perjantai 15. toukokuuta 2015

Espressosta





Jonkinlaisen siivousmyrskyn jäljiltä oli noussut esiin pieni, kiiltävä teräskahvipannu. Ja niin kuin siivotessa aina käy, yllättävät löydökset nostattavat mieleen muistoja. Ja ne muistot, ah niin rakkaat, selittävät sen, miksi oikeastaan mitään ei voi heittää pois.

Tällä pannulla ( Italiantuliainen ) oli muistaakseni keitetty monet kitkerät makoisat espressot. Ja koska uteliaisuuteni voitti tällä kertaa laiskuuteni, päätin verestää kahvikeittotaitojani käytännössä.

Kaupasta löytyi hyllykaupalla erilaisia kahveja, nappejakin, vaikkei se nappikauppa ollutkaan. Mukaan tarttui Italian suosituinta: ”Caffe ESPRESSO since 1895”. Paraneekohan kahveissakin laatu vanhetessaan kuten viineissä. No, sehän selviäisi.

Kotona tartuin reippaasti pannuun ja avasin kannen. Hetkinen, mites-mites? Ai niin! Siinä oli ruuvattava alaosa, johon kuuluu panna vesi. Mutta mihinkäs pöönät sitten? Eikös siinä ollut jonkinlainen siivilä tai säiliö. Aina pitää käydä näin. Vaimo on tietysti järjestellyt tavaroita, eikä sitten mitään enää löydy mistään. SIIVILÄ!

Ja kun kaikki kaapit ja laatikot olin pengastanut, johtopäätökseksi väistämättä tuli, että se pahuksen sihti oli jäänyt mökille. ( Ikävää jupinaa paikkojen sotkemisesta vaimoväeltä. ) Seuraavalla mökkireissulla ei sitä kapinetta sitten löytynyt, ei. 



Nyt oli syytä rauhoittua, vetää syvään henkeä ja istua sohvalle läppärin kera. Googlasin espressokeittimistä ja –keittämisestä.

Jestas! Se hiivatin suodatin säiliöineen olikin piilotettu pannun keskiosaan. Ruuvasin auki, käänsin ympäri ja katso, siivilä siinä! Mutta ei lähde irti, pitäisihän, mutta ei. Ymmärrän nyt, miksi kiduttajat ovat keskittyneet kynnen alle tungettuihin tikkuihin. Kaiverrettuani tiivisteeseensä kuivettunutta siivilää irti, luiskautin sen reunan syvälle peukalonkynteen. Hengitykseni tasaannuttua totesin vihdoin päässeeni perille laitteeni ytimeen, kahvisäiliöön.

Tästä eteen päin kaikki sujui epäilyttävän helposti: vettä säiliöön merkkiin asti, kahvia säiliö täyteen, siivilä päälle, osien ruuvaus yhteen ja pannu hellalle. Kun pannu sitten kutsuvasti kurlutti, tiesin espresson olevan valmista. Nautintoa ei yhtään himmentänyt vaimon hienoinen epäilys vuosikertakahvin iän vaikutuksesta makuun. Ripaus sokeria, pieni keksi – aah!


P.S. En ehdottanut vaimolle pitkäntikun vetämistä siitä, kuka tiskaa pannun. Häviän aina. Jätin sen tiskipöydälle odottamaan mystillistä puhdistautumista. 



keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Vaaleista


Kävin äänestämässä ennakkoon. Tuttu mies, sukuakin. Ei pääse eduskuntaan: väärä puolue. Sillä näillä lakeuksilla ei - - - - lauta äänestetä kuin tiettyä puoluetta. Ei harmita silti yhtään.
Tulin juuri Etelä-Suomesta. Jokaisen risteyksen lähestyessä piti panna aurinkolasit päähän, vaikka oli sateista. Jo kaukaa alkoivat häikäistä mitä huikaisevimmat hymyt vaalimainoksista.

Merja Mairea, Irma Imelä, Leena Liehittelevä, Helena Herttainen joukossaan Martti Määrätietoinen, Yrjö Ylimielinen Harri Hurmaava panivat parastaan. Säteilyturvakeskus ei tietääkseni kuitenkaan antanut varoitusta. Kotona totesin huolestuneena näppylät nahassani.

Jos nyt kuitenkin onnistuisi sukulaismies selviytymään valittujen joukkoon, minulla olisi hänelle aloite-ehdotus. Vastaisuudessa vaalimainoksissa saisi – demokraattisesti – käyttää vain ehdokkaan mustavalkoista passikuvaa. Se lisäisi liikenneturvallisuutta, säästäisi vaalirahakohuilta rahaa ja muistuttaisi vakavuudessaan pitäytymään asialinjalla.
 
 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vanha suola.../ 2


























  






































                                                               

                                                             Vielä vanhempia...

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Raivosta



Selasin eilen netissä lehtiä. Otsikoissa alkoivat minua häiritä raivosanat. Niitä esiintyi niin iltapäivälehdissä kuin Hesarissa tai ylipäänsä maltillisimmissakin aviiseissa:


Raivo repesi Kreikan rahoista




Raivostunut ihmisjoukko tunkeutui
vankilaan Intiassa
Miljonäärin raivo sakoista luo nyt Suomi-kuvaa maailmalla  


Niin että missä vaiheessa meistä jöröistä, puhumattomista suomalaisista on tullut raivoavia. Vai onko niin, ettei meitä jöröjä, puhumattomia suomalaisia havahduta vähempi kuin raivo. Tai sanat järkyttävä, tyrmäys, karmea, röyhkeä, pöyristyttävä, raju, mitkä sanat myös esiintyivät eilisissä otsikoissa.
Kuitenkin: Kielitoimiston sanakirjan mukaan on
raivota
1. riehua raivoissaan; haukkua, huutaa, sättiä silmittömästi.
2. myrskystä, tulesta, sodasta tms.

Nokia opetti meidät kailottamaan puhelimella. Internetti ja some vapautti meidät sosiaalisen kontrollin kahleista ( hyvistä tavoista ). Siispä raivotkaamme! Katsotaan mihin se johtaa. Takaraivossani piilee pieni epäilys vastareaktiosta.