Kirjaimista

Pohdiskelin jokin aika sitten sanojen merkitystä ja niiden käyttöä ( Yhteiskunnan jakolinjoja,   Sanakiintiö ). Nyt on aika pureutua sanojen perusosasiin, kirjaimiin.

   Niin kuin käyttämämme sanat viittaavat asemaamme yhteiskunnassa, myös kirjaimet heijastelevat statustamme. Ajatelkaahan! Mitä mahtavatkaan A-luokan ihmiset nyt ajatella, kun B-luokankin kansalaiset voivat uuden alkoholilain nojalla käydä ostamassa A-olutta K- tai M-kaupasta tai peräti R-kioskilta.
   Tasa-arvon nimissä kummankin luokan kansalaiset saattavat pian löytää itsensä A-klinikan asiakasjonoista, odottaessaan selaamasta A-lehtien numeroita.

   Kupin ottamisesta puheen ollen. Mikähän olisi optimaalinen kuppikoko. Yleisin lienee B, ei varmaankaan D. En kehtaa kysyä vaimoltani.

   Suosittelen kuitenkin elämän kohennukseksi toisenlaisia piristeitä. Näin kaamoksen aikaan D-vitamiinista voi tulla pulaa, C-vitamiinikaan ei liene pahaksi. Onhan niitä lukuisia muita. Niin, B olisi varmaan hyvä järjen juoksulle ja muistamiselle.
 

   Aikojen alussa, kun meillä vielä oli lapsiperhe, M-kirjaimella oli tietty merkitys. Toisinaan poikamme tuli luoksemme ja kysyi tuskastuneena:
 - Isä/Äiti! Mitä mä tekisin?
   Ja kun hänelle siten ehdotti yhtä ja pian toista, mikään ei oikein kelvannut - hetken päästä hän keksikin jotakin mielenkiintoista ihan itse. Ehkä mitämätekisin-alkuinen keskustelu toistui turhan usein, koska väänsin hänelle, en rautalangasta vaan pellinpalasta m-kirjaimen, jota näyttämällä hän saisi asiansa hiljaisemmin perille. ( Isän sairasta huumoria! Tuosta saattaisi nykyään joutua some-raivon kynsiin tai viranomaiskäsittelyyn ja huostaanottoprosessiin. )

   Alkaa tuntua siltä, etten saa tästä kirjoituksesta L- enkä edes A-arvosanaa. Koska tuntuu räpsähtävän hylättävä I, lopetankin tähän.