Kenkäkeskiviikko

 Menin eteiseen aikeissa sujauttaa puutarhakengät jalkaan. Katselin ankeaa näkymää ja muistin, kuinka oli ennen:

Eteinen täynnä elämän merkkejä!

Ja kuinka on nyt: Vähiin käy, ennen kuin loppuu. Onko syytä olla huolissaan?

Kymmenen vuotta sitten pohdin tätä kenkäasiaa. Tässä linkki teoriaani.

Terassitiistai

 Ehei! Ei alkuunkaan niin kuin voisi ajatella! En aio viettää tänään aikaani terassilla kaljaa kitaten, en. Kyse on puutarhamme ruohottuneen terassin esiin kaivamisesta ja sen kalustamisesta.

Aloitin jo eilen kuokkimalla tiilet sammalista ja tänään laattojen raot heinistä ja voikukista ym. ym. Keltaisille kusiaisille tuli kusiset paikat, mutta en usko niiden silti muuttavan.

Vaikka ei siltä vaikutakaan, tämä on rantaterassi. Jokipahanen virtaa syvällä uomassaan. Ei edes kevät/syystulva ulotu terassillemme asti.

On vain ajan kysymys, koska rastaat huomaavat tilaisuutensa tulla ruikauttamaan valkoiset leimansa kalusteisiin. Onko se mielenilmaus vai reviirin merkitsemistä?

Tuon pöydän ostimme n. 50 vuotta sitten. Viime kesänä maalasin sen appiukon vanhasta varastosta löytyneellä Miranolilla komian punaiseksi, alkuperäisen väriseksi.

Miittimaanantai

 Työpäivän alkajaisiksi pidetään tiukkoja kokouksia siitä, miten nyt voidaan jatkaa eteenpäin. KAJ-ryhmän miitissä aiotaan vakavasti esittää noottia Itävallalle. Diplomaattisuhteet ovat nyt vaakalaudalla. Sitten joku huomasi, että onneksi kyse on enemmän Ruotsin kuin Suomen häviöstä. Erikan ryhmä pitää puolestaan äänestyksen lopputulosta täydellisenä demokratian rimanalituksena ellei sitten navan; navanalituskanta voittaa.

Sunnuntain toivotut kelat 20

 Bob Dylanista minun ei tarvitse kirjoittaa mitään, toiset ovat tehneet sen moneen kertaan.

Lekkerilauantai

 Nyt alkaa tuntua, että tämä päivien pohdinta menee ihan lekkeripeliksi!

Perjantaipyöräily

 

Ilmaa renkaisiin, rasvaa ketjuihin ja eikun menoksi kohti horisonttia. Tasamaalla on helppo ponkia, ei tarvita sähkövoimaa.

Touhutorstai

 Tämä homma olisi pitänyt tehdä eilen. Olisin voinut otsikoida "Kilpikeskiviikko", nimittäin vuorenkilpi! Niitäkin siis riittää.

Niitä on mukava istuttaa peittämään esim. likakaivon kantta - ja unohtaa ne. Kyllä ne hoitavat itsensä ja valloittavat hitaasti, vähitellen, mutta varmasti koko tontin.

Ja nyt on koittanut vastaiskun paikka.

Lähtevät onneksi helposti juurineen kiskomalla, lapiotakaan ei tarvita, mutta...

... kun niitä on niin perskaleen paljon, että...

... kun olen saanut istutetuksi niitä vähän sinne ja paljon tänne, tämä "touhutorstai" voitaisiin oikeastaan nimetä "kankikeskiviikoksisi" ajatellen lähinnä selkäruotoni jäykistymistilaa. Olo on ihan heikko, mieleen nousee peikko: