Nyt kouhkataan ennallistamisesta ja siitä miten kalliiksi se käy. Hommalla tarkoitetaan alkuperäisen monimuotoisuuden palauttamista.
Okei! Otin tehdäkseni yhden ennallistamisen. Ja monimuotoisuuden, ainkin seitsenmuotoisuuden, palauttamisen isoäidin vanhaan lettupannuun, joka oli ajan saatossa pahoin karstaantunut ja käytön puutteessa ehkä jopa ruostunut.
Liiterin takana, pois emännän silmistä, teräsharjalla jyystin irtokokkareet pois. Sitten sisällä kuumassa vedessä viimeisetkin härskit rasvarippuset viemäriin. Lopuksi öljyssä lilluva pannu uuniin ( +200 C ) tunniksi.
Jos unohdetaan joka paikassa leijuva, silmiä kirvelevä käry, lopputulos oli varsin siedettävä:
Musta, kiiltävän komea - kuin uusi!
Taikina on turvonnut puoli tuntia. Rippunen rasvaa alle.
Ensimmäinen pannullinen valmistumassa. Aikaisempien kokemusten mukaan sen pitäisi mennä pieleen, vaan...
... mitä kummaa! Onnistuin!
Anopin vanha puuhella, "Valtava", pelittää edelleen. Tulkoon sähkökatkoja tai muuta harmia. Me luotamme "Valtavaan"!
Maistuis varmaan sullekin, anopille kelpasi: - Ikänä en ole saanut näin hyviä! ( Sitä se muistiongelma teettää. )
Olen pohtinut tätä lettu/lättynäkökulmaa aikaisemminkin. Kyse on syvällisestä, yhteiskunnallisesta ilmiöstä. Voit lukaista siitä täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti