maanantai 10. helmikuuta 2020

Viikon 6 / 2020 kirjakassi





Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.




Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta  ( 1989, suom. 1990 )


Loistava kuvaus englantilaisen hovimestarin velvollisuudentuntoisen arvokkuuden yliarvostuksesta, mikä johtaa omien arvojen, ajattelun ja tunteiden tukahtumiseen. Oma elämä jää kokematta, oli sitten kyse suhteesta omaan isään ja hänen kuolemansa tuottamaan suruun tai orastavan rakkauden tuntemusten sivuuttamisesta pakenemalla velvollisuuteen palvella "hänen ylhäisyyttään".

Arvokkuuden ja velvollisuuden tunteiden takaa pilkahtaa alitajuinen myöhäsyntyinen kritiikki esimiestä kohtaan, mitä Ishikuro taitavasti kuvaa panemalla hovimestarin kieltämään suhteensa lordiin maaseutumatkalla tapaamiensa ihmisten kanssa. 
Matkalla hän tulee pohtineeksi elämäänsä ja sen taitekohtia: millaiseksi elämä olisi muuttunut, jos olisi toiminut toisin; millaiseksi jos olisi tajunnut läheisen työtoverin rakkauden ilmaukset. Ja nyt tavattuaan hänet vuosien jälkeen, hän huomaa menettäneensä hänet lopullisesti. On liian myöhäistä. On palattava takaisin ja alettava harjoitella "huumoria" uuden isännän iloksi.

- Nobel-palkinto 2017          



Peter James:   Kiistaton todiste  ( 2018, suom. 2019 )

Kirjailija kertoo saaneensa yhteydenoton vanhalta herralta, joka väitti saaneensa kiistattomat todistukset Jumalan olemassaolosta. Tästä puhelusta alkoi pitkä ( 28 vuotta ) pohdiskelun aika, minkä jälkeen tämä kirja sai muotonsa.

Peter James tutustui perusteellisesti aiheeseen keskustellen eri uskontokuntien edustajien kanssa, viettäen aikaa kreikkalaisessa luostariyhteisössä saadakseen käsityksen syvään uskonnolliseen vakaumukseen, mitä munkkien elämä edellytti sekä hastatellen tieteen eri edustajia voidakseen löytää vastauksen kysymykseen: Mikä olisi kiistaton todiste Jumalan olemassaolosta?

Niinpä kirjassakin tutkiva journalisti Ross Hunter saa puhelun, josta kaikki lähtee liikkeelle. Todisteita etsiessään hän joutuu kaivoon, luolaan, josta vaikeuksien jälkeen löytyy Graalin malja - malja jossa oletetaan olevan Jeesuksen verta. Toisena todisteena on Jeesuksen hammas, jonka joku otti talteen Jeesuksen kuoltua ja kätki sen Egyptiin, mistä R.H. kävi sen henkensä kaupalla hakemassa. 

Näiden kahden esineiden dna-tutkimukset osoittivat identtisyyttä. Kolmantena todisteena oli Amerikassa LA:ssa asuva mies, jolla oli tämä sama Jeesuksen dna. Kun R.H. matkusti Amerikkaan tapaamaan tätä miestä, hän osoittautui olevan tietoinen tutkimuksista ja tietoinen olevansa Jumalan poika maan päällä.

 Seikkailutarinassa pahiksien roolia edustivat huijarisaarnaaja ja hänen lähettämänsä palkkamurhaaja R.H:n perään. Myös lääkefirma yritti estää totuuden paljastumista, kuten myös Vatikaanin lähettiläs. 

Lopussa Jeesus-mies pelastaa R.H:n auton alle jäämiseltä uhraten itsensä. Merkki, mistä kaikki tietävät Jumalan olemassaolon, on keskipäivän pimeys kaikkialla maapallolla ja myös kaikkialla näkyvä sateenkaari, missä värit olivat väärässä järjestyksessä.



lauantai 8. helmikuuta 2020

Puutarhan elämää helmikuussa

Karijoki garden´s "Wild Animal Zoo": a wild reindeer, a fox and  a brown hare passed here.


  

Peura    Wild reindeer                                      Kettu          Fox                                                   Rusakko  Brown hare

tiistai 4. helmikuuta 2020

Viikon 4 / 2020 kirjakassi



Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

John Steinbeck: Helmi  ( 1947 )

Luin tämän lomalla - ei olisi pitänyt. Se on niin toivottoman surullinen tarina. Ja kuten J. S. johdannossaan toteaa kertomus on vertauskuvallinen, ja jokainen selittää sen omalla tavallaan sijoittaen oman elämänsä siihen.

Olin siis lomalla. Asuin keskinkertaisessa apartementos-hotellissa. Söin usein keskinkertaisissa ravintoloissa. Vietin päivät kuljeskellen vaimon kanssa, illat lueskellen. Kontrasti risumajassa asuvaan perheeseen oli rankka, syyllisyyttä nostattava.

Tarinan perhe saa yllättäen mahdollisuuden rikastua, omistaa kerrankin jotakin - helmen jonka avulla he voisivat nostaa sosiaalista asemaansa. Köyhän ympäristön kateus toisten onnea kohtaan, omistamisen synnyttämä itsekkyys ja ahneus vievät perheen nopeasti tuhoon.
Ahneus, kateus, suvaitsemattomuus, omistamisen kirous ovat kuolemansyntejä kaikissa yhteisöissä elintasosta riippumatta.





Nobel-palkinto 1962

tiistai 14. tammikuuta 2020

Viikon 2 / 2020 kirjakassi


Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.


Vaimo heitti haasteen tälle vuodelle: Pitää lukea joka kuukausi, vähintään yksi, jonkun Nobel-palkitun kirjailijan teos eri vuosikymmeneltä. Ei niitä aikajärjestyksessä tarvitse lukea. Vaikeuksia voi tulla vanhojen kirjojen löytämisessäkin, mutta yritetään.

Vastaan tähän alkajaisiksi Selma Lagerlöfin "Peukaloisen retket villihanhien seurassa"-kirjalla. Lagerlöf sai Nobelinsa 1909, samana vuonna, jolloin Peukaloisen retkien ensimmäinen osa ilmestyi ja jonka Juhani Aho samana vuonna suomensi.


Kirja löytyi lastenosastoltamme.

Mielenkiintoista, miten näkökulma muuttuu ammoin luettuun teokseen, kun sen lukee, vanhenneena ja toivottavasti viisastuneena, uudelleen. Niin nytkin. Heti alkuun kiinnitti huomiota päähenkilön, Nilsin/Niilon, "tuhmuus", mikä näytti korjaantuvan pienentymisen myötä. Tässähän on selvästi kasvatuksellinen aspekti, niin saduissa tavallisesti onkin. Kodin eläimet opettivat, kovatassuisestikin, oikeaa suhtautumista eläimiin.
Saduissa pitää olla pahiksia, joiden kynsistä viattomat pelastetaan hyviksien toimesta. Smirre-kettu vainosi hanhia ja Nils-Peukaloista, mutta hyvin sitten lopulta kävi urhoollisuuden ansiosta. Peukaloinen sai pelastaa oravia, hanhia, mustia rottia harmaiden hyökkäyksiltä; varikset, näätä ja saukkokin uhkasivat Smirren yllytyksestä. Mutta sankari voitti aina.
Kirjaan oli upotettu oheistarinoita, jotka oli linkitetty Peukaloisen retkiin. Esimerkiksi tarina Pommerin uponneesta Vinetan kaupungista. Sen asukkaat olivat sortuneet ylpeyden ja kopeuden syntiin, mistä rangaistuksena kaupunki oli uponnut. Peukaloinen uneksi käynnistään siellä. Kaupungin asukkaita ei hän pystynyt pelastamaan.
Toinen esimerkki "Eläinten uudenvuoden yö". Siinä metsäpeikko marssitti kaikki eläimet luokseen, jotta voisi valita sellaiset, jotka joutuvat tulevana vuonna petojen saaliiksi. Tarinan opetus lienee ollut uskonnon ylivoiman osoittaminen taikauskon peikkoihin nähden. Peukaloista tuntui olevan vaikea istuttaa tähän tarinaan.

Kun luin ( jälleen ) unitarinaa, missä matkustettiin kohti pohjoista Lapinmaata ja missä luonnon muuttumiseen lämmön ja valon vähetessä kiinnitettiin olennaista huomiota, alkoi herätä epäilys kirjan oppikirjamaisuudesta. Ja kun pääsin loppusanoihin, epäilys vahvistui. Kirja alun perin olikin tehty oppikirjaksi, jonka runsas Ruotsiin liittyvä tietoaines teki sen raskaaksi varsinkin ulkomaalaisille lukijoille. Niinpä teoksesta laadittiin "riisuttu" lyhennelmä, millainen lukemanikin juuri on. 
Lopussa Peukaloinen palaa kotiin, muuttuu pojaksi taas ja menettää kykynsä ymmärtää eläinten puhetta. Mutta nyt hän on eri poika. Hänen elämänarvonsa ovat kohdillaan. Isä ja äiti ottavat kadonneen poikansa ilahtuneena vastaa. Jäähyväiset Akka Kebnekaiselaiselle ja hänen villihanhilleen ovat haikeat.