Pelataan

Veikkauksen johdon palkitsemisjärjestelmän rahoittamiseksi asetetaan poistuvien peliautomaattien tilalle markettien ovenpieliin salasana-automaatteja. 

Pirut mielessä

Lähdimme katsomaan kotikaupunkimme kasvoja syvemmältä kuin koskaan. Ajettuamme vajaan tunnin ajan kaupallisesta alakeskuksesta Jurvasta, jossa asumme,  kaupallisen alakeskuksen Jalasjärven alueella olevan Ylivallin Isovuoren laelle, päädyimme Pirunpesälle.



Jossain päin maailmaa löytyy Punainen tori. Täällä meillä punainen tie johtaa hiidenkirnun kaltaiselle onkalolle.



Tuosta kun hyppäät, päädyt tosi syvälle rapakivikallion uumeniin. En voi suositella!

 

 

Olisihan se pitänyt arvata. Sitä ne kaikuvat kikattelut tiesivät: Helmi ja Ilmi loikkivat perässä pohjalle asti.

 

Hui! Katse ylös 23 metrin korkeudelle!

Ilman sponsoria tämäkin nähtävyys olisi jäänyt kirjaimellisesti näkymättömiin. Paikalliset toki tiesivät montun olemassaolon ja nimesivät sen Pirunpesäksi, mutta sen hämmästyttävästä syvyydestä ei kellään ollut tietoa.

 

Monet räätälit ovat olleet persoonallisia eläjiä. Niin myös 1800- luvun puolella Juho Korkiakoski. Hän muutti Isovuoren luolaan asumaan kyllästyttyään muuhun maailmaan. Hän elätti itsensä ja perheensä riistalla. Juhon sijasta häntä piti kutsuttaman Kolli-Kräätäriksi. Ja tässä se luola on yhä:

 

Vapunpäivänä eksyneen ja menehtyneen paimenpojan muistoksi on tämä mänty.



Jalasjärvelle tyypilliset tuulimyllyt tien varrella, kotimatkalla bongatut.

 


Tässä vielä linkki Pirunpesäesittelyyn. 

Myös facebookissa.

Tahtoähkyä

Asterixia mukaellen.

Ritari peloton ja urhea

Hämeenlinnassa oli viikonloppuna hurjaa menoa. Keskiaikafestivaaleilla Rohan talli esitti raisua ritarimelskettä, Juhana III turnajaiset. Ja koska yksi ritareista oli poikamme Mikko, kävimme katsomassa esityksen.

 

Ei aina peitsellä tai miekalla - vasaralla päähän niin että tuli loimuaa.

No, hyvä on! Kerran peitset tanassa täyttä vauhtia!




Esityksen jälkeen sovussa, hikisinä ja onnellisina.

Tässä vielä video Turun esityksestä vuodelta 2013:

Potami-patikka

Reilu kuukausi vielä Samoksen reissuun. Odottaminen ja vanhojen muisteleminen on osa tunnelmaa ja matkanautintoa. 



Polkua pitkin Potamille, pitää pärjätä perille.
Katseet  kaduille kivisille, ettei varpaat verille.

 

 

Sitten kengät jalasta, jos tahdot kuvata koskea.
Joku saattaa leikata palasta, ei kannata luvata poskea.

 

 

Samos mielessä

Poikamme palasi perheineen muutama tunti sitten Samokselta. Tyttäremme  teki reissun alkukuusta. Kun oma matkamme on vasta loppukesästä, olisi ehkä paikallaan muistella menneitä, verestää vanhoja kokemuksia Samokselta. Siispä albumi esiin ja katsaus kuvakaappauksilla höystettynä.

Melko vähän on muutoksia tapahtunut. Pitänee käydä kuvaamassa nykyinen tilanne.

Yhdeksän vuotta sitten majailimme Votsalakiassa. Sieltä oli mukava tehdä kävelyretkiä ympäristöön. Eräs niistä johti meidät Pythagoraksen luolalle. Paikoitellen tie oli melko jyrkkää, eikä polku luolallekaan helppo nakki ollut.

 

Reitin varren varoitustaulusta huomasimme osaavamme hyvin kreikankieltä.

Valitettavasti paikalliset eivät olleet osanneet.

 

Tien varrella Manolis piti pientä myyntikojuaan. Hän kertoi joutuneensa raatamaan tulipalon takia monta päivää ja yötä pelastaakseen kotitalonsa ja oliivipuunsa, mutta nyt jo oli hymy herkässä. Oli pakko ostaa hänen tekemänsä Pythagoras-patsas. Se oli  "mielenkiintoinen tekele", mutta tarina oli sitäkin mahtavampi.

 

Kaksi aasia luolalle johtavan polun alussa. Viisaampi jäi alas.

Näitä direktiivin mukaisia askelmia ei korkeanpaikankammoisen kannata yrittääkään. Kipaisin reippaasti ylös!

 

Povet tutisten ja jalat muutenkin ”fletkooksis” haparoimme hotellille ja päätimme: Ei koskaan enää!

Viran vivutus