Viikon 49 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Jälleen kerran ajeltiin Padasjoelta Jurvaan:

Matthew Costello, Neil Richards:

Cherringhamin mysteerit 19:  Luonnoton kuolema

Tässä jaksossa on ripaus yhteiskunnallista vaikuttamista paikallistasolla. Cherringhamin kylän valtuusto on tekemässä ratkaisua julkisessa kokouksessa kauppakeskuksen rakennuslupa-asiassa. Kyläläiset ovat jakautuneet kannattajiin ja vastustajiin. Kokous menee hulinaksi, sillä hallitus oli jo junaillut hyväksyvän päätöksen aikaisemmin.

Vastustajien kärkimies, Sam Lewis, jolla on sikatila tulevan keskuksen naapurustossa, saa surmansa oudoissa olosuhteissa. Jack ja Sarah saavat taas tutkittavaa.

Surma ei liittynytkään kauppakeskusta puuhaavan yhtiön toimenkuvaan, mitä aluksi epäiltiin, vaan surmansa saaneen Samin velimiehen ajatukseen saada rahaa haittaamalla Samin pyrkimyksiä. Homma vain meni överiksi, ja Sam kuoli.

Nicolas Freeling: Irlantilainen ruletti ( 1971, suom. 1989 )

Komisario van der Valk-kirja. Miellyttävä tuttavuus tämä komisario, ei liikaa henk. koht. ongelmia, ei liikaa sankarin ominaisuuksia.

Vanha mies löydetään puukotettuna kadulta. Hän on ollut hieman epävakaa, välillä menestynyt, välillä elänyt puutteessa. Naimisissa ollut monta kertaa. Komisarion tutkimukset vievät hänet Dubliniin, missä vainajan tyttäret asuvat. Eräs heistä, Stasie, on ollut ongelmallisessa suhteessa nuoreen Dennisiin. Välit on pantu poikki, ja poika on matkustanut Hollantiin tapaamaan Stasien isää. Ilmeisesti Dennis on hullaantunut vanhan miehen nuoreen vaimoon Annaan, ja puukottanut vanhuksen yhtäkkiä. Vähin erin komisario pääsee asioista perille. Pakeneva Dennis saadaan lopulta kiinni, ja hänen vanhemmilleen selviää kauhea totuus.

Van der Valkilla tuntuu olevan jotakin samankaltaista ymmärrystä rikollista kohtaan kuin on Simenonin komisario Maigretillakin. 

Poliisi pystyy tuntemaan sääliä myös rikollista kohtaan, vaikka kuittaakin olankohautuksella hurskastelevat höpötykset poloisesta väärinymmärretystä maantierosvosta.

Ja poliisin työstä:

Poliisilla on hyvä ammatti, joka on huonossa käytössä; hän on kuin maalari jota on käsketty sivelemään kiiltävä maalikerros ruosteiselle aaltopellille: hän kohauttaa hartioitaan ja tekee työtä käskettyä.

Viikon 48 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Ngaio Marsh: 

Mustaa miestä ken pelkäisi ( 1973, suom. 1990 )

Aikana, jolloin Afrikan tähteäkään ei voi enää pelata - joillakin on hernepussi liian lähellä - tai keskustella TV:ssä rasismista hiiltymättä, uskalsin ottaa tämän kirjan esille ja katsoa, miltä se tuntuu nykyään. Varmaan olin lukenut sen ammoin, en tosin muistanut mitään.

Asetelma on seuraava: Brittiläisestä yhteisöstä irrottautuvan maan presidentti ( diktaattori ) tulee vierailulle Lontooseen. Hän on tunnetusti piittaamaton turvajärjestelyistä, mikä aiheuttaa viranomaisille suunnatonta huolta. 

Lähetystössä pidettyyn juhlaan oli kutsuttu vieraiksi mm. siirtomaasta karkotettuja henkilöitä. Tästä seurasi tietenkin salamurhan uhka. Murha tapahtuukin, mutta uhriksi osoittautui presidentin vieressä istunut suurlähettiläs. Nyt kirjassa spekuloidaan mahdollisilla syyllisillä, tutkitaan, varjostellaan mahdollisia syyllisiä jne. Lopulta on ilmeistä, että presidetti itse oli järjestänyt, vallankaappauksen pelossa, suurlähettiläänsä murhan.

Kaivelen nyt kirjailijan asenteita tekstistä:

Hänen nähdessään kuinka Kanuunan ( presidentin ) leuka valahti ja tämän silmiin tuli verhoutunut eloton katse hänen mielessää ensimmäistä kertaa kiteytyi ajatus: - Minä puhun nyt neekerin kanssa.

Mustaa ihonväriä vihaavat, yksinäinen nainen joka näkee painajaisia mustasta raiskaajasta, mies joka kuvittelee antikristuksen mustaksi tai joka näkee jokaisessa mustassa naapurissaan uhan toimeentulolleen. Tai ne tavanomaiset fraasit - musta ulkonäkö, musta lista, musta konnantyö, kuka pelkää mustaa miestä...

Neekereiden kyky näyttää kaunopuheisen kyllästyneeltä on lyömätön. Silmät ovat miltei kiinni; vain hiukan valkuaista näkyy luomien raoista, suu repsottaa avoinna, pää nuokkuu. Yhtäkkiä koko ruumis näyttää nuupahtavan.

Marsh syntyi vuonna 1895, aika ja asenteet hänen eläessä olivat toiset. 

 

Viikon 47 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Yashar Kemal: Memedin kosto ( 1984, suom. 1989 )

Viime lauantaina, lapsen oikeuksien päivänä, liputuspäivänä, luin tästä kirjasta, miten santarmit ottivat paimenpojan puhutteluun, piiskasivat hänestä tietoa Memedin piilopaikasta. Kovakaan kuritus ei tietoa lapsesta irrottanut. Silloin kapteeni uhkasi ampua pojan koiran, jollei hän kertoisi. Niin hänen oli vihdoin myönnyttävä ja paljastettava tietonsa. Saatuaan haluamansa kapteeni kuitenkin ilkeyttään ampui koiran. - Siinä vaiheessa olin saanut tarpeekseni Kemalin kurjista ihmiskohtaloista ja nakkasin kirjan pois.

Ruth Rendell:  Kuin pahaa unta   ( 1964, suom. 1994 )

Edellisen vastapainoksi siisti cosy crime-murhajuttu, jossa toki ripaus yhteiskunnallista nais-mies-tasa-arvoajatelmaa. Komisario Wexford on runoutta hallitseva mies, jolla on vain kohtuullisesti kotiongelmia häiritsemässä - tällä kertaa ehkä edistämässä murhatutkimusta. Sopiva siis meikäläisen makuun.

Murhatun naisen taustoja tutkittaessa käy ilmi, ettei hän ole jättänyt itsestään sukulaisilleen oikein mitään tietoja elämästään, työstään, osoitteestaankaan. Voitettuaan suuren summan arpajaisissa hän oli lähtenyt lapsuudenkodistaan - ja kadonnut Lontooseen. Vähitellen käy ilmi, että hän on toiminut jo lakkautetussa lehdessä toimittajana ja ollut yhteydessä varsin menestyneeseen kirjailijaan. Mutta tämä kirjailija, jonka piti olla lomalla Ranskassa, onkin kadonnut ja jättänyt matkatavaransa paikalliseen hotelliin. Wexford arvelee, että kirjailija saattaisi olla murhaaja ja on lähtenyt karkuun.

Wexfordin tytär, riideltyään miehensä kanssa naisten tasa-arvoasioista, tulee käyttäneeksi sanaa, joka viittaa naiseksi pukeutuneeseen mieheen. Tästä komisario saa ajatuksen, että murhatun tapauksessa asia olisikin päin vastoin. Osoittautuu, että murhattu nainen olikin Lontoossa esiintynyt miehenä. Hän oli tuo kadonnut kirjailija, jonka häneen rakastunut nainen, totuuden valeroolista paljastuttua, oli kiivastuneena surmannut.

Berthold Lutz: 

Niilo Nokkela käyttäytyy ihmisiksi  ( 1960 )

Säädyllisiä ja hupaisia juttuja poikaviikareille

Jostakin tämä kirja pisti silmääni. Ihmisten kirjoittelu ja kauhistuttava käyttäytyminen somessa sai ajattelemaan, mitä ennen pidettiin arvossa, mitä ennen katsottiin kuuluvan hyvään käytökseen.

Olisi "hupaisaa" nähdä nykypoikaviikarin naama, mikäli jollakin konstilla saisi hänet houkutelluksi lukemaan tämän opuksen. Niin paljon maailma on muuttunut.

Somekirjoittajalle tässä ajatus:

Oikeastaan on kysymys toisen kunnioittamisesta. Antakaamme toisen olla niin omalaatuinen kuin hän on. Ehkäpä minä puolestani olen hänen silmissään "omalaatuinen". Muistakaamme mitä vanhat viisaat sanovat ihmisen virheistä: ken väittää itseään virheettömäksi, hänellä ehkä onkin yhtä virhettä kohti kaksi!

Iltapäivälehdissä näyttää kuuluvan myynninedistämiskonseptiin tietyin välein seksijuttujen esittely. Kirjassa puolestaan korostetaan "ritarillisuutta" suhteessa naisiin.

Muistakaa olla ritarillisia ja jalomielisiä, missä ikinä näette vaaran uhkaavan turvatonta tyttöä! Älkää salliko kenenkään kohdella naista ilkeästi tai epäkunnioittavasti!

Ja vielä:

Se taas, joka puhuu sukupuolikysymyksistä rumaan ja likaiseen sävyyn, ei ole ainoastaan sisäisesti epäkypsä, vaan hänessä on jo jotakin sielullisesti mätää.

Otteita kohteliaisuusmuistiosta ( somekirjoittelijoille ):

3. Koleerikko on tuittupäinen ja kuohahteleva ihminen - hieno nimitys kylläkin - mutta onko pakko heti ärjyä, jos joku esittää eriävän mielipiteensä?

8. Voimasanat ovat rumia, kirosanat törkeitä.

14. Lörpöttelijä on se, joka mieluummin valitsee tyhmän kuin hiljaisen ihmisen maineen. Ikuinen pärpättäjä on ikävystyttävä.

Ja lopuksi yleisohje, aikamme elämäntyyliä moittiva:

Älä liiaksi mielly elämän mukavuuteen ja loistoon! Älä täytä yhtään toivomustasi, joka ylittää varasi! Älä tee velkaa! Älä pelaa rahasta! Elä yksinkertaisesti! Oma reppu päänalusena on parempi kuin veloista pantattu loistovuode!

                                 

Viikon 46 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Donald E. Weslake:  Comeback   ( 1997, suom. 2003 )

Kemalin jälkeen tarvitsen taas jotain rauhoittavaa. Sellaiseksi sattui vanhan kunnon Westlaken Dortmunder-juttu siistine pyssyttelyineen, puukotteluineen ja ryöstöineen.

Dortmunder porukkoineen on saanut haraviinsa evangelistan, jonka joukkokokuksessa käteistä rahaa haalitaan tolkuttomasti. Sisäpiiriläisen avustamana saarnaajan rahat kerätään helposti, mutta ongelmaksi muodostuukin yksi porukan jäsen, joka aikoo viedä koko potin. Vaikeuksien jälkeen Dortmunder saa "hoidetuksi" petturin, ja jäljelle jääneet pakenevat rahoineen. 

Aloitin tämän jälkeen viimeisen kirjaston poistolaatikosta nappaamani Yashar Kemalin. Se on lähes 700-sivuinen Memedin kosto. En ehdi sitä lukea kokonaan tällä viikolla.

Viikon 45 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Jälleen kerran ajeltiin Padasjoelle:

Matthew Costello, Neil Richards:

Cherringhamin mysteerit 19:  Kummitushotelli 

Historiallisessa Bell-hotellissa järjestettyyn perinteiseen Halloween-illalliseen kuuluu taikurin ohjelma tehosteineen, kummituksineen ja pelotuksineen. Mutta tällä kertaa tapahtuu taikurinkin mielestä outoja - ja loppuhuipennuksessa keskiyöllä jopa vaarallisia ilmiöitä kattokruunun pudotessa illallisvieraiden pöydälle.

Hotellin omistaja pyytää Jackia ja Sarahia tutkimaan tapausta. Hotellin omistussuhteissa ja tulevaisuussuunnitelmissa paljastuu selittäviä tekijöitä: rapistuva hotelli aiotaan myydä tyttären edustamalle firmalle ohi hotellia pyörittävän pojan. Myyntiä helpottamaan on kehitetty hotellin kummitus Fred, jonka tarinalla ja näyttäytymisillä saadaan asiakkaat karkottumaan - ja hinta kohdilleen. Mutta kirjan loppuratkaisu jättää avoimeksi, kuinka kattokruunu saattoi pudota niin, ettei sitä järkisyillä voinut selittää. - Ja onko niitä kummituksia sittenkin olemassa?

Ja paluumatkalla:

Cherringhamin mysteerit 20:  Kaikki tai ei mitään 

Loistoautoja kauppaava liikemies on vaimoineen Sarahin vanhempien luona illallisilla. Sillä välin heidän kotanaan käy murtovaras, joka jättää kaaoksen varastettuaan isännän tietokoneen ja emännän salaisen rahakätkön vaatekomerosta. Omituisinta kaikessa on se, että rosvon on täytynyt tietää hälyttimen turvakoodi.

Jack ja Sarah pyydetään apuun poliisitutkimuksen lisäksi. Käy ilmi, että talon rouva on yhteistyössä rosvon kanssa juonitellut asian, mutta toisaalta rosvo aikoi pettää rouvan livistämällä matkoihinsa. Autokauppias saa asian selville ja aikoo ampua rosvon. Jack ja Sarah saavat viime hetkillä hänet muuttamaan mielensä ja luovuttamaan rosvon poliiseille.

Yashar Kemal:  Kalastaja jota meri vihasi  1978, suom. 1986 )

Suhtauduin tähän kirjaan odottavan optimistisesti - olihan se huomattavan ohut verrattuna edelliseen lukemaani. Enkä pettynyt muutenkaan. Kerronta on edelleen vauhdikasta ja täysin omaperäistä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Marmaranmeren ja Istanbulin ympäristöön. Kalastaja-Selim joutuu aluksi murhan todistajaksi Meneksen kylän kahvilassa. Murhaaja Zeynel on paikallinen nuori mies, murhattu paikallinen gangsteri. Selim ottaa Zeyneliltä aseen ja sylkee halveksuen hänen päälleen.

Kirja seuraa nyt Kalastaja-Selimin ja Zeynelin vaiheita kertoen miltä heistä tuntuu, mitä heistä muut ajattelevat ja mitä he mielessään kuvittelevat tapahtuvaksi.

Outoa kyllä kyläläiset kääntyvät Selimiä vastaan ja toisaalta kehittävät murhaajasta sankarin. Lehdistö tarttuu tilaisuuteen ja julkaisee skandaalimaisia tarinoita Zeynelin "urotöistä" värittäen niitä uskomattomasti. Poliisit ajavat häntä takaa, mutta aina hän onnistuu pakenemaan.

Tarina saa kliimaksinsa, kun Zeynel hakee turvaa Kalastaja-Selimin luota ja saa tämän lähtemään salakuljettamaan hänet pakoon Kreikkaan. Venematkalla Zeynel muistelee kuulemiaan keksittyjä kauhutarinoita Selimin raakuuksista. Peloissaan hän yrittää kuristaa Selimin, joka puolustautuessaan tappaa Zeynelin. 

Kalastaja-Selim palaa onnettomana takaisin mukanaan Zeynelin ryöstörahat. Lopulta hän keksii omantunnonvaivoissaan avustaa kyläläisiä eri tavoin varastetuilla rahoilla.

Kirjassa Kemal valaisee onnistuneesti ihmisyhteisön ikävät puolet, mutta hädän hetkellä avuliaan ystävällisyyden. Kalastaja-Selim on luonnonystävä, jonka eristäytyvyys vieroksuttaa kyläläiset. Näin hän pohtii:

Mutta miksi ihmiset olivat niin tunteettomia, pelkurimaisia, niin epäluuloisia toistensa suhteen, itsekkäitä, vehkeileviä, valmiita repimään silmät toistensa päästä muutaman pennin takia, miksi he välittivät vain omasta pikku perheestään, eivätkä aina siitäkään? Miksi ihminen oli niin sokea häntä ympäröivälle maailmalle, merelle, pilville, kaloille, linnuille, mehiläisille, hevosille?... Ja kuitenkin sama ihminen saattaa tuntea luissaan ja ytimissään, koko sielullaan, musiikin ja laulun ja suudelmat, sarastavan päivän, puhkeavan kukan, rakkautta loistavat silmät...

 

Viikon 44 / 2021 kirjakassi

 

 Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Nicolas Freeling:   Pitkä hiljaisuus   ( 1972, suom. 1973 )

Tämä kirja on taas loiventava Kemalin jälkeen. Se kertoo ylikomisario Van der Valkin viimeisistä vaiheista - on siis sarjansa viimeinen. Freeling antaa sankarinsa tulla ammutuksi, mikä tuntuu oudolta, mutta tarina ei pääty siihen, vaan hänen vaimonsa ryhtyy selvittämään murhan olosuhteita. Ei kostaakseen, vaan saadakseen tietää.

Poliisien tutkimukset ovat ajautuneet umpikujaan. Niinpä leski lukee miehensä sekavat muistiinpanot saadakseen vihjeitä. Hän palaa vanhaan asuintaloonsa, jossa naapurit muodostavat tukiryhmän hänelle. Vähitellen yhdessä toimien syylliset löytyvät, mutta todisteet puuttuvat. Lopulta leski menee "pääkonnan" luo esittämään faktat. Tarina huipentuu uhkaavaan tilanteeseen, josta leski selviytyy nipin napin konnan yhtiökumppanin astuessa pelastamaan hänen henkensä. Sitten onkin enää poliisien hoidettava loppuselvittelyt.

Kirja on hyvin kirjoitettu. Henkilöt ovat mielenkiintoisia persoonia. Juoni saa vaikuttavan käänteen keskushenkilön kuolemasta ja uuden näkökulman ansiosta. Kysymys syyllisyydestä, ampuja vai yllyttäjä vai molemmat, vie kertomuksen ihmisyyden perusasioihin asti.

Henry Miller:  Musta kevät  ( 1936, suom. 1968 )

Eipä minusta tule Millerin ihailijaa, vaikka häntä kai pidetäänkin radikaalina uudistajana. Hänen tekstinsä ja tyylinsä panee epäilemään, mahtoiko huumaavilla aineilla olla osuutta asiaan. Siinä määrin sekavaa ja poukkoilevaa tajunnanvirtaa, hyppelehtiviä mielleyhtymiä hänen kertomatapaansa liittyy. Hyökkäävä seksuaalisuus ei nykypäivänä aiheuta olankohautusta enempää, vaikka aikaisemmin hänen teoksiaan kiellettiinkin.

Varhaisten surujen katu laajenee, siniset huulet niiskuttavat, albatrossin siivet sen saranoilta nostetun verisen niskan edellä, sen hampaat sopottavina. Knallihattuinen mies narisuttaa vasenta jalkaansa, kaksi pykälää alemmaksi oikealle, parraspuiden alle, Kuuban lippu punottuna pölkkypäillä ja valeomenilla, luonnonmagnolioilla ja nuorilla kääpiöpalmun vesoilla jotka on silputtu liidulla ja vihreällä kuolalla.  Hopeasängyn alla valkoinen kurjenpolvimalja, kaksi juovaa aamua varten, kolme yötä varten. Majavat verta mankuen...

Jotakin hauskaa sentään jäi tästä kirjasta mieleen, johtuneeko iästäni. Hän kirjoittaa pitkään suhteestaan urinaaleilin.

Minä kusen paljon ja usein, minkä sanotaan olevan merkki väkevästä henkisestä vireydestä. Olkoon sen laita miten tahansa, tiedän että mittaillessani New Yorkin katuja minulla on peräti tukalat oltavat. Koko ajan varron malttamattomasti seuraavaa pysähdyspaikkaa ja hätäilen, jaksanko ylipäänsä pidättää niin kauan. Ja kun talvella rahattomana ja nälkäisenä on suloista viivähtää tuokio lämpöisessä maanalaisessa mukavuuslaitoksessa, niin kevään koittaessa juttu on vallan toinen.  

Viikon 43 / 2021 kirjakassi

 

 Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Yashar Kemal:   Suosta nousee uusi maa  ( 1975, suom. 1985 )

Taas otin käteen kirjaston poistohyllystä kahmimani Kemalin. Teos on epäilyttävän paksu. Syy siihen miksi, selvisi pian. Kemal näyttää tässä tarinassa riemastuneen luonnon kuvauksesta. Myös mielikuvituksellisten, huuruisten harhojen paisuttelu täyttää kirjaa hukuttaen välillä juonen kulun.

Tšukorovan tasangolla ollaan jälleen. Hän kuvaa maattomien talonpoikien halusta kuivattaa itselleen suo. Mutta suurtilalliset kaappaavat alueen. Vanhojen aatelissukujen viimeiset edustajat yrittävät pitää kiinni menneiden ( feodaalisten ) aikojen tavoista. Rikkaat nousukkaat juonittelevat näiden kustannuksella.

Vanhan ylimyksen Derviš bein kunnia tulee loukatuksi julkisesti. Hän tapattaa loukkaajan nuorella palkollisellaan. Mutta hänen vihollisensa yrittää saada teon paljastetuksi ja ylimyksen rangaistuksi. Monien vaiheiden jälkeen Derviš onnistuu tappamaan alaisensa, mutta ajat ovat muuttuneet. Ylimysten valta on murentunut. Eräältä yksinäiseltä beiltä puretaan kartanokin alta hänen maatessaan vuoteessa. 

"Nousukkaiden" ajattelua kuvaa seuraava sitaatti:

- Piru periköön ne jotka kuuluttavat suuremmuuttaan sukupuillaan ja esi-isiensä hautakivillä! Nuo feodaaliajan muistomerkit uskovat olevansa erilaisia kuin muut, nuo tietämättömät koirat kuvittelevat että heidän isänsä ovat luoneet maailman! Ja kuinka pöyhkeä, ylenkatseellinen onkaan heidän tapansa pitää välimatkaa meihin muihin.

Kun syntyy köyhänä ja kuolee köyhänä, niin turha rehkiä. Sama pätee rikkaisiin... Mutta jos haluaa päästä kynnyksen yli parempaan, niin se käy kalliiksi. Se maksaa sinun oman veresi, henkesi, ihmisarvosi, kunniasi...

Ja aateliset:

Eikö jalolla suvulla ollut todellakaan enää merkitystä tässä kirotussa maailmassa? Kun kuitenkin hevosten ja härkien rotuja, vinttikoirien puhtaita verilinjoja, tomaattien ja munakoisojen lajikkeita pidettiin tärkeinä, niin miksi ei  sitten ihmisten jalosukuisuutta?...

Mutta ihminen jolla on rahaa, oli merkittävämpi kuin omaisuutensa menettänyt aatelinen, toisin sanoen koni jolla oli hopeakoristeiset ohjat ja aasi jolla oli jalokivin koristeltu kuormasatula olivat ihmisten silmissä arvokkaampia kuin kaunis arabiratsu.