Sukupolvien kuiluista

Satavuotias isäni riippuu tänään heikosti elämän reunassa. Hän syntyi Venäjän tsaarin alamaiseksi, muistaa hämärästi "kapinan ajan", taisteli sodissa Suomen itsenäisyyden säilyttämiseksi. Ankarat kokemukset vaikuttivat asenteisiin ja mielipiteisiin maailmasta ja elämästä. Niihin törmäsin sitten, kun olin kasvanut kysymään ei vain mitä ja miksi, vaan minkä takia juuri niin ja miksi juuri niin eikä näin ja tällä ( paremmalla ) tavalla. 
Sukupolvien välille oli avautunut kuilu. Toisella reunalla Henry Theel tai Dallape, toisella Paul Anka ja Elvis tai myöhemmin The Beatles ja Rollarit. Toisella reunalla sarkahousut ja nahkasaappaat, toisella farkut ja buutsit. Toisella reunalla työ, tili ja tavara, toisella koulutus, kielitaito ja kulttuuri jne. 

Ja sitten huomaamatta, kuin varas yöllä, kuluivat vuosikymmenet. Kuilu sukupolvien välillä mataloitui ja menetti merkitystään. Mitä väliä, jos hän pitää humpasta. Kuuntelen bluesia, jos huvittaa. Ei siitä tarvitse maata kaataa. Ei hänkään enää vaadi minua tilille tekemisistäni.
Kuilu kulkee nyt minun ja lasteni välillä. Tai oikeastaan lastenlasteni välillä. Kulttuurishokki on aivan toista luokkaa kuin isäni välillä:
Tyttärenpoikien peliselostuksen jälkeen luulen, että minulla on nyt sikahyvä happoresistanssi vai oliko se poisonresistanssi. Nyt hiilataan ja saan uudet heltit!!!?
Onneksi heillä on lempeä asenne. Papan ei tarvitsekaan kaikkea ymmärtää. Haluaisin sen pysyvän sillä tavalla.

Mutta isäni kohdalla on nyt kuilu elämän ja kuoleman välillä. Sitä en saa matalammaksi vakuutteluilla, en valkoisilla valheillanikaan.
Ole rauhassa, kaikki on kunnossa, kaikki sovussa ja järjestyksessä.
Mennään eteenpäin tuttua rataa, kuinka pitkä se on, ei tiedä kukaan.

                                                        Pojanpoika 20-v     Vaari 20-v