Joulusiivoja

 Muutama päivä sitten virittelin vesi kielellä vanhaan hellaan "valakiaa". Letut maistuivat kyllä.

Mutta tänään emäntä patisti siivoamaan keittiön kaapin päällisiä; matala momma, kun on ei itse ylettänyt. Kun olin päässyt hellahyllyn kohdalle, katse kiintyi vanhoihin esineisiin.

Tuollainen silitysrauta oli minunkin lapsuudenkodissani, tämä on vaimoni peruja. Sitä kuumennettiin hellan päällä, kunnes se oli sopiva silitykseen. Ja kun se tietysti vähitellen jäähtyi, ei kun uudestaan hellalle.

Tähän nimenomaiseen rautaan liittyy tarina, joka sopii kerrottavaksi nyt joulun alla. Elintaso nousi myös meidän lapsuudessa - jotkut asiat sähköistyivät. Anopille ostettiin joululahjaksi sähkösilitysrauta, josta lapset tiesivät ja josta ei missään nimessä saanut hänelle etukäteen kertoa. Asia kuitenkin poltteli mielessä. Vaimon "velii" pystyi pitämään salaisuuden, mutta tämän verran hän paljasti:

- Kyllä minä tiedän, mitä pukki tuo äidille, mutta minä en kerro. Äidillä on jo sellainen, mutta siinä vahassa ei ole häntää!

Tässä kuvassa näkyy toinen pohjalaisista neuvotteluvälineistä - puukko on se toinen. Puntarilla selviteltiin monenlaisia painoasioita. Tällä esimerkiksi punnittiin suvun vastasyntyneet vauvat. Meidänkin esikoinen kietaistiin liinapussiin ja kiinnitettiin koukkuun. Kahvaa siirtämällä haettiin tasapainokohta, josta sitten punnittavan paino luettiin. ( 3 kg 700 gr ? )

Elon Musk

 Voihan olla, että menestys johtaa harhaan. Viisainkin voi mennä vipuun. Saattaa saada sulkasatoisen linnun metsästyshaukkaa tavoitellessaan.

Olkiluoto-ristikon ratkaisu

 Yritin nostaa vihjeistön vaikeusastetta. 

Ennallistaminen

 Nyt kouhkataan ennallistamisesta ja siitä miten kalliiksi se käy. Hommalla tarkoitetaan alkuperäisen monimuotoisuuden palauttamista.

Okei! Otin tehdäkseni yhden ennallistamisen. Ja monimuotoisuuden, ainkin seitsenmuotoisuuden, palauttamisen isoäidin vanhaan lettupannuun, joka oli ajan saatossa pahoin karstaantunut ja käytön puutteessa ehkä jopa ruostunut.

Liiterin takana, pois emännän silmistä, teräsharjalla jyystin irtokokkareet pois. Sitten sisällä kuumassa vedessä viimeisetkin härskit rasvarippuset viemäriin. Lopuksi öljyssä lilluva pannu uuniin ( +200 C ) tunniksi.

Jos unohdetaan joka paikassa leijuva, silmiä kirvelevä käry, lopputulos oli varsin siedettävä:

Musta, kiiltävän komea - kuin uusi!

Taikina on turvonnut puoli tuntia. Rippunen rasvaa alle.

Ensimmäinen pannullinen valmistumassa. Aikaisempien kokemusten mukaan sen pitäisi mennä pieleen, vaan...

... mitä kummaa! Onnistuin!

Anopin vanha puuhella, "Valtava", pelittää edelleen. Tulkoon sähkökatkoja tai muuta harmia. Me luotamme "Valtavaan"!

Maistuis varmaan sullekin, anopille kelpasi: - Ikänä en ole saanut näin hyviä! ( Sitä se muistiongelma teettää. )

Olen pohtinut tätä lettu/lättynäkökulmaa aikaisemminkin. Kyse on syvällisestä, yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Voit lukaista siitä täältä.

 

Olkiluoto

 Iisakin kirkkoa rakennettiin 40 vuotta. Barcelonan Sagrada Família-kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1882 - ja rakennetaan yhä ( ! ). Niin että eihän se mitään, että Olkiluoto kolmosta on rakennettu vasta vajaat kaksikymmentä vuotta. Mutta Sagrada F. on silti ollut täydessä käytössä iät ja ajat. Olkiluotoa on vähän kokeiltu.

Lopetin muutama vuosi sitten sanaristikoiden laatimisen. Mutta nyt kun puutarhassakaan ei ole enää mitään tekemistä eikä juuri tarkenekaan, ajattelin testata vanhenemiseni rappeutumisastetta. "Elikkäs" vieläkö osaan ristikon rustata. Tässä on tulos. Sen tekeminen tuntui Iisakin kirkon pykäämiseltä. Jos vielä teen niitä lisää, panen ne Ristikkoroskis-blogiini.

Ratkaisua voi odottaa sunnuntaihin!

Palloilua

 Jossakin pahamaineisessa maassa kisataan juuri kovasti erästä palloilulajia. Raha pesee ja korruptio korvaa ihmisoikeudet.

Onneksi ei nyt ole käsillä televisiota, ei tarvitse osallistua sohvalta. Mutta löysin tuubista paljon hauskemman palloilijan:

 

Takaisin sorvin ääreen

 Toukokuussa kävin viimeksi täällä. Nyt tutkailin tilastoja ja totesin hämmästyksekseni tänne osoitettavan epäilyttävää kiinnostusta. Noin puolenpäivä aikoihin näytti tällaiselta:

Kirjoitan suomeksi. Mitähän ranskalainen, kanadalainen, alankomaalainen tai usalainen saavat irti kielestämme, puhumattakaan venäläisistä, intialaisista tai japanilaisista.

Haiskahtaa jonkinlaiselta automatisoidulta robottihommalta.

Poissaoloni aikana olen hommaillut ja harrastanut kaikenlaista. Nyt kun kaamos vaivaa, räntää lykkää ja viluttaa, olen joutessani seuraillu "tuubista" esim. Pajamiestä. Siinä on mahtava savolainen, joka joviaaliin tyyliin selostaa töitänsä ja muitakin juttuja. On hienoa katsella miten miten rauta on Pajamiehen muovailuvahaa.

Täällä etelä-Pohjanmaalla puolestaan puu on sitä muovailuvahaa, ellei jopa puusepän pitsiä. Myimme appiukon jälkeen hänen sorvinsa. Se oli tärkeä kone tuolla rintamamiestalon kellarissa, missä hän leipänsä tienasi.

Minäkin ostin taannoin sorvin.

Se sopii paremmin siistiin sisätyöhön laiskalle miehelle. Anoppini ( 96-v ) on moneen kertaan väittänyt, että parhaimmat kokit ovat miehiä. Olen aavistellut ( toivonut ), että hän tarkoittaa minua. Siksi päätin ruman päivän piristeeksi loihtia omenakropsua. 

Vaniljakastiketta päälle, maistuis varmaan sullekin!