Voi aikoja, voi...

 

Viikon 36 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Georges Simenon:  Pikku pyhimys  ( 1965, suom. 1978 )

Herkällä kädellä, mutta syvältä, kirjaava kuvaus 1900-luvun alun köyhän pariisilaisperheen elämästä. Perheeseen kuuluu äiti, jolla on useita eri-ikäisiä ja -luonteisia lapsia eri isistä. Lasten kohtalot poikkeavat dramaattisesti. Päähenkilö on kuitenkin jossakin määrin autistiselta vaikuttava Louis, joka ei kysy mitään, joka ei osaa sanoa mielipiteitään mistään, joka ei puolusta itseään - ei syytäkään ketään, mutta joka tiedostamatta tarkemmin imee vaikutteita ympäristöstään ja kokemuksistaan muodostaen niistä kuvia.

"Hän taas olisi halunnut todellisuuden itsensä, sellaisena kuin hän sen näki tai oikeammin sellaisena kuin miksi todellisuus sommitteli itsensä hänen mielessään, ilman että hän itse puuttui siihen."

Sen kummemmin suunnittelematta hän ajautuu maalaamaan, mistä muodostuu lopulta hänelle elämänikuinen intohimo ja ammatti. Vanhana kuuluisana miehenä häneltä tiedustellaan, millaisena hän näkee itse itsensä. Iloinen, ujo vastaus on: - Pienenä poikana.

Taas ajeltiin Padasjoelle:

Matthew Costello, Neil Richards:

Cherringhamin mysteerit 15:  Yksi askel harhaan 

Rakennusmies Dylan McCabe on ehkä vaikea luonne, mutta työkaverien pitämä reilu mies, joka osaa työnsä, juo oluensa kuten muutkin, on taipuvainen uhkapeleihin ja - on naisten suosiossa. Hämärissä oloissa hän putoaa telineiltä ja saa surmansa syöksyttyään rautaromujen joukkoon. 

Sattumalta työmaalla hiippaillut mies, Jackin naapuri, näkee tapauksen ja sen, ettei se tainnut ollakaan onnettomuus, vaan murha. Niin Jack ja Sarah saavat taas suorittaa tutkimuksia, jotka lopulta paljastavat syyllisen.  

Cherringhamin mysteerit 16:  Ratkaiseva ristikko

Sanaristikkojen ratkaisijana mielenkiintoinen. Sinänsä yksinkertainen juoni ( onhan tämä sarjatuotantoa ) kuvaa kuolleen miehen testamentin toteuttamista. Mies oli jossakin määrin salaperäinen paikkakunnalla. Paljastuu että hän on toiminut kylmän sodan aikana vakoilijana, agenttina ja toisaalta työstä luovuttuaan kerännyt miljoonaomaisuuden, josta paikalliset eivät tienneet mitään.

Testamentti on ehdollinen: miljoonat saa se, joka pystyy ratkaisemaan annetun sanaristikon. Jack ja Sarah on kutsuttu valvomaan toimintaa.

Epäilys herää, ettei mies ollutkaan kuollut luonnollisesti. Tutkijat järjestävät ansan, jotta saisivat todisteet - ja onnistuvat. Niinpä omaisuus menee rikollisilta sivu suun.

Donna Leon:   Ajasta ikuisuuteen ( 2001 )

Tässä Brunetti-kirjassa tutkitaan kirkon vanhainkodissa tapahtuvia väärinkäytöksiä, jotka entinen nunna Maria Testa tuo Brunettin tietoisuuteen. Asiaa tutkitaan, koska muutakaan kiireellistä ei satu olemaan vireillä ja koska Brunettin äiti on myös vastaavassa vanhainkodissa. Mitään näyttöä ei tahdo löytyä, kunnes tapahtuu murha ja Maria Testa yritetään murhata. Jäljet johtavat kirkon piirissä toimivaan järjestöön Opera Piaan, jonka edustaja, pappi, on onnistunut yllyttämään "hengellisenä neuvonantajana" fanaattisen ( mielisairaan ) naisen tekemään mm. isänsä murhan, jotta hänen testamenttivaransa ohjautuisivat järjestölle. Apulaispoliisipäällikkö Patta tekee kaikkensa estääkseen Brunettin toiminnan, mutta Marian Testan uusi murhayritys saadaan kuitenkin estetyksi, ja hullu nainen paljastetuksi. Opera Pian verkosto toimii eikä naista saada tuomituksi.

Viikon 35 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Daniel Katz:   Orvar Kleinin kuolema  ( 1976 )

Viime viikolla kahmimastamme kirjakasasta valitsin loiventavaksi - edellinen Soyinkan kirja oli niin masentava - ennalta humoristiseksi arvaamani Katzin kirjan. Hänen "isoisähiihtelikirjansahan" on tosi  hauska.

Olin oikeassa, kirja on viihdyttävä. Katzin kerrontatapa on nautittava, sujuva, juonen kehittely ovela. Taustastaan johtuen hänen kuvauksessaan juutalaisuuteen liittyvät ominaispiirteet tulevat hyvin esiin; juutalaisuuteen ja uskontoihin yleensä asetetut ennakkoluulot ironisesti  julki.

Orvar Kleinin vaiheita seurataan lapsuudesta asti. Köyhä juutalaispoika yrittää käydä sponsorin tuella juutalaista koulua 1900-luvun alussa. Siitä ei tule mitään hänen uskontoa kohtaan tuntemansa välinpitämättömyytensä takia. Hän saa potkut koulusta ja hakeutuu kirjakauppiaan suojelukseen, missä hän saa tyydyttää lukemisintoaan. Aikuistuttuaan hänestä itsestäänkin tulee vanhojen kirjojen kauppias.

Kleinin elämä suistuu raiteiltaan hänen pudottuaan railoon, mistä hänet ongitaan kuiville rikollisten miesten toimesta. Konnat kehittävät vakuutuspetossuunnitelman Kleinin "kuoleman" perusteella. Klein saa uuden henkilöllisyyden, mikä valitettavasti sattuu olemaan etsintäkuulutetun terroristin ja vallankumouksellisen. Kleinin vaimo saa vakuutusrahat, mitä konnat tulevat hyödyntämään. Klein itse joutuu pidätetyksi ja Siperiaan karkotetuksi.

Venäjän politiikan koukeroiden johdosta Klein ja muut karkotetut vapautetaan ehdolla, että lähtevät sotilaiksi. Kleinin uuden terroristihenkilöllisyyden myötä käy ilmi, että hänellä onkin puujalka, ja siten hän on armeijaan kelvoton. Niin hän pääsee kotiin.

Kotoiset konnat joutuvat keskinäisten kahinoiden takia poliisin kynsiin. Heidän rekisterinsä paljastuu ja he joutuvat sotaväkeen. Kleinin elämä jatkuu uuden nimen turvin ( Turbinka ) köyhänä, mutta kunniallisena antikvariaatinpitäjänä.

Yashar Kemal:  Puuvillatie  ( 1960, suom. 1977 )

Olipa taas karmeaa luettavaa. Ei niin etteikö olisi ollut taitavaa kerrontaa, sehän Kemalilta sujuu mestarillisesti. Vaan itse surullinen tarina köyhästä kyläyhteisöstä, joka pyristelee turhaan manipuloivaa johtajaansa, muhtaria, vastaan, aiheuttaa lukijassa ahdistusta.

Kylän ainoa ansiomahdollisuus on puuvillanpoiminta kerran vuodessa kaukana kylästä. Muhtar saa lahjuksia johdattaessaan kylänsä heikkolaatuisen tilan töihin. Vastarinta nousee, ja jotkut perheet päättävät lähteä paremmille pelloille. Muhtar puhuu kaikki ympäri, ja köyhyys jatkuu.

Kirjan pääjuoni seuraa vastarintamiehen Pitkän Alin kamppailua. Hän jää perheineen joukoista vanhan hevosen kuoltua liikarasitukseen. Hevosen kyydissä ollut isoäiti on pahansisuinen ja aiheuttaa kohtuutonta haittaa Alille, joka on nääntyä joutuessaan kantamaan tavaroita ja äitiään.

 Kemalilla näyttää esiintyvän muissakin tarinoissa ilkeä isoäiti, kuten esimerkiksi kirjassa "Poika ja lokki".

Sietämättömien vastoinkäymisten jälkeen Ali saa todeta muhtarin taas onnistuneen pettämään kyläläiset.

Kirjan kertomatapa on vaikuttavaa, ihmisten puheet tavattoman liioittelevia; suhde uskontoon, Allahiin, täysin pragmaattinen: jos minua onnistaa, uhraan kukon, jos tulee vastoinkäymisiä, herjaan Allahia, mitä hetken päästä kadun.

Viikon 34 / 2021 kirjakassi

 

Kävelimme vaimon kanssa kirjaston ohi. Sitten pysähdyimme, koska siellä ulkona, oven pielessä näytti olevan hyllykössä kirjoja. Kun tutkimme asiaa, paljastui että ne olivat vapaasti otettavissa  i l m a i s e k s i  !  Kannoimme kädet puuduksissa kotiin melkoisen pinkan.

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Georges Simenon:  Ystäväni Maigret ( 1949, suom. 1984 )

Sateen ropisteessa peltikatollamme oli miellyttävä tarttua uuteen Maigret-kirjaan (, jota en aikaisemmin ollutkaan lukenut ). Pariisissakin satoi, vaikka oli toukokuu. Minusta tuntuu, että moni muukin Maigret-tarina alkaa karmeassa säässä.

Mutta pian Simenon johdattaa komissarionsa Välimeren saarelle, jossa aurinko paistaa - päivällä tukahduttavastikin. Juoni on lopulta aika yksinkertainen kiristystapaus, mihin liittyy kiristäjän murha. Miksi Maigret kusutaan Pariisista paikalle johtuu siitä, että murhattu mies oli kehuskellut ystävyydestään Maigretin kanssa. "Ystävä" tosiaan oli aikoinaan komissarion toimesta päässyt vankilan pahnoille.

Saarelle oli asettunut erikoista ulkomaista väkeä kanta-asukkaiden joukkoon. Eräs heistä oli taitelija, joka maalasi "van Gogheja" myyden niitä rikkaalle, juopolle naiselle. Murhattu oli päässyt vihille asiasta ja kiristi taiteilijaa kohtalokkain seurauksin.

Simenon nerokkuus kertomuksen verkkaisen esittämisen, miljöön taitavan kuvauksen sekä henkilöiden omaperäisyyden luonnehdinnan osalta tulee tässäkin kirjassa oivasti esille. Paikallisen elämäntavan tunnelma välittyy niin hyvin, että alkaa harmittaa tämä pandemian aikainen eristyneisyyteni.

Wole Soyinka:  Laittomuuden kausi ( 1973, suom 1976 )

( Nobel-palkinto 1986 )

Valitsin ilmaiskirjapinkasta tämän teoksen kahdesta syystä: a) Saan värittää kartasta Nigerian, b) Afganistanin sekava heimojen ja uskontojen ja ulkomaisten toimijoiden ajankohtainen vyyhti muistuttaa Nigeriaa. Siellä on kymmeniä osavaltioita, etnisiä ryhmiä, kieliä - kaikki enemmän tai vähemmän jatkuvasti tukkanuottasilla keskenään. Nigerian rajat ovat vedetyt Iso-Britannian siirtomaaisäntien toimesta, joten kansallistunne on heikko.

Soyinkan kirja kertoo kaunistelematta elämästä näissä olosuhteissa. Välistä tuntui, että hän mässäilee liikaa raakuuksilla. Mutta jos katsoo, millaista elämä siellä on nyt, lähes viisikymmentä vuotta myöhemmin, ei voi kuin surullisena puistella päätään. ( Ulkoministeriön tiedote )

Päähenkilö Ofeyi toimii kaakaokartellin mainosmiehenä, mutta siirtyy lopulta vastustamaan tovereineen kolonialistista, korruptoitunutta rahamahtia vastaan. Kartellin puolesta toimivat hallinto, poliisi ja armeija, joille joukkomurhatkaan eivät ole vieraita. Ofeyin edustama vastarinta ei kirjassa tunnu olevan poliittisesti ( vasemmalle ) värittynyttä.

Soyinkan tyyli on paikoin hengästyttävää, mikä ei siedä lukijalta keskeytyksiä. Ihmisten, tunteiden, tapahtumien, luonnon kuvaaminen on mestarillista, kaunista tai raakaa, dialogi sujuvaa.

"Ofeyin silmät, tottuen vähitellen smaragdinvihreään hämyyn, erottivat lopulta suvannon suun; hän mietti johtiko se suoraan merelle vai vain toiseen ajalta eristettyyn lehtimajapiiloon. Ei yksikään lehvä eikä yksikään köynnös näyttänyt olevan  väärässä paikassa; tiheäkudontainen verho riippui poukaman ympärillä, sulki heidät henkien tummaan turvapaikkaan, tyveneen ja suojaiseen."

"Suvanto löyhkäsi historialta. Orjia, kultaa, öljyä. Vanhat sodat. Sokeita pääkalloja, verta, hikeä ja luita, merenpohjassa lepäävää kuolemantuskaa, tukahdutettuja huutoja, ainiaaksi mustaan lietteeseen sekoittuneita."

Viikon 33 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Tämä viikko on mysteeripitoinen:

Matthew Costello, Neil Richards: 

Murhan aakkoset:  Cherringhamin mysteerit 13  ( 2018 )

Vanhan linnan arvoitus:  Cherringhamin mysteerit 14  ( 2018 )

Mysteeri 13:n tarinassa liikutaan eliittikoulun ympyröissä. Koulunkäyntiä vaivaavat "kepposet", jotka muuttuvat vähin erin vaarallisemmiksi. Sarah ja Jack kutsutaan hätiin. Suosittu opettaja kuolee "hämärissä" olosuhteissa. Alkaa paljastua epämiellyttäviä, pimeitä bisneksiä ja käytäntöjä, jotka Sarah ja Jack selvittävät.

Mysteeri 14 kertoo vanhan, rappeutuneen FitzHenry-suvun rappeutuneesta linnasta ja sen omistajaparin kokemista uhkailuista. Uhkailut osoittautuvat "sisäpiirijutuksi", ja kunnon seikkailukertomuksen tavoin linnasta löytyy aarre, joka ratkaisee taloudelliset murheet.

 ( Varsin heppoista kuunneltavaa automatkalle! ) 

Agatha Christie:  The Sittaford Mystery ( 1931 )

Chistie-hyllystä osui käteen ohut laitos englanninkielellä. Hintalapusta päätellen kirja oli ostettu Kreikasta drakma-aikaan ( 2800 ΔΡΧ ) - siis yli 20 vuotta sitten.

Agathalla on muistaakseni toistekin ollut teema, jossa joukko ihmisiä on lumimyrskyn vankina. Tällä kertaa aikaa vietettiin Dartmoorissa spiritistisen istunnon piirissä hämärässä huoneessa pöydän ääressä. "Henki" ilmaisee, että naapurikylässä kapteeni Trevelyan on murhattu. Kapteenin ystävä lähtee katsomaan, mikä tilanne on.

Toden totta, kapteeni löydetään murhattuna. Sitten alkaa Agathamaisesti tutkinta, jossa epäilyksenalaisia esitellään, ilmiselvästi viaton pidätetään ja loppumetreillä yllättävä ratkaisu paljastetaan. Suksilla ja piilotetuilla monoilla on tärkeä osansa syyllisen paljastumisessa.

Tässä kirjassa ilmeisesti Agatha esittelee myöhemmin tutuiksi tulevat tutkijahahmonsa Tommyn ja Tuppencen, joskin eri nimillä: Charles ja Emily.

Demokratia toimii

 

Viikon 32 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Matthew Costello, Neil Richards: 

Kuolema kesäyössä:  Cherringhamin mysteerit 12

Tim Bell palaa Cherringhamiin ( ja me palaamme Jurvaan kuunnellen ) kärsittyään pitkän vankilatuomion nuoren tytön murhasta. Kyläläiset suhtautuvat uhkaavasti murhaajan paluuseen. Sattumoisin Jack ja Sarah kuulevat Timin tarinan, ja Jack alkaa epäillä oikeusmurhaa. Asiaa tutkittuaan he saavat selville, että kuollut tyttö onkin upotettuna järveen autossa, jonka omistajan löytyminen  paljastaa samalla oikean murhaajan. Näin Timin paluu saa uuden alun, mutta anteeksianto on lujassa.

Olga Tokarczuk:  Aja aurasi vainajain luitten yli ( 2009, suom. 2020 ) 

Todella erikoinen ja mielikuvituksellinen teos vanhasta naisesta, Janinasta, ja hänen suhteestaan luontoon, eläimiin ja ihmisiin. Täytyy ihailla kirjailijan kykyä luoda persoona, jonka voisi uskoa todella elävän ja toimivan niin kuin hän kirjassa elää. 

Janinan käsitys maailmasta perustuu astrologiaan, mitä kirja on "pullollaan". Runoilija William Blake on hänelle tärkeä. Hänen runojaan Janina kääntää puolaksi yhdessä ystävänsä kassa.

Trilleriksi tarina kehittyy, kun naapuri ja eräitä muita kylän miehiä kuolee omituisissa olosuhteissa. Yhteistä heille on se, että he ovat metsästäjiä - murhaajia Janinan mielestä. He ovat tappaneet hänen rakkaat koiransakin.

Janina osallistuu rikostutkintaan kirjoittamalla poliisille näkökulmiaan, joita ei oteta huomioon. Ja kunnon rikoskirjan tavoin, yllättävä syyllinen paljastuu vasta kirjan lopussa.

Kuolemantapausten jälkeen Janinan äiti-vainaja näyttäytyy hänelle pannuhuoneessa. Ajattelin jälkeenpäin, että kyseessä saattoi olla omantunnon ilmenemismuoto.

Janinalla on teorioita erilaisiin asioihin:

"Monet miehet sairastuvat vanhetessaan testosteroniautismiin, ja se ilmenee sosiaalisen älykkyyden ja kommunikaatiotaitojen katoamisena. Se myös vaikeuttaa ajatusten muotoilemista."

"Todellisuus on vanhentunut ja tullut kitkeräksi, sillä se on samojen lakien alainen kuin kaikki elävät organismit: se vanhenee. Sen pikkuruisimmat ainesosaset eli merkitykset ovat yhtä alttiita apoptoosille ( luonnollinen kuolema ) kuin ruumiin solut."

"Panin hänen eteensä suola-astian, sillä minulla on Teoria, että suola tehostaa hermoimpulssien kulkua synapsien välillä. Niinpä Dyzio oppi painamaan syljellä kostuttamansa sormen astiaan ja sitten nuolemaan suolan siitä."

"Minulla on teoria. On näet käynyt niin surkeasti, että pikkuaivojamme ei ole oikein ja asiaankuuluvasti yhdistetty isoihinaivoihin. Voi olla, että se on vakavin puute ohjelmoinnissamme. Joku on luonut meidät huonosti... Jos pikkuaivojen ja aivojen yhteys toimisi, me olisimme tietoisia anatomiastamme, siitä mitä ruumiissamme tapahtuu... Ainoa Työkalu, joka lohduksemme on annettu, on sekin karkea ja alkeellinen: kipu. Jos enkeleitä on, ne nauravat katketakseen katsellessaan meitä. Olemme saaneet ruumiin, mutta emme tiedä siitä mitään. Käyttöohjetta ei ole annettu."

"Minulla on oma teoriani näistä tällaisista joka väliin livautetuista sanoista. Jokaisella ihmisellä on näet jokin oma sanansa tai sanontansa, jota hän viljelee liian usein. Tai väärin. Kyseinen sana on avain hänen mieleensä. Herra"Mukamas", herra "Yleisesti ottaen", rouva "Todennäköisesti", herra "Vittu", rouva "Eikös-olekin"..." [ puhumattakaan "elikkä-tavallaan-ninkuttajista" ]

"Joitakin ihmisiä katsoessa kurkkua kuristaa ja silmät täyttyvät liikutuksen kyynelistä. On kuin heissä olisi jäljellä enemmän muistoja ammoisesta viattomuudestamme, kuin he olisivat jokin luonnonoikku eikä Lankeemus olisi turmellut heitä tyystin."

( Sain tämän kirjan myötä värittää kartalta Puolan. )