Viikon 14 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Anu Patrakka:  Häpeän aukio ( 2021 )

Sai taas värittää yhden maan vaimon haastekarttaan: Portugali. Siitä oli nyt mukava lukea rännän roiskuessa ikkunoihin, ja kaukokaipuun vaivatessa koronan ankkuroimaa sieluani.

Rui Santos on kirjan murhia tutkiva poliisi. Hänen henkilökohtaisia ongelmia on kirjailija onneksi ripotellut mukaan varsin säästeliäästi ( vastoin nykytyyliä ).

Jotain kummallisuuksia, ehkä kliseitä, löytyi: Kun ampumistapauksesta kyseltiin naapureilta, eivät he kiinnittäneet erityistä huomiota - luulivat auton pakoputken paukahdelleen kadulla. Mitä kummaa! Koskaan en ole kuullut nykyautojen pakoputkien PAUKAHTELEVAN!! Agatha Christien kirjoissa niin ymmärtää käyvän ottaen kirjoitusajankohdan huomioon. 

Toinen asia, mikä dekkareissa on usein toistuva ja minua ärsyttävä kohta:

"Rui Santos jatkoi pohdintojaan. Jokin häiritsi häntä. Jokin mitättömältä vaikuttava pikkuasia, sellainen johon hän ei ollut osannut kiinnittää sillä hetkellä huomiota, mutta joka oli jäänyt nakertamaan alitajuntaan. Mikä se oli?"

Kirjan viime metreillä paljastavan syyllisen lapsuuden yksittäisen tapahtuman esittäminen kirjan alkupuolella vaikutti oudolta, mihinkään liittymättömältä. Kymmenvuotiaan lapsen ajatusmaailman uskottava kuvaaminen on vaikeaa. Kappale sai selityksensä lopulta syyllisen psykopatian analyysinä.

Kirjan tyyli on mukavan leppoisaa "cosy crime-hengessä".

Tapahtumat sijoittuvat todelliseen ympäristöön Portugalissa. Murha tapahtui Vila do Condessa suunnilleen tässä. Uhri asui tällä kadulla.  Akvedukti näkyy tässä.

Pyllyttimestä

Eikö tämä some olekin mahtava! Väkisinkin oppii uusia sanoja ja niiden myötä uusia asioita. 

Esimerkiksi  p y l l y t i n.   Kun kuulin sanan ensimmäisen kerran, mieleeni ryömi epämääräisesti jotakin navanalaista - kaikenlaisia näätsen mainostetaan nykyään, mitkä saavat meikäläisen ujon punastelemaan.

Mutta ei vaineskaan, pyllytin liittyy islantilaislanka- ja neulomisbuumiin. Meilläkin on kaappi täynnä toinen toistaan komeampia villapuseroita, sukkia ja säärystimiä. Sitten vaimolle tuli ongelmaksi, mitä tehdä seuraavaksi.

Somen keskustelupalstoiltahan se löytyi: tee pyllytin. Se on eräänlainen kudottu kapines, jota pidetään kylmällä ilmalla takaliston päällä. Eipä pure pakkanen pers.. puoleen.

Mutta some ei ole some ilman änkkäyksiä. Samaisella keskustelupalstalla ruvettiin kinaamaan pyllytin-nimen sopivuudesta. Keskustelu kävi kuumana. Peputin, persetin, pyllytin, hamonen ja pelkkä hame saivat vankkoja mielipiteitä puolesta ja vastaan.

Mitkä ovat hamosen oikeat mitat? Sen pitää olla lyhyempi kuin oikea hame. Entäs pyllyttimen paksuus, leveys, pituus? Kukaan ei huomannut kysyä, mikä vaikutus asianomaisen ahteriosaston tilavuudella on pyllytimen ominaisuuksiin. Kiihkeätä! Antaumuksellista! Kunnes ylläpitäjä vihelsi pelin poikki ja julisti pyllytinrauhan.

( Twerkkaajathan eivät ilmeisesti tarvitse pyllyttimiä, sillä heillä paikat pysyvät muutenkin kuumina. )

Pojantyttäremme kysyi uudesta autostamme, onko siinä "persmuksenlämmitin"? Jos keskustelu olisi vielä saanut jatkua, siinä olisi ollut meidän ehdotuksemme tuolle vaatekappeleelle.

 

Viikon 13 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Elisabeth Strout:   Olive Kitteridge  ( 2008, suom. 2020 )

Kirjan rakenne on rasittava, mutta mielenkiintoinen. Rasittava sikäli, että siinä kirjailija marssittaa esiin pienen paikkakunnan henkilöitä runsain määrin ( en tahdo pysyä kärryillä siitä keitä he ovat ja miten toisiinsa liittyvät ) ja mielenkiintoinen sikäli, että he kaikki jotenkin päätyvät päähenkilön, Oliven vaiheisiin. Näin Olivesta muodostuu vähin erin tarkentuva persoona ( aika kauhea akka ), joka on luonteensa vanki ja kärsii siitä.

Ehkä on parempi lukea Louisa Thomasin lyhyt arvio kirjasta Wikipediasta. 

Juha-Pekka Koskinen: Helmikuun kylmä kosketus ( 2016 )

Kirjan tapahtumaympäristö on Hämeenlinna, mikä on kohtalaisen tuttu kaupunki. Ondotinkin mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Tiesin toki tämän olevan melko heppoisen yksityisetsiväkertomuksen, vaikka kirjailijan "varsinainen" kirjailijantyö tuntuu olevan kunnianhimoisempi.

Kaupunginjohtajan vaimo kääntyy yksityisetsivien puoleen kadonneen poikansa johdosta. Poliiseja ei haluta mukaan johtajan maineen vuoksi. Lunnasvaatimus esitetään ja rahat luovutetaan. Etsivät arvelevat rouvan olevan mukana juonessa miestään harhauttaakseen eroaikeittensa vuoksi. 

Sitten mukaan lisätään hiukan hulluutta, hiukan erotiikkaa, hiukan väkivaltaa. Syylliset selviävät viimeisillä sivuilla, ja näin saadaan myyntimenestys vauhtiin.

Tyylikukkasia:

"Talven harmaa valo oli yhtä hilpeä kuin hengityskoneessa makaava keuhkosyöpäpotilas."

"Lumen saartama Rantakasino vaikutti yhtä viihtyisältä kuin hyljätty iglu."

"Aika liukui kuin valtava jäälautta ja työnsi armottomasti ihmiset rotkon reunan yli pohjattomaan kuiluun."

Viikon 12 / 2021 kirjakassi

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

Khaled Hosseini:  Tuhat loistavaa aurinkoa  ( 2007, suom. 2008 )

Ehkä ei olisi pitänyt lukea tätä. Olisi pitänyt muistaa "Leijapojan" surullinen tarina. Tämäkin yritti tulla uniin. 

Afganistanin vaikeiden olojen selvittely kahden naisen elämänkaaren kautta alkaa 1960-luvulta ja päättyy 2000-luvun alkuvuosiin. Naisen aseman kohtuuton epäoikeudenmukaisuus tulee valitettavan selvästi esiin.

Sotaisten heimojen valtataistelu, uskonnot, ulkopuolisten valtioiden sekaantuminen sisäisiin kahinoihin aseistamalla heimoja ja suoranaisesti hyökkäämällä maahan kerrotaan realistisesti.

Miehen kunniaa ei loukata, seurauksena voi olla vaimon piekseminen. Vaimon karkausyritys tietää hakkaamista.

Neuvostoliiton valtauksen aikana naisten asema hieman parani, mutta sodan jälkeen ja talibanien päästyä voitolle olot muuttuivat sietämättömiksi. Islamin uskonto ei rauhallisimmissakaan oloissa naisen tasa-arvoista asemaa tunnusta.

Hosseinin kuvaus on psykologisesti herkkää ja hienosäädettyä. Toinen naisista, Mariam, uhrautuu toisen vaimon, Lailan ja lasten hyväksi, jotka pakenevat maasta. Kun talibanit joutuvat vetäytymään, he palaavat takaisin rakentamaan maataan. Valitettavasti nykyäänkään tilanne ei ole rauhoittunut, ja talibaneilla on jälleen vaikutusvaltaa.  

Linkki: Taleban / Keskisuomalainen

Linkki: Talibanit eivät luovuta

Linkki: 40-vuotinen sota Afganistanissa
Linkki 2: Demokratian alkuaskeleita Afganistanissa

Arijoutsi:  Kimppuun käyvät ja kielletyt ( 1975 )

Edellinen kirja vaatii edottomasti loiventavan, miksi valikoitui "patavanhoillisen", mutta loistavan humoristin pakinakokoelma. ( Nykyäänhän ei enää puhuta pakinoista tai pakinoitsijoista, on nykyaikaisempaa olla kolumnisti ja kirjoittaa kolumneja. )

Nuorempana olin Arijoutsin ihailija ja, huolimatta radikaalivaiheestani, kirjahyllyyni on jäänyt joitakin hänen teoksistaan. Luen niitä itseäni lohduttaakseni.

Tarinoiden nautittavuutta lisäävät Kari Suomalaisen kuvitukset.

Tämä pakinakokoelma on erikoinen, sillä siinä on vanhoja, sodan jälkeisiä juttuja sekä viimeisimmät 1970-luvulta - tuoreimmatkin ovat siis menettäneet ajankohtaisuutensa. Erikoiseksi tekevät sen myös aikanaan eri syistä julkaisematta jääneet tarinat. Sensuuri on kylläkin purrut hänen työhönsä, kertomansa mukaan, melko vähän.

Perussuomalaista aatemaailmaako lienee tämä 1968 Hesarissa julkaisematta jäänyt juttu, josta yksi sitaatti:

"Tuntuu todella naurettavan lapsekkaalta touhulta valkoihoisten "hätä" kehitysmaiden puolesta. Sillä auttaessaan fatalistisia värillisiä he samalla punovat surmansilmukkaa omaan kaulaansa. Lisääntyväthän värilliset muutenkin kaniinien tavalla ja on laskelmoitu maapallon asukasluvun kohoavan tämän vuosisadan lopulla 6 miljardiin."

Huh-huh! Siitä on kylläkin mielestäni huumori kaukana.

Kekkosen kaudelta esimerkki Arijoutsin muka laatimasta "Maidän lasten aapiskirjasta kohdasta G, jossa kirjainta havainnollistavana eläimenä on gekko:

"Tääl´on herra Gekkonen,

kiipeemässä näet sen.

Hyppää myöskin taitavasti

korkeimpaankin huippuun asti.

Luonnon ihme Gekko on,

kiipeilijä verraton."

Kekkonenhan tuli tunnetuksi kiieämisestään palmuun ja vanhana korkeushyppääjänä loikkaamisistaan - huipulle pääministeriksi ja presidentiksi asti. Mutta Kekkoslandiassa tällaisia vinoiluja ei sallittu julkaista.

Kaisa ja Tät-Senja

 Saunapäivä

Vesipyssyä ei saa mielestä,

Kaisa tahtoo yksin loiskia,

kylpeminen aivan pielestä,

jos ei yhtään saisi roiskia.

Tädin täytyy vihdoin myöntyä,

antaa tytön saunaan hipsiä.

Kaisa alkaa saunaan työntyä,

aikoo pyssyllänsä vettä ripsiä.

Mahtavaa on vettä tähtäillä.

Kyllästyykö tästä ratosta?

Kaisa osumia voisi pähkäillä,

uusi kohde löytyy katosta.

Kuuluu äkkinäinen pamaus,

saunan valtaa heti pimeys.

Kaisa kauheasti ällistynyt,

hyvä ettei maahan kellistynyt.

Mitä muutakaan kuin parkua,

voisi pinkoessa täyttä karkua.

Saunailo täysin mennyt pilalle,

täti lohdutusta tarjoaa kai tilalle.

Tät-Senjan syli pehmoinen ja lämmin.

Siinä tuntee olon turvallisen pieneksi.

Pian Kaisa huomaa olotilan elävämmin

hiljaa tyyntyneenkin rauhan mieleksi.

Kaisan alkaessa leikkiä

varustautuu Senja lauteille.

Täti pyyhkii vielä meikkiä,

suunnistautuu sitten saunalle.

Siellä saunan hämärässä

täti suoraan pyllistää,

notkeana kumarassa

päälle sirpaleiden, jotka pistää.

Mitä muutakaan kuin parkua,

voisi pinkoessa täyttä karkua.

Saunailo täysin mennyt pilalle,

Kaisa lohdutusta tarjoaa kai tilalle.

Laastarista saadaan apua.

Kaisa päälle puhaltaa.

Ei tunnu enää yhtään kipua.

Harmille voidaan tuhahtaa.

Syreenimajassa kahvitellen

istuvat vanhat kaverit,

marjamehulla vahvistellen

sopivat hassut haaverit.

Viikon 11 / 2021 kirjakassi

 

Miksi kirjoitan näistä kirjoista? Luen paljon ja nyt näyttää iän kartuttua liiaksi siltä, että unohdan pian lukemani. Teen muistiinpanoja, jotta voisin palata lyhykäisesti lukemiini teoksiin, jos haluan - ja muistan.

Vaimon heittämä tämän vuoden haaste: Lue kirja, joka kertoo elämästä jossakin maassa. Merkitse karttaan.

M. M. Kaye:  Pasaatituulet II nide ( 1963, suom. 1982 ) 

Tämä on anopin kirjavarastosta pihistetty - I nidettä en helposti löytänyt, mutta tässäkin oli tarpeeksi pääsemään juonesta kiinni.

Tarina sijoittuu Itä-Afrikan rannikolle, päiväntasaajan paikkeille, Sansibarin saaren tienoille. Kirjasta saa hyvän kuvan alueen luonnosta ja trooppisesta, tukahduttavastakin ilmastosta. Ei ihme, sillä kirjailija asui eri vaiheissa Egyptissä ja Keniassa.

"Oli päiviä, jolloin höyryävä kuumuus sai palmunlehdet riippumaan vetelinä ja linnut kyyhöttämään varjossa nokat ammollaan; jolloin mikään ei liikkunut ja meri näytti sulalta metallilta."

Kertomuksella on myös todellisuuspohjaa, sillä Kaye kertoo löytäneensä 1950-luvulla Sansibarin brittiläisen klubin kirjastosta ( the English Club, Zanzibar nyk. the Africa House Hotel ) orjakauppaa käsittelevää kirjallisuutta. Ja Emory Frost oli ollut oikeastikin olemassa 1800-luvulla - hänen vaiheitaan Kaye kuvaa ( ja kuvittelee).

Kirjan sankaritar, Hero, taistelee orjakauppaa vastaan, mutta joutuu toteamaan asian monimutkaisuuden. Jopa Afrikan mustassa väestössä näyttää olleen orjuuttajia ja orjien kauppiaita. Vuosituhantisen tavan juuriminen ei ollut helppoa.

On joitakin asioita, jotka muistuttavat vahvasti nykyaikaa. Tuntuu kuin maailma ei olisi juurikaan muuttunut.  Itä-Afrikan rannikolla esiintyy nykyaikanakin merirosvoutta. Kohteena kylläkin laivat. Kirjan merirosvot tulivat koillispasaatin mukana ryöstelemään alueen asukkaita vieden mukanaan omaisuutta ja orjia.

Toinen nykyaikaan, koronapandemiaan, viittaava asia kirjassa on suuri koleraepidemia, joka raivosi oikeasti tuolloin Afrikassa ja surmasi tuhansittain asukkaita. Ja niin kuin nykyäänkin taikauskoiset salaliittoteoriat ja rokotevastaisuudet leviävät, silloin myös oli oli uskomuksia ja luulotteluja.

"Minä en halua, että talooni ryhtää joukko hysteerisiä kaupunkilaisia, jotka ovat uskotelleet itselleen, että sinä tapat pieniä lapsia sulattaaksesi heistä rasvaa joihinkin länsimaisiin poppakonsteihin, tai että minä kuohitsen pikkupoikia myydäkseni heitä eunukeiksi Arabiaan." 

Kirjassa valkoisen väestön ylivoima alkuasukkaisiin nähden on korostunut, joskin paikoitellen tulee esiin mustien "inhimillisyys". Sankaritar Hero suorastaan syöksyy auttamaan paikallisia orpoja lapsia valkoisten viranomaisten vastustelusta huolimatta.

Lopulta, lähes dekkarimaisesti, kirjan pahis, Rory Frost osoittautuukin hyväsydämiseksi. Ja päinvastoin, hyvis, Heron sulhanen paljastuu katalaksi elostelijaksi. Niinpä kirja saa kauniin lopun, Hero ja Frost rakastuvat toisiinsa ja purjehtivat kohti onnellista tulevaisuuttaan. 

Zanzibar Nungwi live cam

Jaakko ja Tät-Senja

 

Jaakon mieltä kovin raastaa,

kaipaa urheilusta mainetta.

Siksi tahtoo tädin haastaa,

panna vastustajaan painetta.

Heti alkaa Ameriikan arkusta 

Tät-Senja kaivaa kamppeita.

Sieltä kukaan turhaan matkusta

ilman reippaita romppeita.

Kuinkahan lienee asian laita

tädin urheilijan vaatteissa.

Vauhdikas ei ole edes paita.

Epäilys on Jaakon aatteissa.

Menestys vaatii hintansa,

kun naisia täytyy odottaa.

Vain sisukas pitää pintansa,

ei tavoitetta kannata kadottaa.

Vihdoin päästään koittamaan,

ja kentälle voidaan kipaista.

Monissa lajeissa voittamaan,

ja kultaista tukkaa sipaista.

Ettei suinkaan riita piinaa,

sillä kilpailu on rankkaa, 

tuotiin tuomariksi Fiinaa,

joka sääntökirjaa tankkaa.

Lankun takaa pomppu korkea,

 metrin meni, kaksi ainakin.

Varma alastulo, hiekka karkea,

johon selvät jäljet painaakin. 

Hyvin täti taitaa yli astua,

Jaakon neuvot menee hukalle.

Huivin alla alkaa tukka kastua.

Kannustusta täti-rukalle!

Mehän ei tunneta rimakauhua.

Vauhtia tarvitaan riittävästi.

Kuunnelkaapas yleisön pauhua,

ylitys palkitaan kiittävästi.

Korkeushypyssä on monta tyyliä,

kierähdys naurattaa tätä lyyliä,

muistuttaa enemmän sukellusta,

tuomarin moite on mukellusta.

Tähän ei auta muu kuin voima.

Fiinakin vallan innostuu.

Pukkaus lennättää kauas, roima.

Tät-Senja tietysti kiinnostuu.

Nyt meni säännöt sekaisin

Tät-Senja pelaa pesistä.

- Kuulasta kopin minä tekaisin!

Eksyi hän selvistä vesistä.

Maratonin juoksu on lopuksi.

Tät-Senja hurjasti kipittää.

Ensin kun pistää hopuksi,

saa maalissa juomaa lipittää.

Monen lajin koittajina,

hauskaa olla mukana,

kaikki seistään voittajina,

yhdessä niin mukavaa.