii kaakaokartellin mainosmiehenä, mutta siirtyy lopulta vastustamaan tovereineen kolonialistista, korruptoitunutta rahamahtia vastaan. Kartellin puolesta toimivat hallinto, poliisi ja armeija, joille joukkomurhatkaan eivät ole vieraita. Ofeyin edustama vastarinta ei kirjassa tunnu olevan poliittisesti ( vasemmalle ) värittynyttä.

Soyinkan tyyli on paikoin hengästyttävää, mikä ei siedä lukijalta keskeytyksiä. Ihmisten, tunteiden, tapahtumien, luonnon kuvaaminen on mestarillista, kaunista tai raakaa, dialogi sujuvaa.

"Ofeyin silmät, tottuen vähitellen smaragdinvihreään hämyyn, erottivat lopulta suvannon suun; hän mietti johtiko se suoraan merelle vai vain toiseen ajalta eristettyyn lehtimajapiiloon. Ei yksikään lehvä eikä yksikään köynnös näyttänyt olevan  väärässä paikassa; tiheäkudontainen verho riippui poukaman ympärillä, sulki heidät henkien tummaan turvapaikkaan, tyveneen ja suojaiseen."

"Suvanto löyhkäsi historialta. Orjia, kultaa, öljyä. Vanhat sodat. Sokeita pääkalloja, verta, hikeä ja luita, merenpohjassa lepäävää kuolemantuskaa, tukahdutettuja huutoja, ainiaaksi mustaan lietteeseen sekoittuneita."

Viikon 33 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Tämä viikko on mysteeripitoinen:

Matthew Costello, Neil Richards: 

Murhan aakkoset:  Cherringhamin mysteerit 13  ( 2018 )

Vanhan linnan arvoitus:  Cherringhamin mysteerit 14  ( 2018 )

Mysteeri 13:n tarinassa liikutaan eliittikoulun ympyröissä. Koulunkäyntiä vaivaavat "kepposet", jotka muuttuvat vähin erin vaarallisemmiksi. Sarah ja Jack kutsutaan hätiin. Suosittu opettaja kuolee "hämärissä" olosuhteissa. Alkaa paljastua epämiellyttäviä, pimeitä bisneksiä ja käytäntöjä, jotka Sarah ja Jack selvittävät.

Mysteeri 14 kertoo vanhan, rappeutuneen FitzHenry-suvun rappeutuneesta linnasta ja sen omistajaparin kokemista uhkailuista. Uhkailut osoittautuvat "sisäpiirijutuksi", ja kunnon seikkailukertomuksen tavoin linnasta löytyy aarre, joka ratkaisee taloudelliset murheet.

 ( Varsin heppoista kuunneltavaa automatkalle! ) 

Agatha Christie:  The Sittaford Mystery ( 1931 )

Chistie-hyllystä osui käteen ohut laitos englanninkielellä. Hintalapusta päätellen kirja oli ostettu Kreikasta drakma-aikaan ( 2800 ΔΡΧ ) - siis yli 20 vuotta sitten.

Agathalla on muistaakseni toistekin ollut teema, jossa joukko ihmisiä on lumimyrskyn vankina. Tällä kertaa aikaa vietettiin Dartmoorissa spiritistisen istunnon piirissä hämärässä huoneessa pöydän ääressä. "Henki" ilmaisee, että naapurikylässä kapteeni Trevelyan on murhattu. Kapteenin ystävä lähtee katsomaan, mikä tilanne on.

Toden totta, kapteeni löydetään murhattuna. Sitten alkaa Agathamaisesti tutkinta, jossa epäilyksenalaisia esitellään, ilmiselvästi viaton pidätetään ja loppumetreillä yllättävä ratkaisu paljastetaan. Suksilla ja piilotetuilla monoilla on tärkeä osansa syyllisen paljastumisessa.

Tässä kirjassa ilmeisesti Agatha esittelee myöhemmin tutuiksi tulevat tutkijahahmonsa Tommyn ja Tuppencen, joskin eri nimillä: Charles ja Emily.

Demokratia toimii

 

Viikon 32 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Matthew Costello, Neil Richards: 

Kuolema kesäyössä:  Cherringhamin mysteerit 12

Tim Bell palaa Cherringhamiin ( ja me palaamme Jurvaan kuunnellen ) kärsittyään pitkän vankilatuomion nuoren tytön murhasta. Kyläläiset suhtautuvat uhkaavasti murhaajan paluuseen. Sattumoisin Jack ja Sarah kuulevat Timin tarinan, ja Jack alkaa epäillä oikeusmurhaa. Asiaa tutkittuaan he saavat selville, että kuollut tyttö onkin upotettuna järveen autossa, jonka omistajan löytyminen  paljastaa samalla oikean murhaajan. Näin Timin paluu saa uuden alun, mutta anteeksianto on lujassa.

Olga Tokarczuk:  Aja aurasi vainajain luitten yli ( 2009, suom. 2020 ) 

Todella erikoinen ja mielikuvituksellinen teos vanhasta naisesta, Janinasta, ja hänen suhteestaan luontoon, eläimiin ja ihmisiin. Täytyy ihailla kirjailijan kykyä luoda persoona, jonka voisi uskoa todella elävän ja toimivan niin kuin hän kirjassa elää. 

Janinan käsitys maailmasta perustuu astrologiaan, mitä kirja on "pullollaan". Runoilija William Blake on hänelle tärkeä. Hänen runojaan Janina kääntää puolaksi yhdessä ystävänsä kassa.

Trilleriksi tarina kehittyy, kun naapuri ja eräitä muita kylän miehiä kuolee omituisissa olosuhteissa. Yhteistä heille on se, että he ovat metsästäjiä - murhaajia Janinan mielestä. He ovat tappaneet hänen rakkaat koiransakin.

Janina osallistuu rikostutkintaan kirjoittamalla poliisille näkökulmiaan, joita ei oteta huomioon. Ja kunnon rikoskirjan tavoin, yllättävä syyllinen paljastuu vasta kirjan lopussa.

Kuolemantapausten jälkeen Janinan äiti-vainaja näyttäytyy hänelle pannuhuoneessa. Ajattelin jälkeenpäin, että kyseessä saattoi olla omantunnon ilmenemismuoto.

Janinalla on teorioita erilaisiin asioihin:

"Monet miehet sairastuvat vanhetessaan testosteroniautismiin, ja se ilmenee sosiaalisen älykkyyden ja kommunikaatiotaitojen katoamisena. Se myös vaikeuttaa ajatusten muotoilemista."

"Todellisuus on vanhentunut ja tullut kitkeräksi, sillä se on samojen lakien alainen kuin kaikki elävät organismit: se vanhenee. Sen pikkuruisimmat ainesosaset eli merkitykset ovat yhtä alttiita apoptoosille ( luonnollinen kuolema ) kuin ruumiin solut."

"Panin hänen eteensä suola-astian, sillä minulla on Teoria, että suola tehostaa hermoimpulssien kulkua synapsien välillä. Niinpä Dyzio oppi painamaan syljellä kostuttamansa sormen astiaan ja sitten nuolemaan suolan siitä."

"Minulla on teoria. On näet käynyt niin surkeasti, että pikkuaivojamme ei ole oikein ja asiaankuuluvasti yhdistetty isoihinaivoihin. Voi olla, että se on vakavin puute ohjelmoinnissamme. Joku on luonut meidät huonosti... Jos pikkuaivojen ja aivojen yhteys toimisi, me olisimme tietoisia anatomiastamme, siitä mitä ruumiissamme tapahtuu... Ainoa Työkalu, joka lohduksemme on annettu, on sekin karkea ja alkeellinen: kipu. Jos enkeleitä on, ne nauravat katketakseen katsellessaan meitä. Olemme saaneet ruumiin, mutta emme tiedä siitä mitään. Käyttöohjetta ei ole annettu."

"Minulla on oma teoriani näistä tällaisista joka väliin livautetuista sanoista. Jokaisella ihmisellä on näet jokin oma sanansa tai sanontansa, jota hän viljelee liian usein. Tai väärin. Kyseinen sana on avain hänen mieleensä. Herra"Mukamas", herra "Yleisesti ottaen", rouva "Todennäköisesti", herra "Vittu", rouva "Eikös-olekin"..." [ puhumattakaan "elikkä-tavallaan-ninkuttajista" ]

"Joitakin ihmisiä katsoessa kurkkua kuristaa ja silmät täyttyvät liikutuksen kyynelistä. On kuin heissä olisi jäljellä enemmän muistoja ammoisesta viattomuudestamme, kuin he olisivat jokin luonnonoikku eikä Lankeemus olisi turmellut heitä tyystin."

( Sain tämän kirjan myötä värittää kartalta Puolan. )

Viikon 31 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Donald E. Westlake:  Apua, minua pidetään vankina ( 1974, suom. 1988 )

Sadepäivänä tartuin kirjaan, josta tiesin löytäväni mielenkiintoisia persoonia. Westlake on mestari niissä. Harry Künt ( huom. umlaut! ) on keppostelija ja koirankujeiden harrastaja, joka erään törkeän tempun jälkeen oli joutunut vankilaan. Siellä hän sattumalta ja vastoin toiveitaan joutuu sisäpiiriläisten jengiin, joka salaisen tunnelin kautta tekee pankkiryöstön. Vähin erin Harryn pilailut jäävät ja näyttää siltä, että hänestä kasvaa yhteiskuntakelpoinen kansalainen.

Ajankohtaista ja meille yhteistä Harryn kanssa on maskien käyttö. Myös tuntemukset ovat samoja:

"Toinen pulma oli naamio. En tarkoita sitä että se olisi aiheuttanut kutinaa tai muuta selvästi ilmaistavaa vaivaa, mutta se oli vieras esine, se ei kuulunut minuun luonnostaan."

( Huomasin heti kohta aloitettuani, ettei tämän kirjan edellisestä lukemisesta ollut voinut kulua kauan. Luin sen silti nauttien. )

Margery Allingham:  Kuolema kulkee sumussa ( 1952, suom. 1960 )

"Vanhanaikainen" rikoskirja, jossa säälimätön psykopaatti, tappaja kulkee sumuisessa ( smog ) Lontoossa jättäen jälkeensä veriset jäljet. Hänen tavoitteenaan on saada haltuunsa aarre, jonka kätköpaikan selvittäminen vaatii monimutkaisia vaiheita. 

Kirjaan on menestyksen takaamiseksi upotettu rakastunut pariskunta, toimeliaita poliiseja sekä ripaus henkevyyttä. Lopulta paha saa palkkansa, totta kai, ja murhamies tekee itsemurhan havaittuaan menettäneensä aarteen.

 

Matthew Costello, Neil Richards: 

Tappavan herkullinen:  Cherringhamin mysteerit 28

Selvää on, että kun nämä naamat ilmestyvät blogiini, on taas oltu automatkalla. Tarkemmin ottaen Padasjoelle, jonne on sopivasti äänikirjan mittainen rupeama, n. 3,5 tuntia.

Juoni on helppo sietää ajajallekin, ei aiheuta vaarallisia tilanteita liikenteeseen. Cherringhamiin tulee kilpaileva ravintola vanhan, laadukkaan uhaksi. Pääkokkien aikaisempi suhde kiristää tunnelmaa. Kilpailija joutuu outojen häiriöiden haittaamaksi. Pääkokki epäilee syylliseksi vanhaa rakastajaansa.

Tilanteet kehittyvät ruokamyrkytysten, hakkerointien kautta tuhopolttoon asti. Jack ja Sarah saavat päänvaivaa, mutta lopulta tietenkin asiat ratkeavat. - Eikä yhtään murhaa tällä kertaa!

Viikon 30 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Tulin tietoiseksi, että lapsuuteni sankareista, Pertsasta ja Kilusta, on tehty elokuva. Niinpä kaivelin kirjastostamme  vesselit esiin, sillä luulenpa etten elokuviin mene. 

Väinö Riikkilä:  Pertsa ja Kilu kippareina ( 1955 ) 

Kun lukee Väinö Riikkilän elämästä Wikipediasta, tulee ymmärretyksi hänen yksityiskohtaisen tarkka tekninen kuvauksensa ja asiantuntemuksena merenkäynnistä ja konepajan maailmasta.

Sodan jälkeen lasten- ja nuortenkirjoissa oli kasvatuksellinen ote. Niin tässäkin. On hyväksi olla rehellinen ja raitis, ahkera, yritteliäs ja hyväkäytöksinen. ( Olenkohan fossiili, kun epäilen, että nykykasvatus on noista ihanteista kauas loitonnut. )

Pojat ovat kasvaneet siihen vaiheeseen, että koulun jälkeen on hankkiuduttava kesätöihin. Perheiden taloudellinen asemakin sitä vaatii. Kuitenkin aikaa jää vähän laivallekin. Seikkailuosuus kirjassa muodostuu siitä, kun"roikki" astuu mukaan ja kaappaa laivan poikineen. Mutta kaverukset osoittavat nokkeluutensa ja saavat lopulta konnan köytetyksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Stein Riverton: Asbjörn Krag sotkeutuu vakoiluun ( 1942 )

                           Ensimmäinen painos:

                           Salapoliisi Krag pankkirosvona ( 1929 )

Setä-vainaan kirja on joutunut jostakin haltuuni. Stein Rivertonin Asbjörn Krag-sarja oli aikoinaan suosittu ( Wikipedian mukaan ). Mutta nyt se tuntuu - naurettavalta.

Kirja vilisee salaperäisiä vakoilijoita, ( sankari Krag on salaperäinen salapoliisikuuluisuus ), joukkioita, lurjuksen näköisiä tyyppejä, hienostuneita ranskalaisia, piinkovia asiamiehiä. Salainen salakirjoitettu asiakirja, jota kaikki ahneesti metsästävät, vaatii salakirjoitusavaimien etsimisiä, ja tietenkin, salakirjoituksen ratkaisemisen. - Sankari ratkaisee ja pelastaa tilanteen.

"Valokuva esitti ranskalaista sellaisena kun hän oli pidätettäessä, hienona, takki avoinna ja timanttinappeineen. Asbjörn Kragin täytyi jälleen ihailla miehen hienoja kasvonpiirteitä, joista kuvastui sivistyneisyys ja viisaus."

Ja toisenlainen tyyppi:

"Kasvot olivat harmahtavat, silmät syvällä kuopissaan ja hänen nenänsä oli suuri ja leveä. Hänen kasvonpiirteensä eivät olleet miellyttävät, mutta kuvastivat voimaa ja tahdonlujuutta."

Alun perin kirja oli kirjoitettu ennen sotia. Tulevaa ennakoitiin, ja toisen painoksen loppuun oli jo sijoitettu maailmansodan käynnistyminen. Sodan todellisista syistä annettiin epämääräinen käsitys.

"- Itävalta tahtoo sotaa! Maailmansota tulee! ( sanomalehtipojan huutoa ) Krag avasi oven. Nyt hän alkoi käsittää, mikä oli saanut nuo maanalaiset ihmiset virtaamaan tänne puolueettoman Norjan pääkaupunkiin. He olivat kuin rottia, jotka vaaraa aavistaen pakenivat uppoavasta aluksesta. Rauha oli rikkoutumaisillaan."  

Kansikuvapoika

Silloin kun vielä saatoimme vaimon kanssa matkustella, tuli käydyksi usein suosituissa turistirysissä - tavallisesti helpon pääsyn vuoksi, ehkä myös halpojen hintojen vuoksi. Sitten muutaman kerran jälkeen viehätys katosi, paikat tulivat liian tutuiksi. Edelleen kävimme samoissa paikoissa, mutta keksimme jotakin uutta, omaa ajankulua.

Kuvasin jonkin mielestäni mukavan paikan ja laadin siitä sanaristikon vaimolleni. ( Käytin myöskin lasteni ottamia kuvia. ) Lopulta tein niistä blogin: Turistikko. Ja sitten kyllästyin.

Seuraavaksi aloimme raahata vanhoja nukkeja mukana. Tein postauksia niiden matkakokemuksista sekä kotimaassa että ulkomailla.

Mutta lopulta sain huikean ajatuksen: kävellessämme tuli usein silmäillyksi katujen viemärikaivojen kansien kuvioita ja tekstejä. Ajattelin alkaa kuvata niitä matkoillamme. Kukaan turisti ei varmaankaan ole huomannut ruveta kansikuvia taltioimaan! Tässähän uutta sisältöä elämään! Sehän on suorastaan kulttuuriteko!

Jurva 2020

Maspalomas 2020

Samos 2019

Kävimme sitten sukulaisvierailulla ( molemmat koronarokotukset nahoissamme ). Ja mikä pettymys siellä odottikaan. Tulin kehuskelleeksi uudella kuvausaiheellani. Isäntäväki pudotti minut maan pinnalle kertomalla virolaisesta tuttavastaan, joka on kirjoittanut kirjan viemärinkansista ja pitänyt esitelmän niistä.

Andres Siplane: Luukide Vaatlemisest.

Olisihan se pitänyt arvata. Ei mitään uutta auringon alla! Kirottu olkoon tämä someaika, kaikki kuvaavat kaikkea! Mutta kyllä minä vielä jotakin keksin... Olen muuten ostanut gimbaalin!